keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Nyt se on tehty!

Tälläinen on uusin puntarini.
Olen hankkinut itselleni puntarin. Tuo puntasi on paljon vaakaa parempi termi, sillä se sopii pohtimiseen, pähkäilemiseen ja jahkailemiseen. Siksi siis puntari, ja se on vanhempi sana kuin vaaka, joka toisaalta kuvaa jonkinmoista elämän tasapainoa ja sellaista tilannetta.

Mutta millaisen puntarin siis hankin? Ensinnäkin hankintani oli käytetty puntari ja ostin sen Tori.fi –sivustolta ja sen entinen koti oli Seinäjoella, josta posti kuljetti sen minulle.

Nyt sitten itse hankkimaani puntariin, eli tässä on ihan siitä mainostuksellista tekstiä, joskin ole melkoisen valmis allekirjoittamaan asian, kunhan opin ja oivallan lisää puntarini ominaisuuksista. Tietenkin  vähän ufolta asia vaikuttaa, onhan silti kyse vain läskistä ja erittäinkin liiasta läskistä.

Yleisesti
Edistyksellinen teknologia, jota Omron käyttää kehonkoostumusmittareissaan, takaa laadun myös BF511-perhemallissa. Tuote on kliinisesti validoitu, mikä kertoo sen tarkkuudesta ja luotettavuudesta. BF511 tarjoaa koko perheelle mahdollisuuden tarkkailla kehonsa koostumusta. Kehon rasvapitoisuus, luustolihasprosentti, painoindeksi, ja mm. lepoaineenvaihdunta voidaan mitata jo kuusivuotiaalta. Sisäelinten ympärille kertynyt rasva ja sen luokitus sekä luustolihasprosentti -luokitus voidaan määritellä 18-vuotiaasta lähtien.

Ominaisuudet
  • Kliinisesti validoitu perhemalli: mittaukset jo 6-vuotiaasta lähtien
  • Enimmäispaino 150 kg
  • 8 pisteen kehonmittaustekniikka käsistä ja jaloista
  • Mittaustulokset ja -luokitukset: - Sisäelinten ympärillä oleva rasva (18-80 vuotta) - Luustolihasprosentti (6-80 vuotta) - Sisäelimien rasvamäärän luokitus (18-80 vuotta) - Luustolihasprosentti -luokitus (18-80 vuotta) - Kehon rasvaprosentti (6-80 vuotta) - Kehon rasvaprosentti -luokitus (6-80 vuotta) - Lepoaineenvaihdunta (6-80 vuotta) - Painoindeksiluokitus (6-80 vuotta) - Painoindeksi (6-80 vuotta) – Paino
  • Muistipaikat neljälle henkilölle sekä vierastila, viimeisen mittauksen muisti

Tekniset tiedot
  • Malli: HBF-511B-E and HBF-511T-E (BF511)
  • Painonmittaus: 0-150 kg, 0,1 kg tarkkuudella
  • Kehon rasvaprosentti: 5.0- 60.0 %, 0.1 % välein
  • Luustolihasprosentti: 5.0-50.0 %, 0.1 % välein
  • BMI: 7.0-90.0, 0.1 välein
  • Sisäelinten ympärillä oleva rasva: 30 tasoa,1 tason välein
  • BMI-luokitus: - (Alipainoinen) / 0 (Normaali) / + (Ylipainoinen) / ++ (Liikalihava), 12 palkkinäytön tasoa
  • Kehon rasvaprosentin luokitus: - (Alhainen) / 0 (Normaali) / + (Korkea) / ++ (Erittäin korkea), 12 palkkinäytön tasoa
  • Sisäelimien rasvamäärän luokitus: 0 (Normaali) / + (Korkea) / ++ (Erittäin korkea) 9 palkkinäytön tasoa
  • Asetustiedot: Pituus: 100.0-199.5 cm Ikä: 6-80 vuotta Sukupuoli: Mies/Nainen Yksiköt: kg (cm)


Huom! Ikäraja sisäelinten ympärillä olevan rasvan mittaamiseen, sisäelimien rasvamäärän luokitukseen ja luustolihasprosentin luokitukseen on 18-80 vuotta. Kehon rasvapitoisuudelle ja sen luokitukselle, luustolihasprosentille, painoindeksille ja painoindeksiluokitukselle sekä lepoaineenvaihdunnalle ikäraja on 6-80 vuotta. Painon mittaustarkkuus: 0.0 kg- 40.0 kg: ± 0.4 kg, 40.0 kg-150.0 kg: ± 1% Tarkkuus: (S.E.E.) Kehon rasvaprosentti: 3.5 % Luustolihasprosentti: 3.5 % Sisäelinrasvan määrä: 3 tasoa.


Nyt sitten vaan mittailemaan ja tarkkailemaan minääni. Siinä muuten on tekemistä enemmän kuin tarpeeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti