Pentti Haanpään tarina

578

Luettu on

Sain tänään luetuksi joululahjani, siis lahja itseltä itselle. Kyseessä oli Matti Salmisen kirjoittama teos Pentti Haanpään tarina, se on kustantanut Into-kustannus 2013. Kirjassa on 305 sivua, johon sisältyy sekä henkilöindeksi, että mielenkiintoisesti laadittu lähdeluettelo.

Matti Salminen

Hän ei ole se hyvin tunnettu Matti Salminen, jonka muheaa bassoa olen kuunnellut mm. Verdin Reqviemissä, joka esitettiin yli 10 vuotta sitten Savonlinnan oopperajuhlilla. Nyt on kyse kansantaloustieteen maisteri Matti Salmisesta, joka on innostunut kirjoittamaan eläntarinoista henkilöistä, jotka minä itsekin koen mielekkäiksi.

Vuonna 2011 Salminen julkaisi edellisen teoksensa Yrjö Kallisen elämä ja totuus, joka kertoo tuosta suuresta paradoksista. Yrjö Kallinen oli näet koko elämänsä todella suuri ja vakaumuksellinen pasifisti. Hän kuitenkin joutui sodanjälkeisissä poikkeusoloissa hoitamaan mm. maamme puolustusministerin tehtäviä vuosina 1946 - 1948. Tästä tuo erikoinen määritelmä paradoksista.

Pentti Haanpää

Jos Yrjö Kallinen on vakaumuksellinen pasifisti, niin sitä on eittämättä kirjailija ja eritoten novellisti Pentti Haanpääkin (1905 - 1955). Hän joutui supermilitarisoituneen yhteiskunnan kanssa tekemisiin jo vähän yli parikymppisenä kirjoittamiensa teosten tähden. Näistä tietenkin tunnetuin ja myöhemmin kiitellyin on tietenkin Kenttä ja kasarmi, kertomuksia tasavallan armeijasta (1928), jonka hän kirjoitti omakohtaisten kokemustensa perusteella. Tästä alkoi suomalaisen kustannustoiminnan häpeän aikausi, sillä Haanpää julistettiin hiljaisesti kustannuskieltoon, se koski myös valtaosaa lehdistöäkin, nehän oli tiiviisti samojen piirien valvonnassa.

Onneksi yleisvasemmistolainen lehdistö ja erilaiset tilapäisjulkaisut elättivät kirjailijan, joka olisi muuten varmaan sortunut. Sai hän jopa julkaistua teoksiaankin samojen piirien toimesta. Vaikka sotiemme jälkeen yhteiskunta totaalisesti muuttui ja tuli mahdolliseksi kirjoittaa ja julkaista jopa Tuntematon sotilas, niin suurten kustantajien  ohella pysyi Haanpää uskollisena noille erilaisille tilapääjulkaisuille sekä yleensä vasemmistolaisella työväenliikkeelle.

Teos itse

Kirja ja siten myös Salminen on saanut hyvän palautteen tekemästään työstä. Tuon palautteen hän on eittämättä ansainnut, sillä niin selkeästi hän tuo esille ne monet positiiviset hetket, joita Haanpää koki lyhyeksi jääneen elämänsä aikana. Esille tuodaan ne kaikki vaikeudet ja esteen joihin kirjailija törmäsi tuossa äärioikeistolaisten pappien ja sotilaiden hallitsemassa yhteiskunnassa. 

Salmisen tuotos poikkeaa tavanomaisesta elämänkerrasta, kuten myös Yrjö Kaalistakin käsittelevän teoksen ollessa kyseessä. Vielä enemmän se poikkeaa ns. tieteellisesta kirjailijaelämänkerrasta, mutta se poikkeaa niistä edukseen ja hyvin monesta syystä.

Vaikka teos on tieteellisesti työstetty, onhan asialla tieteellisen koulutuksen saanut maisteri, niin hän ei kuitenkaan rasita meitä liialla noottiaparaatilla, vaan loppuun on lisätty kattavat lähdeluettelo ja käytetyt alkuperäislähteet. Toinen merkittävä Salmiselle tyypillinen piirre on eräänlainen lukijan kanssa keskusteleva tyyli. Tämä on hyvin onnistunut valinta. Lähinnä tulee mielen ranskalainen historianfilosofi Marc Bloch, joka merkittävien teos Historian puolustus tuo mieleen takkatulen, jonka ääressä kirjoittaja tarinoi ja keskustelee.

