Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suunto t6d. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suunto t6d. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Dieettipäivä 270

Ei ole pahemmin salamoinut - vielä!
Nyt se on siis menoa eikä vaan meinaamista. Tästä lienee osoituksena fillarointi, jonka nyt illansuussa suoritin. Ei se nyt niin hienosti mennyt, tosin en kuitenkaan kaatunut matkan loppuvaiheessa. Lieko syynä ollut kaatumisen pelko, tavallisen urheilujalkineet – Pomo intti fillarointikenkiä vastaa – vaiko yksinkertaisesti vain edellisistä kerroista vähentynyt kuntoisuus? Kyseessä lienee ainakin noiden edellä mainittujen seikkojen yhteisvaikutus. Jo ensimmäisen aivoinfarktin jälkeen olen ollut tasapainossa melko heikoilla, tai ainakin se on aiemmasta heikentynyt. Ja nyt tämä TIA- eli aivojen verenkiertohäiriö ei suinkaan parantanut kykyäni tasapainoilla. Tietenkin myös kunto huononee melko nopeasti, ja kun pelkää, niin ei uskalla painaa kaikella voimalla ja sisulla.

Eli nyt dataa, ei kovin ihmeellistä, mutta kuitenkin. Aikaa meni tunti ja 14 minuuttia, joskin sosiaaliseen seuranpitoon käytin varmaan lähes varttitunnin. Matkaa kertyi kuitenkin aivan kunnioitettavat 15 kilometriä, joten keskinopeudekseni tuli vaivaiset 14 kilometriä tunnissa, kun se edellisellä, kaatumiseen päättyneellä fillarointikerrallani oli yli 20 kilometriä per tunti. 

Kaloreitakin toki kulutin. Suunto antaa kokonaismääräksi sykkeen perusteella 707 kilokaloria ja Lumian SportTrakker puolestaan matkan ja ajan perusteella pystyy laskemaan hieman isomman kulutuksen eli 799 kilokaloria. Pidän tuota Suunnon tulosta uskottavampana. Pulssi sitten, sitähän erityisesti tarkkailen. Maksimiarvo oli 140 sykettä, minimiarvo 56 sykettä ja keskiarvo 99 sykettä minuutissa. Eli myös tuossa sykkeen keskiarvossa näkyy arasteluni ja vauhdittomuuteni. Tässä lienee turha enempää ruotia suoritustani, olen kuitenkin itse siihen tyytyväinen, vaikka kaikki kaatumisen ruhjeet eivät ole vieläkään parantuneet.

Tänään oli printatussa lehdessä artikkeli, jossa käsiteltiin hiilareita ja niiden tarpeellisuutta. Ja taisi olla päivä tai pari sitten kun kohistiin henkilöstä, joka oli noudattanut hiilaritonta dieettiä ja oli kuolla moiseen ruokavalioon. Itselläni oli moinen vaihe menossa noin vuosi sitten, mutta jatkuva veriarvojen seuranta pelasti minut enemmältä. Eli en tiedä miten oli äijän käynyt ilman seurantaa.

Sitten terveyskeskuksemme henkilökunnan ystävällisellä avituksella ja lehdistöä seuraamalla hakeuduin Annen juttusille. Ja se viehe sai saaliin. Nyt vaan odotan innolla tulevan viikon tapaamistamme. Sitä ennen pitää vielä vahvistaa peppua, sillä olisi todella hieno pystyä ajamaan mennen tullen tuo yhdensuuntainen 17 kilometrin matka. Se pitää tulla myös takaisin, sillä ei kukaan suostu raijaamaan vanhaa äijää ja fillaria Lopelta tännne sivistyksen pariin. Eli ratkaisuni oli Slanka ja aloin slankaamaan. Terveys on kohentunet hurjin hyppäuksin ja lääkeiden käyttä vähentynyt, se on enemmän kuin hieno asia,

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Dieettipäivä 242

Olisinko siinä minä? Vai...
Piti sanomani eilisestä tapaamisesta, että…

tuli paikalle myös musta hevonen ja teki parhaan tuloksen koko porukasta. Eli muistatte kaksi viikkoa sitten tehdyn vedonlyönnin? Kyseessä oli täti Open ja itseni yllytyksestä lähtenyt ajatus 2.7. mennessä pudottaa kahdeksan (8) kiloa tuon hetkisestä painosta.

Ja eilen juuri mustaksi hevoseksi nousi tietenkin kovasti hevosten parissa touhuava täti Naapuri. Hän oli pudottanut jo olemattomasta minästään kokonaista kaksi kiloa, eli teki hyvät pohjat meille kaikille muille.  Siinä on blogisticuksellekin saavuttamista ja todella paljon yrittämistä.

Ja illalla fillaroitiin. Tänään tehtiin Tuulensuun lenkki. Matkaa kertyi Lumian GPS:n mukaan21,35 kilometriä. Aikaa tähän kului 1 tunti 5 minuuttia. Kekinopeudeksi tuli 19,5 kilometriä tunnissa. Lähes sama kuin oli aiemmillakin kerroilla. Kaloria Lumia ilmoitti kuluneeksi 1073 kilokaloria, joskin Suunnon t6d laskee vastaavaksi kulutukseksi 761 kilokaloria. Kuopion pojat puolestaan laskevat moisen kulutuksen olleen 812 kilokaloria. Missä totuus, onko se edes oleellista? Kuitenkin sydänkin sykki 142 korkeimmillaan, 54 alimmillaan  ja 107 keskimääräisesti. Samaa luokaan kuin aiemmillakin kerroilla tuon keskimääräinen syke. Ihan hienosti mielestäni menee. On vain yksi ongelma. Kun ei tahdo peppu kestaa moista matkaa. On tietenkin oikeat pyöräilyhousutkin oikeaoppisesti jalassa. Ei siis alla kalsareita eikä päällä mitään muuta housua. Mutta ei vaan tahdo kestää. Pitää kait vaihtaa satulaa. Tosin olen aina uskonut, että riittävä läski pupussa on riittävä joustovara ja ei aiheuta liikoja hankauksia. Vaan ei se näytä niin olevan. Tai sitten olen pepustani niin luiseva sälli, että vain luut siellä yhteen kolisee.
Jostain kumman syystä nousua oli tänään 81 metriä? Taisi olla syynä lenkin ulottuminen Tuulensuuhun saakka, sillä tuo alue on melko samassa korkeudessa Kernaalanjärven pinnan kanssa. Mutta nousua oli ja hyvä niin, sillä siinä kunto punnitaan. Tosin koko matka pohjoista kohden aina Hakoisten risteykseen asti, oli kova vastatulli. Ei se pohjoistuuli kylmästi puhaltanut, mutta pistii vastaan vaan niin vimmatusti.

Mutta hevosella ei aio ratsastella enkä kopukkaan koskea. Yksi musta hevonen riittää ja se saa luvan olla täti Naapuri. Hän jo kerran sekoitti pakkamme ja varmaan tekee sen koko kisassa. Mustat hevoset ovat aina ongelma, niihin ei voi tarpeeksi varautua, sillä slankaaminen ja Hoikistamon vaaka saavat aina aikaa outoja tuloksia, jotka näköjään suosivat jo hienosti urallaan edenneitä. täti Naapurihan on pudottanut painostaan jo yli 40 kiloa, joka on todella, siis painotan sanaa todella, paljon.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Dieettipäivä 238

Kuparinen kolmijalkainen kahvipannu, sisarelleni ostettu.
Terveisiä illan fillarilenkiltä. Tulin sieltä ihan äsken. Suunto petti - jälleen! Ei sykemittarini suostunut rekisteröimään sykettä tai sitten se mittasi ja hukkasi saman tien. Mutta kun yhdistin laiteen tietokoneeseen, niin ilmoitti tämän päivän kohdalla vain tyhjää. Olen pettynyt, todella syvästi pettynyt.

Jotain kuitenkin muistan, eli ylimmillään syke oli noin 140 paikkeilla ja pitkään se liikuin siellä 110 ja 120 välillä. Poljin omastakin mielestäni melko reilusti ja rajuhkosti.

Onneksi kuitenkin oli käytössä Nokian Lumia ja sen SportsTracker. Tuo laite antoi kaiken muun tiedon lisäksi seuraavat tiedot: aikaa kului 43 minuuttia ja matkaa tuli tehtyä 14 kilometriä.

Nyt kuitenkin tajusin, että vika oli minussa itsessäni eikä Suunnon sykemittarissa. En ollut näet katkaissut ajastinta ja mittari vaan mittasi. Eikä se anna keskeneräistä tiedostoa tietokoneelle. Eli kaikki hyvin ja pyydän kauniisti sykemittariltani anteeksi häneen kohdistamiani epäilyjä.

Nyt muutetaan aiemmat arvailut oikeaksi tiedoksi.  Ylin syke oli 148 sykettä per minuutti. Siis kohtuullisen hienoa. Minimisyke oli 57 ja kaskiarvoksi tulee 106 sykettä per minuutti. Harjoitusvaikutus oli Suunnon poikien mukaan "kehittävä". Ja kaloreita olisi palanut 601 kilokaloria. Muuten Lumia ilmoitti kulutukseksi 701 kilokaloria ja ilmeisesti kyseessä on eräänlainen normaalihenkilö, jota ei oikeassa elämässä edes ole. Ja kun minulla professoreiden mukaan on taloudellinen syke, niin pistetään vaaka tällä kertaa Suunnon t6d:n ilmoittaman kalorinkulutuksen puolelle.

Oman mielenkiintoista antaa Suunnon laskema korkeusvaihtelu. Edellisellä kerralla lähtöpisteen ja korkeimman kohdan eli Linnatuulen sillan kohdan välinen korkeusero oli 45 metriä. Tämäniltaisen lenkin korkein kohta oli eittämättä Rauhalantien Hallakorven päässä olevalla mäenkumpareella. Paika oli 56 metriä korkeammalla kuin lähtötasoni.

Uskomattomia voi ilmoittaa moinen pieni laite. Kaiken lisäksi se kertoo paljon sellaista tietoa, josta en ymmärrä yhtikäs mitään. Käyränä laite kertoo myös energian kulutuksen, joka vaihtelee 3,70 kalorista aina omaan tämänkertaiseen huipuni eli 17.60 kaloriin. Tiedä häntä miten edes moinen mitataan.

Muuten setä IFM soitti Helsingistä ja ilmoitti halustaan tulla käymään. Huomenna tulee kuin Codot! Eipä ole nähty sitten menneen syksyn ja hän voi vain kuvitella muutokseni määrän ja laadun. On muuten kiva yllättää hänet uudella minälläni.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Dieettipäivä 235

Sykemittarini ja rannetietokoneeni: Suunto t6d
Tänään sattui ensimmäinen päivä pitkästä aikaa, siitä on ainakin pari viikkoa, kun saatoin ja jaksoin lähteä reippailemaan. Kun on nukahtaminen hoidettu, niin saattoi tehdä muutakin kuin olla vain uninen naatti. Tein siis fillarilenkin.

Matkaa kertyi vain 11,28 kilometriä. Ei siis mitenkään runsaasti, mutta jostain se piti kuitenkin aloittaa ja varovasti. Näin olen oppinut kantapään kautta, sillä ei ikäiseni äijä kovin suurta rynnimistä jaksa ihan heti pitkään lepääminen jälkeen. Matkan pituuden mittasin Lumian  Sports Trackerilla, jonka hieno toiminto mittaa matkan lisäksi paljon muutakin.
Aikaa kului 48 minuuttia, eli taisi olla keskinopeuteni jossain 15 kilometriä tunnissa seutuvilla. Ei siis ihan hiljaista hyssyttelyä. Ja kun sykemittarin suostui toimimaan, niin kaikki kohdallaan. Kaloreita tuo matka, nopeus ja Suunnon sykemittari ilmoitti kuluneeksi 577 kilokaloria. Ei yhtään hassumpaa, sillä olihan matkalla jopa nousujakin. Ei sitä meikä ihan tasaisessa maalla fillaroi. Nousua matkassa oli 45 metriä, ei siis ihan suureesti, mutta koville ne nousut ainakin ottivat. Muuten Kuopion pojat antavat tuosta suorituksesta 288 MET-minuuttia. Ei n ole mikään paha.   Toisaalta korkeuden lähtötaso on 133 metriä merenpinnasta. En ole koskaan edes tullut ajatelleeksi, että mittarini näyttää korkeudenkin, mutta myös lämpötilan. Kysyn vaan minkä lämpötilan, sillä ei se ainakaan nyt näyttänyt todellista ulkolämpöä. Pitää kokeilla ohjaustangossa pitämistä, josko se olisi rehellisempi kuin hihan sisällä ihoa vasten.
Entäs ne sykkeet? Olen sykkeiden suhteen taloudellinen ja varmaan tuo kalorinkulutuskaan ei ole todellinen, sillä nehän on kaikki tehty ihan oikeille ihmisille ei meikäläisen kaltaisille poikkeusyksilöille. Maksimisyke oli 140, keskiarvosyke oli 113 ja minimisyke 80. Tosin pistin kellon käyntiin vasta puoli kilometriä lähtöni jälkeen, joten olin ehtinyt saada hivenen sykkeeseen vauhtia. Toisaalta kun betasalpaajat ovat poissa käytöstäni, niin syke saattaa nousta ihan huippuhetkinä kohtuullisiin lukemiin. Tuo 140 on minulle jo kuin unelma.
Nyt pitää pyrkiä jokainen päivä hivenen aiempaa parempaan suoritukseen tai ainakin pitämään suositus tämän tasoisena. Kyllä siihen 10 kilon pudotukseen on pyrkimistä ja haluan olla ainakin mukana. Ei voitto kisassa vaan mukana  hengailu, se on tärkeintä.