sunnuntai 18. tammikuuta 2015

On taukoa pidellyt!

Ketler Titan kuntopyörä. Tämä on todellinen sporttirassi!
Mennen vuoden puolella olen jotain tänne kirjoitellut. Laiskana ole rähmiköinyt. Tosin muut ovat saaneet aikaiseksi paljon enemmän kuin minä - valitettavasti.

Itse törmäsi omaan toimimattomuuteni eilen iltapäivällä, aioin näet pitää pienen fillarointihetken tällä kotona. Vaan miten sitten kävikään? Suunto Ambit 2 rannetietokone, jolla mittailen pulssiani ja kaikenlaista muuta fyysistä minääni suoritusten aikana, ei onnistunutkaan toimimaan. Syy ei toki ollut laitteessa, vaan ihan minussa itsessäni. En ottanut huomioon ohjelmiston päivityksiä, joita on tulle varmasti runsaasti edellisen käyntikerran jälkeen. En siis saanut laitetta toimimaan ja sitten meni koko hommasta mielenkiinto. Olen siis laite addiktoitunut ja pahasti sellainen.

Tietysti on kiva lukea muitten onnistumisista. Lehdistössä on lähimenneisyydessä revitelty esimerkiksi otsikkoa, että Jo minuutin treeni 3 kertaa viikossa kohottaa kuntoa!

Oikeastaan minä tiedän tuon asia ja halusinkin aloittaa rauhallisesti ja sivistyneesti kuntoni kohottamisen. Tuo otsikko viittaa Medical Daily-lehden artikkeliin, jonka mukaan pienikin määrä tehokasta intervalliharjoittelua toimii kunnon kohottamiseksi. Olenhan joskus ihan uskovaisen kiihkolla messunnut tästäkin aiheesta tässäkin blogissani.

Plus One -julkaisussa ilmestyneen pienen tutkimuksen mukaan lyhyet, intensiiviset treenit hyödyttävät kehoa ja lihaksia yhtä paljon kuin pidemmät.
Tutkimuksessa testattiin intervalliharjoittelua kuntopyörällä. Viikko-ohjelmassa oli kolme minuutin mittaista erittäin tehokasta harjoitusta lämmittelyineen ja jäähdyttelyineen. Yhdellä kertaa pyörän päällä kului 10 minuuttia, ja viikossa kuntoiluun upposi puoli tuntia. Jokaisella kerralla oli siis vain minuutti todella tehokasta fillarointia.
Tutkimukseen osallistui 14 ylipainoista mutta muuten tervettä koehenkilöä. Heidän joukossaan oli sekä miehiä että naisia. Kuusi viikkoa kestäneen kokeen aikana he polkivat kuntopyörää kolmesti viikossa. Jokainen harjoituskerta koostui kahden minuutin mittaisesta lämmittelystä. Sen jälkeen heillä vuorossa oli tehokas intervalliharjoitus. Harjoitus koostui kolmesta 20 sekunnin jaksosta, jonka aikana poljettiin täysillä. Täysillä vedettyjen 20 sekunnin jaksojen välissä oli kahden minuutin palauttava osuus, ja lopuksi vielä jäähdyteltiin kolmen minuutin ajan. Kaikkiaan harjoitus siis kesti 10 minuuttia, josta minuutti oli rankkaa liikuntaa.
Näin siis tiukka intervallitreeni toi selviä tuloksia jo kuuden viikon aikana: koehenkilöiden hapenottokyky parani ja lihakset kasvoivat. Heidän veriarvonsa paranivat ja sokeriarvonsa tasaantuivat. Tutkijoiden mukaan lyhyet ja intensiiviset treenit näyttäisivät siis parantavan terveyttä tehokkaasti ja aikaa tuhlaamatta. Medical Dailyn mukaan aihe vaatii kuitenkin vielä lisää tutkimusta esimerkiksi kokeen pienen osallistujajoukon vuoksi.
 
Nyt siis minun on lähdettävä seuraamaan tuota ohjetta ja seuraavan kuukauden - siis ainakin kuukauden - ajan pitää ottaman hiven varovasti, joskin riittävällä tehokkuudella.
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti