torstai 29. marraskuuta 2012

Dieettipäivä II – 048


Suosikkitaitelijani Helene Schjerfbeckin grafiikanlehti.

Ensimmäinen vaihe kaikkiaan kolmepäiväiseksi muodostuvasta projektista on suoritettu. Siis se ensimmäinen päivä. Huomenna on aikaisin lähtö Leville, viemme sinne tänään noudetun antiikkisen sohvakaluston. Olemme siellä perjantain ja lauantain välisen yön ja lähdemme varhaisaamulla lauantaina liikenteeseen koti etelää. Ja paluukuormassa on kustavilainen ruokapöytä neljine tuoleineen, suksia, monoja, vaateita, useita eriä poron käristettä jne. jne. Eli menemistä ja tulemista riittää! Mutta myös viemistä ja tuomista moneen lähtöön.

Olen päättänyt suorittaa kuitenkin tärkeän ja merkittävän kokeen matkan aikana. Jo tänään valmistan litran tuttipulloihin, niistähän on hyvä juoda, Slanka vaniljaa. Eli käytän pussin per litra. Teen juomista, jonka pitäisi säilyä hyvänä ja maukkaana ja tietenkin myös käyttökelpoisena aina lauantai iltaan asti. Kyseessä on lähes 50 tuntia kestävä kokeilu ja lupaan kertoa teille tuloksista. Kestääkö Slanka kokeen vai muuttuuko maku, koostumus tai mikä tahansa muut osatekijä.

Täten voin jo ennakolta tilittää, että blogistanissa on kahden päivän tauko, sillä en varmaankaan jaksa edes ajatella blogia huomenna illalla, enkä varmaan tuon matkankaan jälkeen. Onneksi mukanani ja kanssakuskina on kokenut rekkakuski, eli kun yleensä joudun ajamaan tuon matkan yksin, niin nyt meitä on kaksi, eli se on tuplasti enemmän kuin aiemmin.

Päivä on mennyt vikkelään vaan onnekseni kelit Naantaliin eli 10-tie oli hyväkuntoinen ja oikeastaan ihmeellisintä oli se, että vain Naantalissa on pienoinen lumikerros. Sellaista ei yleensä tapahdu, sillä se on varmasta mannermaan vähälumisimpia paikkoja joka tavi. Ihmeiden aika ei ole vielä ohi?

Muuten vielä Slankaamisesta. Oli tänäänkin kaksi tuttipullollista Slanka vaniljaa matkassa mukana, ja se oli melkein päivän paras asia koko päivässä.


tiistai 27. marraskuuta 2012

Dieettipäivä II - 046



Pariisi kevätaamun kovassa valossa.

Mitä tavanomaisin päivä. En uskaltanut tänään lähteä edes kuntosalille, sillä kun en eilen jaksanut, niin tänään pidin lepopäivän. Eli huomenna yritetään. Joskin se voi taas jäädä yrittämiseksi, kuten niin monasti aiemminkin on jäänyt.

Olen edelleenkin lukenut artikkelikokoelmaa Kirjoituksia Väinö Linnasta. On vaan niin perusteellisen mielenkiintoinen teos ja miten älykkäitä ihmiset ovatkaan? He osaavat kirjoittaa hienosti ja monivivahteisesti Väinö Linnastakin. Vaan miksi eivät kirjoittaisi, sillä onhan hän todella hieno kirjailija, yhteiskunnallinen vaikuttaja ja IHMINEN, suurin kirjaimin!

Mutta päivä on muutenkin ollut lähes pelkästään yritystä ja kokeilua, eli slankaamista ja kolmen pyssin tyhjentämistä. Tosin runsaasti laimennettuna. Katsotaan mihin suuntaan asiat kehittyvät ja kokeillaan, vaan ei kovin radikaalista, sillä ei ole lupaa vielä poppamiehiltä.

Mutta Slanka on aina mielessä.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Tapaaminen II - 04 ja dieettipäivä II - 045

New York itkee!
Vihdoinkin pääsin Hoikistamon tapaamiseen ja onnekseni vielä Anne oli paikalla. Sillä ei mene minulla nyt todellakaan kaikki niin kuin menee kaikki aina Stromsössä!

Mutta miten ihmeellisesti tuo tapaaminen aina vaikuttaa, siitä saa aina uuttaa voimaa vaikka kuinka olisi tautien riivaamaa tämä maallinen vaellukseni. Sen saatoin tänään todeta todella karvaasti kun menin kuntosalille. Ensinnäkään miesten saunan kiuas ei toiminut. Ei se nyt varsinaisesti häirinnyt minua ja toimintaani, mutta sainhan siitäkin syyn valittaa elämisen kurjuutta. Entäs sitten se itse kuntosalilla puurtaminen? Ei siitäkään tullut oikein mitään. Tunnun ähltämisen aikana sain kuntopyörällä kulutettua vain 982 kilokaloria, ja oli niin van vaikea polkea tiukimmalla rasituksella fillaria ”eteenpäin” kohti päämäärätöntä maaliviivaa.

Mutta yritin parhaani ja en sitten enää jaksanut mennä uimaan, en edes tehdä matkaa altaaseen. Se oli vaan nyt liikaa vaadittu. Mitä tulee muihin mittariston antamiin tietoihin, niin maksimisyke oli tänään 142, keskiarvosyke 110 ja minimisyke 62 kertaa minuutissa. Kuntovaikutus oli 3,8/5 eli kehittävä, vaikka en sitä olisi mitenkään voinut juuri tekemisen hetkellä huomata. Nyt kuitenkin pitää huomata, että sykemittari ei toimi ihan oikein. Olenhan sen sisältä kastanut ja kuivattanut. Suunnon asiantuntija arvioi, että ei laite kovin kauaa käyttöä kestä, sillä osat ovat kerran kastuneen ja siksi ne hapettuvat, eli tavallaan ruostuvat, vaikka ei ihan oikeata raudan ruostetta niihin tulekaan. Tämä ongelma tulee parhaiten esille korkeuskäyrässä, sillä olin koko ajan lähes samassa tasossa, mitä nyt fillarille kipusin ja sieltä pois, vaan korkeusarot olivat harjoituksen rekisteröimänä aikana noin 30 metriä. Miten on mahdollista, että moinen ero syntyy kun lähes yhden metrin korkeuden sisällä tapahtunut on rekisteröity?

Elämä siis on ihmeellistä ja kaikenlaiset mittarit ja muut vempeleet ovat mielenkiintoisia, mutta eivät ne aina toimi kuten kaikki toimii siellä suomenruotsalaisessa ohjelmasarjassa eli Stromsössä!

Mutta toisaalta kun selaan tuota Movescout-sivustoa, johon halukkaat, kuten minäkin, saavat tallentaa sykemittarinsa tai oikeammin rannetietokoneensa, kaikki eivät näet käytä sen kanssa sykemittaria, tietoja, niin on siellä mielenkiintoista. Eräs kuntoilija, jota joskus tulee seurattua, on 55 -vuotias pääkaupunkiseutulainen mies. Hän oli ajanut eilen kuntopyörällä lähes saman ajan kuin minä tänään. Tuossa ajassa hän oli kuluttanut 821 kilokaloria ja keskisyke oli ollut 137. Eli vähemmän ja toisaalta enemmän kuin minulla oli arvoina.  Joten en sittenkään ole ihan surkea, sillä olenhan häntä kymmenisen vuotta vanhempi ja paljon monivertaisesti vammaisempi!

Miten uskomaton harmi kehkeytyykään tietokoneen käyttöjärjestelmän uusimisesta, jonka veljenpoikani teki mennä viikolla. Kaikki tiedot katosivat, vaikka luulin ja uskoin ne tallentaneeni. Ei vaan ollut mennyt varmennuskopio kohdalleen. Nyt olen yrittänyt rakentaa koko järjestelmääni uusiksi ja se on vaan niin vaikeaa ja hankalaa. Jopa sähköpostiosoitteiden tallentaminen on työlästä. Varsinkin jonkun Euroopan Unionin nettisivut ovat lähes surkeinta mitä olen nähnyt. Ei sielä löydy ketään tai mitään, ei edes yhtä parhaista kavereista. Kuvia on ja muuta tekstiä kaveristakin siellä ja tällä pitämässä kokousta milloin Palestiinassa, Afganistanissa tai missä kulloinkin, vaan ei yksikertaista sähköpostiosoitetta. Miten noin iso yhteisö voi oma niin surkeat sivut. Kohta tulee vuoroon Kansainvälinen Valuuttarahasto IMF, niin saa nyt nähdä löydänkö sieltä haluamani osoitteet? Toivottavasti Jenkkilässä osataan homma paremmin kuin Brysselissä?

