Dieettipäivä 242

Olisinko siinä minä? Vai...

Piti sanomani eilisestä tapaamisesta, että…

tuli paikalle myös musta hevonen ja teki parhaan tuloksen koko porukasta. Eli muistatte kaksi viikkoa sitten tehdyn vedonlyönnin? Kyseessä oli täti Open ja itseni yllytyksestä lähtenyt ajatus 2.7. mennessä pudottaa kahdeksan (8) kiloa tuon hetkisestä painosta.

Ja eilen juuri mustaksi hevoseksi nousi tietenkin kovasti hevosten parissa touhuava täti Naapuri. Hän oli pudottanut jo olemattomasta minästään kokonaista kaksi kiloa, eli teki hyvät pohjat meille kaikille muille.  Siinä on blogisticuksellekin saavuttamista ja todella paljon yrittämistä.

Ja illalla fillaroitiin. Tänään tehtiin Tuulensuun lenkki. Matkaa kertyi Lumian GPS:n mukaan21,35 kilometriä. Aikaa tähän kului 1 tunti 5 minuuttia. Kekinopeudeksi tuli 19,5 kilometriä tunnissa. Lähes sama kuin oli aiemmillakin kerroilla. Kaloria Lumia ilmoitti kuluneeksi 1073 kilokaloria, joskin Suunnon t6d laskee vastaavaksi kulutukseksi 761 kilokaloria. Kuopion pojat puolestaan laskevat moisen kulutuksen olleen 812 kilokaloria. Missä totuus, onko se edes oleellista? Kuitenkin sydänkin sykki 142 korkeimmillaan, 54 alimmillaan  ja 107 keskimääräisesti. Samaa luokaan kuin aiemmillakin kerroilla tuon keskimääräinen syke. Ihan hienosti mielestäni menee. On vain yksi ongelma. Kun ei tahdo peppu kestaa moista matkaa. On tietenkin oikeat pyöräilyhousutkin oikeaoppisesti jalassa. Ei siis alla kalsareita eikä päällä mitään muuta housua. Mutta ei vaan tahdo kestää. Pitää kait vaihtaa satulaa. Tosin olen aina uskonut, että riittävä läski pupussa on riittävä joustovara ja ei aiheuta liikoja hankauksia. Vaan ei se näytä niin olevan. Tai sitten olen pepustani niin luiseva sälli, että vain luut siellä yhteen kolisee.

Jostain kumman syystä nousua oli tänään 81 metriä? Taisi olla syynä lenkin ulottuminen Tuulensuuhun saakka, sillä tuo alue on melko samassa korkeudessa Kernaalanjärven pinnan kanssa. Mutta nousua oli ja hyvä niin, sillä siinä kunto punnitaan. Tosin koko matka pohjoista kohden aina Hakoisten risteykseen asti, oli kova vastatulli. Ei se pohjoistuuli kylmästi puhaltanut, mutta pistii vastaan vaan niin vimmatusti.

Mutta hevosella ei aio ratsastella enkä kopukkaan koskea. Yksi musta hevonen riittää ja se saa luvan olla täti Naapuri. Hän jo kerran sekoitti pakkamme ja varmaan tekee sen koko kisassa. Mustat hevoset ovat aina ongelma, niihin ei voi tarpeeksi varautua, sillä slankaaminen ja Hoikistamon vaaka saavat aina aikaa outoja tuloksia, jotka näköjään suosivat jo hienosti urallaan edenneitä. täti Naapurihan on pudottanut painostaan jo yli 40 kiloa, joka on todella, siis painotan sanaa todella, paljon.

Tapaaminen 31 ja dieettipäivä 241

Unta vai aistien huumaa?

Ei mene minullakaan kovin kummoistasi, ei siis tänäänkään. Unohdin ottaa tapaamiseen mukaan lompakon, en voinut edes maksaa tapaamismaksua (kymmeneltä tulevalta kerralta) enkä edes maksaa Slanka-ostoksiani. Onneksi Annella on mies, joka on myös joskus hajamielinen, niin hän ymmärsi vammaista vanhusta ja saan maksaa tilisiirtona ostokseni ja tapaamiskertojen maksut. Ihanaa, kun ihmiset ymmärtävät ja ovat joustavia.

Mutta ennen iltaan ehtimistä unohdin jo heti aamusta, että tänään piti menemäni fillarilla tapaamiseen. Lähdin aamulla on fillarilenkille ja todella iloisella mielellä. Vaan vasta loppumatkasta muistin, että mitä olisi pitänyt oikeasti tehdä. Joten kävin tutunoloisesti autolla tuossa tärkeässä ryhmätoiminnassa.

Mutta fillarilenkki on 16,11 kilometriä pitkä ja siihen kului aikaa 52 minuuttia. Lumia ilmoitti kaloreita palaneeksi tuollaisen lenkin aikana ja tuollaisella vauhdilla ja tällaisen äijän ollessa kyseessä kaikkiaan 811 kilokaloria. Tosin Suunto antaa hivenen vähäisemmän luvun eli 646 kilokaloria. Totuus lienee jossain siinä keskivälillä. Suunto kuitenkin mittasi sykkeeni ja tulokseksi tuli: ylin 145, alin 47 ja keskiarvo 106. Siis melkoisen monipuolisesti sitä mentiin. Korkein kohta oli tietenkin sama kuin pari kertaa sitten.

Sitten päivän kohokohtaan eli tapaamiseen numero 31. Tänään tuli ryhmäämme uusi jäsen, paluumuuttaja täti Laivakokki. Nuori ja ylen viehättävä nainen, jolla on ilmeisesti sama ongelma kuin meillä muillakin joukon jäsenillä. Siis muuta tai jopa enemmän kuin muutama kilo liikaa. Toivotamme hänen tervetulleeksi ryhmään hurjaan ja menestystä työssä rankassa toivomma myös, Kuuden viikon aikana pitäisi lähteä ainakin 10 kiloa ja se on jo enemmän kuin paljon.

Nyt oliskin väki vähissä, sillä täti Metalli oli Tallinnassa työmatkalla, täti Ope valtuuston kokouksessa, täti Köksä teillä tietämättömillä ja Sanna ei vain päässyt tulemaan. Mutta ääntä riitti iloista mieltä, sillä onhan Hoikistamossa tehty painonpudotus ja painonhallinta iloinen asia ja siitä saa puhua suureen ääneen ja olla onnellinen ja iloinen.

Mutta lopuksi homma riistäytyi käsistä. Naiset ryhtyivät puhumaan olemattomista rypyistään ja täti Naapuri asettui käsittelyn kohteeksi. Ihon elvytystä ja kudosten vanhenemisen estämistä ja vaikka mitä piti tehtämän. Oli monenlaista massaa ja maskia ja laitetta sähköllä ja ilman. Ihan kohteliaasti totesin, että olen todella tyytyväinen omaan hipiääni ja sen kaikkinaiseen kauneuteen. Tuskin mitään mömmäjä tarvitaan  ja selluliititkin ovat osa jokapäiväistä elämää ja niiden kassa oppii kyllä elämään. En edes ole koskaan tajunnut mitä ne selluliitit oikein ovat, aina naiset niistä toki puhuvat, että jotain todella keskeistä ne ovat.  Allit toki tiedän, koska ne on nimetty yhteiskunnallisesti tietoisesti toimineen Juho Kusti Paasikiven toisen vaimon Allin mukaisesti. Eli roikkuvat käsivarsilihakset tai ei ne lihaksia ole vaan liikaa olevaa ihoa eli nahkaa.