Näytetään tekstit, joissa on tunniste Levi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Levi. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. kesäkuuta 2012

Dieettipäivä 237

Tänään on luettu ja luettu, mutta myös varauduttu tulevaan satokauteen. Sain vihdoinkin hankittua oman yrtti- ja marjakuivurin. Tosin kyseessä on kovin vaatimaton ja vähätehoinen laite. Ei siis samanlainen puoliammattilaisen vehje kuin sisarellani on siellä Levin korvessa. Syynä hankintaan olivat etenkin mustikat. Ne näet menettävän paljon maustaan pakastettuina ja sokerilla säilöminen ei kuulu tekotapoihini. Kuivaamalla mustikoiden pitäisi siis säilyttää arominsa ja vitamiininsa - niin ainakin toivon ja moista on minulle vakuuteltu.

Lisäksi nyt voidaan kuivata yrttejä, tosin olen kainosti esittänyt sisarelleni, että Inarinjärven pohjoisrannan porotilalla kasvaa varmasti runsaasti erilaisia yrttejä, joten elokuussa aion mennä niitä keräämään. Samalla matkalla pitäisi kerätä puolukat tai sitten ostan ne kaverilta paluumatkalla. Eihän siellä ole näet mahdollisuutta kuivat sähkön avulla. Hyvä kun saavat aurinkopaneeleista virtaa tietokoneisiin ja puhelimiinsa.

Eivät sukulaiseni ehkä tiedä riittävästi historiasta, sillä riihi ja sauna ovat meillä Hämeessäkin oleet muinoin sama rakennus. Kun se toimi riihenä niin siinä kuivattiin viljaa ja kaikkea muuta kuivattavaksi kelpaava, kuten sieniä ja yrttejä. Kun sitten haluttiin kovempaa lämpöä niin siitä tuli sauna ja siellä ihmisten peseytymisen lisäksi palvattiin lihat. Nykyisinkin erityisesti savusaunassa valmistettu palviliha on useiden suurta suosikkia. Tämä osaltaan ehkä selittää suomalaisten mieltymyksen savun makuisiin ruokiin. Talkkuna on parasta kun kaura on kuivattu savusaunassa ja yleensä meille suomalaisille kelpaa mikä vaan, jossa on savun makua - kuten erityisesti savustettu kala.

Helvi Hämäläinen on ollut eräs lukemiseni kohde ja häneltä lähes tuhatsivuinen eräänlainen elämänkerta elämänsä varhaisemmista vuosista. Kirjailija on muistellut, kirjoittanut ja dokumentoinut teoksen, mutta hänen on ollut apunana myös ammattikirjoittaja, Ritva Haavikko. Mielenkiintoista muistelua vuosisadan eli 1900-luvun alkupuolelta. Ainakin nä in historioitsijalle.

Mutta mitä tulee talkkunaan, niin se kuuluu nykyisin slankaajan kiellettyjen ruokien listalle. Vaikka se valmistettaisiin rasvattomaan piimään tai vaikkapa juuri marjoihin eli puolukoihin tai mustikoihin, niin kaurasta tehty jauho on todellinen hiilaripommi ja siten myös runsaskalorinen ravinto. Eli slankataan Slanka-tuotteilla ja haudataan haaveet oikeasta pitkästä piimästä ja savutalkkunasta - siis aidosta renkolaisesta. Muuten äitini oli ennen avioitumistaan Nevilän myllyn talkkunamestari. Eli siis perheessäni on perinteitä talkkunansyömiseen.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Dieettipäivä 217



Sikkolan ylätalo, joka ei ole ihan Ounasjoen rannassa kuten alatalo.
Tänään on menty, oltu ja tultu. Valmisteluja Levin korpeen lähtemiseksi on tehty mitä suurimalla tohinalla ja hössötyksellä. Lähtöpäivä on siis huomenna.

On hankittu isompi erä kananmunia suoraan kanalasta, siis paikalliselta tuottajalta. Kun ne ovat tuoreita, niin ne säilyvät maakellarissa jopa koko tulevan kesäkauden- Ne siis matkaavat Inarin pohjoisrannan porotilalle.
 
Lisäksi on oman dieettini tähden varustauduttu riittävällä vähemmän vihreiden kasvisten ja vihannesten mukaantulolla. Saadaan sitten tehtyä salaattia ylätalossa, johon me kaksi majoitumme. Onneksi tilaahan on riittävästi ja eri kerrokset kummallekin.

On myös hankittu syntymäpäivälahja, sillä pikkuveljen vävyn nelikymppisiä vietetään huomenna. Sankari ei tiedä vielä mitään asiasta. Hankin Maailma sodassa dokumenttisarjan, jossa on 16 DVD-levyä. Kaveri kun on jostain kumman syystä innostunut sotadokumenteista. Sarja on BBC:n taattua laatutyötä ja sen on ensimmäisen kerran esitetty vuonna 1973, jolloin oli mahdollisuus saada henkilökohtaisia näkemyksiä sodan itse kokeneilta, joka nykyisin olisi vain hyvin harvinaislaatuinen mahdollisuus. Koko sarjan kertojana on itse Sir Laurence Olivier.

Eli kyseessä on dokumentti parhaasta päästä ja sitä näköjään esitetään nykyisin uudelleen MTV:n Max-kanavalla.

Nyt on aika antaa varoitus. Tulevan viikon aikana ei ole lainkaan varmaa, että blogi päivittyy päivittäin. Syynä ovat ne Levin korven huonot yhteydet. Jo puhelinyhteydet ovat hankalia ja lankayhteyksiä ei ole laisinkaan. Mutta parhaani yritän, ja jos joskus pitää lähteä kylälle, niin sitten yritän senkin tehdä.

Parhaani yritän slankata ja nauttia Slankan tuotteita. Toivottavasti turvotus vähenee ja mies hoikkenee. Eli toivoo se parempi minäni.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Dieettipäivä 215

Kuvassa aina iloinen Amsterdam.
Nyt olen saanut Lumian lisäksi myös Suunnon t6d:n toimimaan tavallisen sykevyön avituksella. Se on sitä mitä sanotaan kehitykseksi tai ainakin oppimiseksi. Joten tein hieman yli tunnin mittaisen fillarilenkin, sillä keltaisella Corratekin maasturilla. Nyt kaikki kolme indikaattoria, eli Suunto, Lumia ja EnergyNet, näyttivät kovin erilaisia tuloksia polttamieni kaloreiden suhteen. Lumia antoi luvun 851 Kcal, Suunto 719 Kcal ja EnergyNet 842 Kcal. Valitse nyt siitä. Todennäköisesti samaan tilastomatematiikkaan perustuvina Lumia ja EnergyNet olivat lähellä toisiaan ja rako vähiten saalista antavaan Suuntoon oli melkoinen.
Kuitenkin matkaa kertyi tänään 16,8 kilometriä, eli tuolla pääsisin jo vierailemaan Hoikistamossa. Eli pitää pistää moinen projekti vireille kun palaan Levin korvesta. Aikaa kulutin tunnin ja kahdeksan minuuttia. Syke oli eräs tärkeä seurattava ja siksi sijoitin rannetietokoneen ohjaustankoon omaan telineeseensä. Sykkeet olivat; maksimi 155, keskiarvo 108 ja minimi 64 sykettä minuutissa. En ole moisia aiemmin nähnyt ja kokenut Muuten Kuopion pojat antavat tästä suorituksesta 408 MET-minuuttia. Ja vielä tilastoa, sillä 15 minuuttia suorituksen jälkeen mittasin verenpaineeni ja se tulos oli 113/70 ja sykkeitä kertyi tuolloin 74.
Tänään olen päättänyt puhua suulla suuremmalla. Tuossa jäljempänä on tekstiosia www.kaypahoito.fi –sivustolta, jonka teemana on Lihavuus (aikuiset). Tarkemmin ottaen kyse on aivan pitkän ja perusteellisen tekstikokonaisuuden alusta eli Keskeinen sanoma-osiosta. Tämän artikkelin tekijät ovat varmasti maan parasta mitä lihavuuden tutkimiseen tulee, Myös tekijöiden riippuvuudet on lopussa lueteltu ja yhteensä kirjoituksessa on yli 300 viitettä alan keskeisiin teoksiin. Mielenkiintoisesti kaiken mahdollisen määrittelyn jälkeen kirjoittajat aloittavat lihavuuden hoidon minusta mielekkäällä tavalla eli VLCD-dieetistä ja nimenomaan ryhmän kanssa tehdystä projektista. Sitähän me Hoikistamon vertaistukiryhmässä teemme. Hienona, vai mitä?
·         Tämä suositus koskee aikuisten lihavuuden hoitoa terveydenhuollossa. Lihavuuden ehkäisyyn kannalta tärkeät yhteiskunnalliset toimet jäävät käsittelyn ulkopuolelle.
·         Lihavuus aiheuttaa tai pahentaa monia sairauksia, joita voidaan tehokkaasti ehkäistä ja hoitaa laihduttamalla.
·         Lihavuuden hoidon tulee olla kiinteä osa terveydenhuollon toimintaa samalla tavalla kuin muiden pitkäaikaissairauksien kuten diabeteksen ja kohonneen verenpaineen hoito. Tämä edellyttää alueellisten hoito-ohjelmien ja hoitoketjujen luomista, henkilökunnan kouluttamista sekä laihdutus- ja painonhallintaryhmien organisointia (moniammatilliset tiimit).
·         Painoindeksi (BMI) merkitään potilasasiakirjoihin kaikista potilaista, joiden paino tulee puheeksi vastaanotolla, ja ainakin niiden osalta, joiden BMI on yli 30 kg/m2 tai joilla on lihavuuden liitännäissairauksia. Ks. BMI:n kirjaamisen arviointilomake ja ohje.
·         Terveydenhuollossa lihavuuden aktiivinen hoito kohdennetaan erityisesti potilaisiin, joilla on
o    lihavuuden liitännäissairauksia tai niiden vaaratekijöitä, kuten
o    tyypin 2 diabetes tai sen esiaste
o    kohonnut verenpaine
o    dyslipidemia
o    rasvamaksa
o    uniapnea
o    sepelvaltimotauti
o    kantavien nivelten nivelrikko
o    astma
o    munasarjojen monirakkulatauti (PCOS)
o    vaikea lihavuus (BMI yli 35 kg/m2).
·         Hoidon tavoitteena on lihavuuteen liittyvien sairauksien hoito ja ehkäisy, johon usein riittää painon pysyvä pieneneminen vähintään 5 %:lla. Hoidon tavoitteena on myös toimintakyvyn ja elämänlaadun ylläpitäminen ja paraneminen pysyvän laihtumisen myötä
  • Ensisijainen hoitomuoto on suunnitelmallinen, usealla tapaamiskerralla annettava elintapaohjaus (elintapahoito), joka sisältää ajatuksiin, asenteisiin, ruokavalioon ja liikuntaan painottuvaa ohjausta.
    • Ohjaus toteutetaan ensisijaisesti ryhmässä.
    • Elintapahoitoa tukevia menetelmiä ovat erittäin niukkaenergiainen (ENE) ruokavalio, lääkitys ja leikkaushoito.
  • Sairaalloista lihavuutta voidaan hoitaa kirurgisesti, ellei asianmukainen konservatiivinen hoito tuota pysyvää laihtumistulosta.
  • Hoidon tulee olla suunnitelmallista ja tavoitteellista ja siinä on pyrittävä mahdollisimman pitkäaikaiseen tulokseen.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Dieettipäivä 214