Tästä kaikesta vastoinkäymisestä voi tehdä vain yhden ainoan johtopäätöksen. Jatkan Hoikistamo-projektiani. Slankaan vaan niin maan perusteellisesti ja nautin Slankan tuotteita eli varsinkin sitä suurta suosikkiani vaniljaa!




                                                                                                             

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Dieettipäivä II – 044



”Mistä tämä ristiriita johtuu? Tai pikemminkin mistä se kertoo? Miksi kirjailija, joka selvästikin haluaisi rakentaa ja puolustaa ihmisten oikeutta normaaliin rauhalliseen arkeen, on niin vahvasti kiinni sodassa? Ja Linnaa laajemminkin on kysyttävä, miksi sodalla ja sota-ajan kuvauksella on ollut niin tärkeä sija suomalaisessa kaunokirjallisuudessa, varsinkin romaanissa, kun se on työstänyt Suomea ja suomalaisuutta, siis tutkinut Suomen kanssa, historiaa ja kulttuuria sekä rakentanut ja purkanut kansallista identiteettiä.”
 
Näin kirjoittavat teoksen Kirjoituksia Väinö Linnasta –teoksen alkupuheessa kirjan toimittanet Antti Arnkil ja Olli Sinivaara. Usein oman opettajan urani aikana pohdin samaa kysymystä. Kun näet peruskoulun 5-luokan oppilaat kohtasivat ensimmäisen historiantuntinsa historian lehtorin johdolla, niin heti oli esillä kysymys koska me käsittelemme toista maailmansotaa? Varsinkin pojat esittivät tämän kysymyksen posket innosta hehkuen.
Vastaus on tietenkin vaikea, ja artikkeleiden kirjoittajat eivät sitä tämänkään teoksen sivujen mittaan saa selvitetyksi. Kuitenkin tämä kertoo siitä, miten syvälle suomalaiseen tajuntaan ja minäkuvaan on Talvisota, Jatkosota ja Lapin sota painuneet. Nyt vielä yli 70 vuotta Talvisodan syttymisen jälkeenkin aivan nuoret haluavat saada tietoa noista murheellisista tapahtumista. Usein jouduin suosittelemaan oppilaille Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan lukemista. Ja se oli varmaankin ensimmäinen kirja, todellinen lukuromaani, jonka he innosta puhkuen lukivat kokonaan kannesta kanteen.

Mutta miksi nuoretkin, eikä vain sotahullut äijät ja vanhukset, ovat kiinnostuneista tuon ajan tapahtumista? Ilmeisesti ne ovat vaikuttaneet niin syvälti koko kansalliseen käsitysmaailmaan, mentaliteettiin, että me emme pääse asiasta koskaan eroon.

En mitenkään voi pitää veteraaneja syyllisenä tuon mentaliteetin syntyy. Kerron tapauksen elävästä elämästä ja omasta kokemusmaailmasta.

Kun käsittelimme sitten 8-luokan aikana noita sodan päivä, niin Sara kysäisi, että mitä siellä talvisodassa oikein tapahtui. Ukki näet on joskus vain ohimennen kertonut, kun tyttö oli udellut, että hänkin oli sille Raatteen tiellä mukana. Pyysin innostuneena Sara kysymään josko hänen Ukkinsa tahtoisi ja voisi tulla meille oppitunnille kertomaan asiasta. Ukkihan lupasi tulla.

Ukki oli pirteä veikko, tapahtuihan tämä 80-luvun loppupuolella.

Lapset kyselivät ja Ukki kertoili, vaan puhui pelosta, nälästä, vilusta ja kaikesta sodan kauheudesta. Helvetiksi sitä opettajan luvalla nimesi. Missä oli suuri sankarillinen Raatteen tien taistelu? Kertoihin hän siitäkin kun opettaja ja oppilaat kovasti tivasivat. Oli siellä kuulemma ammuttu, kuolleitakin oli tullut, eläimiä oli jäätynyt, oli hiihdettykin. Ei siellä kovin ihmeellistä ollut tapahtunut.

Ukki lähti ja me jäimme keskustelemaan. Oppilaat tivasivat taas, että mikä se oikein oli, se Raatteen tie, kun siellä ei mitään oikein tapahtunut ja siitä kuitenkin opettaja ja kaikki muutkin meuhkaa?

Kerroin hyvin asiallisesti, ainakin omasta mielestäni, mitä olivat tosiasiat ja mitä siellä tapahtui kahdelle venäläiselle divisioonalle. Ja miten sitten lapset reagoivat? Ihmettelivät Saaran Ukkia ja totesivat, että olipa vaarimaton mies, joka oli tehnyt enemmän kuin varmaan moni muut. Mutta korosti vain opaa pelkoaan ja sodan kamaluutta.

Ehkä juuri tämä osallisten suuri vaatimattomuus ja oman roolinkin vähättely ovat aikaansaaneet myytin noista kolmesta sodasta. Olen sen jopa itse kokenut, sillä isäni, joka joutui sotaan ennen kuin oli täyttänyt 18 vuottaan, ei koskaan kertonut asioista.

Nyt olen saanut arkistotutkimusten kautta tietää, että hän oli Kannaksella huhtikuusta 1943 lähtien, aina rauhan tuloon syyskuussa 1944 saakka. Tämän jälkeen hän siirtyi Lapin sotaan, josta pääsi pois keväällä 1945. Vaan ei siviiliin vieläkään. Huomattiin näet, että nuo 18-vuotiaat pojat eli 1925 syntyneet, eivät olleet suorittaneet asepalvelustaan. Mitäs muuta kuin isäni lähti kahden sodan veteraani suorittamaan asepalvelustaan vuodeksi.

Vaan eipä kertonut tuosta koskaan mitään. Näin siis Saaran Ukki oli samanmoinen mies, joka ei itseään halunnut korostaa eikä esiintuoda.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Dieettipäivä II – 043


Toulouse-Lautrec: Marcelle Lender tanssiin boleroa 'Chilpericissä'.

Tänänpänä:

Vuonna 1632 syntyi hollantilainen suuri ajattelija ja filosofi Baruch Spinoza.

Vuonna 1655 syntyi Ruotsin kuningas Kaarle XI.

Vuonna 1839 syntyi suomalainen poliitikko ja valtiomies Leo Mechelin.

Vuonna 1864 syntyi ranskalainen taidemaalari Henri de Toulouse-Lautrec.

Vuonna 1911 syntyi suomalainen säveltäjä Eric Bergman ja samoin suomalainen muusikko ja kevyen musiikin säveltä Kullervo Linna

Vuonna 1942 syntyi suomalainen laulaja ja näyttelijä Viktor Klimenko.

Vuonna 1972 syntyi suomalainen ja turkulainen poliitikko, kansanedustaja Heli Paasio.

Vuonna 2008 syntyi suomalainen nuoriherra Aati.

Vuonna 2006 kuoli pikkuserkkuni tyttären aviomies, joka tunnettiin muusikkona, sanoittajana ja todellisena yleismiehenä, eli Juice Leskinen.

Ja on kerätty niin maan perusteellisen paljon tavaraan vietäväksi viikon päästä Leville. Joskin kyseessä on todellinen pikavierailu, kestää vaon menomatkan yön perillä ja takaisintulon. Onneksi saan kokeneen apukuskin, joka on jopa parempi ratinpyörittäjä kuin minä itse. 

Mutta nyt tunnen itseni kohtalaisesti toipuneeksi, joskaan en uskaltanut vielä lähteä radalle kiitämään, eli kuntosalille ja uimahalliin. Mutta jos maanantaina uskaltaisi.

Blogiarkisto