Plateau d'Asiagi Italian Vicenzan provinssissa.

Eilisen ajatushautomoin eli Hoikistamon hyvä tapaaminen lämmittää vieläkin mieltäni. Oli se vaan hienoa tavata itseään fiksumpia ihmisiä, heitä oppii aina jotain ja saa todella paljon. Jos sain eilen tarkkailulaiteen sydämen rytmejä varten, niin tänään sain sen onneksi pois. Luovutus oli hieno hetki, sillä laite oli tosi hanakala kanssakulkija ja fillarointi oli kumarassa asennossa ja kapealla satulalla todella hankalaa.


Nyt olen siis vapaa, mutta omaksi hyväksenihän tuo laite toimi, ehkä saadaan jotain selvyyttä todella alhaiseen pulssiini. Ehkäpä tuo Holter-testi, joka suoritettiin Holter-laitteella antaa siitä jonkinmoisen aavistuksen. Sen saan tietää vasta palattuani Levin korvesta, jossa eivät varmaankaan vielä käköset kuku tai ei ainakaan enkeli lapsosen vierellä käy.


Sain kuin sainkin suoritetuksi päivä kuntoilu-urakankin. Tosin se tapahtui vasta hieman ennen em. laiteen luovutusta, sillä olin lähes tunnin suuhygienistin luona. Puhdistettiin ja paranneltiin hampaiden kuntoa ja kunnollisuutta. Hän on todellinen alansa ammattilainen, tekee kaiken niin hienosti ja varoen, että teippausten poisotto laiteen piuhoista oli paljon tuskallisempi kuin Leenan tuolissa istuminen. Hampaiden kunto oli hyvä ja hammaskiveäkin oli hyvin vähän, kuten Leena asian ilmaisi. Sosiaalisia suhteitahan siinä tietenkin suuressa määrin hoidettiin.


Mutta tein ihan ulkoilmassa fillarilenkin. Aikaa meni 50 minuuttia ja matkaa kertui 12,8 kilometriä. Nyt ei ottanut toimiakseen puolestaan Lumia SportTracker. Olin jotenkin sen laittanut pois käytöstä – siis vahingossa tietenkin. Mutta kun tuntin ja muistin reitin, niin Movescountin avulla voi piirtää tarkan kuvan matkan pituudesta. Tuo keskipäivän tinki antoi saaliiksi 619 kilokaloria ja 300 MET-minuuttia. Kuitenkin olin kunnolla hengästynyt moneen otteeseen matkanaikana. Mutta niin on hyvä ja niin pitääkin olla.