Perusrakenteeltaan kirja on normaalin kronologisen järjestyksen mukaan sommiteltu. Kirjoittaja on tiukasti kronologisti ja jos hän joskus lipsahtaa tulevalle vuosikymmenelle, niin hän lupaa palata asiaan myöhemmässä vaiheessa. Tuota vuosikymmenittäin rakentunutta struktuuria voidaan hyvin puolustella, sillä niin olivat vuosikymmenet erilaisia Haanpään elämänjuoksussa. Ehkä temaattinen rakenne olisi ollut mahdotonkin, sillä sama vähäisten ihmisten puolustaminen, rauhan ajaminen ja oikeudenmukaisuuden vaatiminen, olivat läsnä Haanpäällä koko hänen elämänsä ajan.

Ohessa olevaa

Into kustannus julkaisi samaan aikaan Salmisen teoksen kanssa Pentti Haanpään novellikokoelman Ilmeitä isänmaan kasvoilla sen alkuperäisessä ja Haanpään itse tahtomassa muodossa. Tämä on hieno osoitus nuoren kustannusliikkeen suopeudesta merkittävän kirjailijan tuotannolle ja työlle. Novellikokoelman on toimittanut Matti Salminen, joka on ollut uskollinen Haanpään omille toiveille.

Professori Pertti Mustajoki!

577


Kuka ja mikä on hän?

Professori Pertti Mustajoki innostui tutkimaan lihavuutta yli 30 vuotta sitten, eikä hän malta lopettaa vieläkään, vaikka on jo eläköitynyt Peijaksen sairaalan ylilääkärin virastaan. Hoitotyön ohessa Mustajoki on julkaissut niin vakavia kuin kevyitäkin kirjoja erikoisalaltaan eli lihavuuden torjumisesta. Viimeksi häneltä ilmestyi vuonna 2009 esseekokoelma Berliininmunkki ja muita kirjoituksia painonhallinnasta.

Nyt professorin edessä on kuitenkin kanelipulla.Hän näet istuu toimittajan kanssa e aurinkoisella terassilla Helsingin keskustassa. Ohi kävelee kesäisesti pukeutuneita ihmisiä, jotka ovat tutkimusten perusteella niitä kaikkein laihimpia suomalaisia. Silti monella näyttää olevan runsaasti ylikiloja.

"Onhan tämä välillä aika turhauttavaa. Kun aloitin lihavuustutkijana 1980-luvun alussa, lihavuuden riskit olivat jo hyvin tiedossa", Mustajoki sanoo. "Sen jälkeen ihmiset ovat lihoneet 30 vuotta, vaikka eivät he ole halunneet lihota. Ihmiset ovat yhteiskuntakehityksen uhreja."

Kirjassaan Ylipaino – tietoa lihavuudesta ja painonhallinnasta (2007) Mustajoki vertasi tilannetta vastamäkeen, jossa laihtumisen esteiksi on pantu muun muassa työelämän muutos, autoistuminen, viihdeteknologia, annoskokojen kasvu ja lihottavien ruokien mainostaminen. Niiden kaikkien kanssa ihmisraukka joutuu kamppailemaan, eikä saa tarpeeksi apua.

"Ensin voitaisiin panna kuntoon ruokapakkausten kalorimerkinnät sekä määrätä, ettei lihottavia ruokia saa mainostaa lapsille. Yhteiskunnan tulee suojella ihmisiä kaloreilta." Toteaa näin professorimme.

Mustajoen nimi esiintyy melkoisen usein laihdutusta käsittelevissä lehtijutuissa,  kuten tässäkin blogissa on tehty ja nähty, mutta ei niin usein kuin voisi kuvitella. Hänellä ei nimittäin juuri ole uutta ja jännittävää kerrottavaa. Sitä samaa vain: ihminen lihoo, kun hän saa enemmän kaloreita kuin kuluttaa. Perusasia ei ole muuttunut miksikään.

Mutta jos siinä olisi koko tarina ja jutun juoni, niin tuskin lihominen olisi jaksanut kiehtoa Mustajokea näin pitkään. Ja tuskin se jaksaisi kiinnostaa muitakaan kymmeniätuhansia lihavuustutkijoita – lääkäreitä, geneetikkoja, ravintotieteilijöitä, psykologeja ja yhteiskuntatieteilijöitä – ympäri maailmaa.

Koko tämän valtavan tukijajoukon tutkimusongelma on helppo määritellä, mutta sen ratkoisu on vallan vaikea: vaikka ihmiset haluavat laihtua ja tietävät, mitä heidän pitäisi tehdä, miksi he eivät tee sitä? Tai sitten yrittävät ja useimmiten epäonnistuvat yrittämisessään.

Sen sijaan ihmiset yleensä turvautuvat erilaisiin tekosyihin ja yritettävät päästä oikotietä onneen. Kaikki ovat varmaan kuulleet esimerkiksi siitä, kuinka jotkut ihmiset voivat syödä vaikka kuinka paljon lihomatta, mutta toisten ei tarvitse kuin vähän vilkaista ruokaa, kun kiloja jo kertyy. Itselle tämä on tuttua ja kuulun jo niin jotka lihovat katsoessä ja kuulevat puhuttvankaan asiasta.

Kirjoissaan Mustajoki ampuu urakalla alas tällaisia uskomuksia. Se on välttämätön toimenpidet, ihmisten hyväksi. Maailmassa ei Mustajoen mukaan ole tavattu yhtään ihmistä, joka lihoo, vaikka ei syö. Sen sijaan on tavattu hyvinkin monta ihmistä, jotka valehtelevat syömisistään tai syövät huomaamattaaan.

Kun ruokapäiväkirjojen kirjauksia on verrattu vastaajan energiankulutukseen, monen kohdalla on päädytty tilanteeseen, jossa jäljelle on jäänyt vain kaksi vaihtoehtoa: joko vastaaja on unohtanut mainita syömisistään – jopa puolet – tai sitten hän on ikiliikkuja.

Ikiliikkuja eli perpetuum mobile on laite, joka tuottaa enemmän energiaa kuin siihen pannaan sisään. Tosin nykytieteen käsityksen mukaan sellainen ei ole mahdollinen, vaikka vuosisatoja sellaista on yritetty saada aikaiseksi.

Lisää näitä yleisiä uskomuksia. Samanlainen mielikuvitushenkilö on Mustajoen mukaan "läpipasko", jonka läpi herkut kulkeutuvat jälkiä jättämättä. Normaalin ihmisen ohutsuoli imee käytännössä kaiken käyttökelpoisen ravinnon verenkiertoon. Kirurgin puukolla läpipaskon voi tehdä, mutta silloin vähintään kolmemetrisestä ohutsuolesta saa vatsaan jättää korkeintaan 45 senttiä.

Myöskään isot luutkaan kelpaa tekosyyksi, kun paino ei putoa. Samanmittaisten ihmisten luiden paino voi poiketa korkeintaan pari kiloa. Jos tosiaan haluaa selityksen sille, miksi yksi voi syödä enemmän kuin toinen, kannattaa tarkastella kulutusta. On nöet meissä ns. sohvaperunoita ja maratoonareita, mutta näiden väliinkin jäävissä ihmisissä on suuria eroja. Vilkas ja levoton ihminen voi pelkästään istumalla kuluttaa päivässä jopa 700 kaloria enemmän kuin rauhallinen viilipytty.

"Lihavuus on voitettavissa ilman nälkää. Riittää, kun vaihtaa muutaman vakioruokansa kevyempään, esimerkiksi kevytmaidon rasvattomaan maitoon sekä lisää vihannesten ja kasvisten syöntiä. Kammoksun ihmedieettejä ja elämäntaparemontteja", Mustajoki sanoo.

Kirjassaan professori Pertti Mustajoki käy läpi yleisimmät pikadieetit, joista muodissa on hiljattain ollut hiilihydraattien välttäminen eli karppaus. Tämä on tri Antti Heikkilän erityisesti suosittelema dieetti.

Karppaajat vähentävät sokerin, perunan ja leivän syöntiä, mutta täyttävät vatsansa esimerkiksi juustolla ja lihalla. Eikö rasva siis lihotakaan, jos se ei saa hiilihydraattia kyytipojakseen?

Lihottaa se 

Karppaamisella sen enempää kuin millään muullakaan dieetillä ei tieteellisten tutkimusten mukaan ole mitään erityisiä laihduttavia ominaisuuksia. Kaikissa niissä eri dieeteissä laihtuminen perustuu siihen, että ihminen saa vähemmän energiaa. Kalorit taas vähenevät siksi, että laihduttaja joutuu karsimaan ruokavalikoimaansa.

Ihmisen ruokahalu on ruokalajikohtainen. Ihminen voi tulla kylläiseksi yhdestä ruokalajista, mutta jaksaakin taas, kun eteen tuodaan jotain uutta, esimerkiksi jälkiruoka. Jos saa syödä pelkkää leipää tai pelkkää lihaa tai pelkkää mitä tahansa, syömiseen kyllästyy nopeammin.

Karppaamalla siis laihtuu niin kuin laihtuu esimerkiksi Montignacin dieetillä tai Zone-dieetillä – mutta yleensä kilot palaavat dieetin jälkeen. Jos haluaa laihtua pysyvästi, ruokatapoja täytyy muuttaa pysyvästi. Mustajoen mielestä paras laihdutuskeino on vanha kunnon lautasmalli, jossa puolet lautasesta täytetään vihanneksilla.

Ja sitä lautastakin kannattaisi pienentää, siis lautasen kokoa. Tutkimuksissa on havaittu, että suuresta pussista tai suuresta astiasta ihminen syö enemmän kuin pienestä. Jos haluaa laihduttaa, kannattaa vaihtaa pienempään lasiin, lautaseen ja haarukkaan.

Näin helppoa laihduttaminen siis on, suorastaan lapsellisen yksinkertaista. Tosin tämä on teoriaa ja sitten tulee arki ja ankara käytäntö vastaan.

Mutta tuleeko lihavuustutkijalle itselleen koskaan halua vähän ravistella ihmisiä?

Mustajoki katselee ohi kulkevia ihmisiä.

"Ei kaduilla kulkeminen minulle joka päivä tuskaa tuota, mutta silloin surettaa, kun näkee oikein lihavia lapsia ja teinejä. Heidät on tuomittu kömpelöön elämään." Niin, siinähän se on: maha, pakki, pötsi, fylli, makkara, kupu, mätisäkki. Siinä se on. Kokeilit niitä farkkuja. Ei vielä tänä kesänä, mutta ihan varmasti seuraavana. Vuoden kuluttua. Näinhän me perustelemme aina epäonnistumisiamme tai jos tavoitteena on liehoaminen, niin sitten onnistumisia.

Mutta ehkä meidän ei pitäisi tuomita itseämme liian ankarasti.

Vuonna 1908 Sigrid Sundström jätti Helsingin yliopistoon väitöskirjansa, jonka otsikko oli Untersuchungen über die Ernährung der Landbevölkerung in Finnland. Siinä hän osoitti, että sata vuotta sitten tavallisen maalaismiehen ravinto sisälsi päivässä 3 970 ja naisen 2 723 kaloria. Siinä sitä kului melkoinen vuori leipää, perunoita ja kastiketta. Kovan työn ansiosta ylipaino oli kuitenkin sata vuotta sitten harvinaista.

Sen jälkeen olemme koko ajan keventäneet syömistämme. Sadassa vuodessa kaloreista on matkan varrelle jäänyt jo nelisenkymmentä prosenttia. Se on paljon. Liikkumisemme on kuitenkin vähentynyt vielä enemmän kuin syömisemme. Siksi olemme lihoneet. Oikeastaan tulleet läskeiksi!

Tähän asti kun on päästy, niin nyt näyttää siltä, että olemme vihdoin saapuneet käännekohtaan. Tarvitaan enää pieni loppurutistus.

Periksi ei anneta.

INR-testi

576.

Marraskuun 1. päivä klo 12:00 Levin korvessa.

Uutinen

Joskus on mahdollista kertoa jotain hyvääkin ja vieläpä omasta terveydestä. Oli taas tänään ns. INR-päiväni. Eli aloitin päiväni käymällä paikallisen terveysaseman verikokeessa.

INR

Kyseessä on siis INR-koe eli veren hyytymiskoe ja sen tarkoitus on mitata verenohennushoidon tasoa. Tyypillisesti verenohennushoitoa saavalla on joko
eteisvärinä eli flimmeri, tai hänellä on ollut verisuonitukos esim. alaraajojen laskimoissa tai keuhkoissa. Näitä häiriöitä hoidetaan ja ennaltaehkäistään
Varfariini-nimisellä verenohennuslääkkeellä, joka paremmin tunnetaan meillä Suomessa kauppanimellä Marevan.

Marevan estää veren hyytymistä, minkä seurauksena veren erilaisten tukosten riski pienenee. Liian suuren lääkeannoksen haittavaikutuksia ovat verenvuodot. Tämä edellyttää lääkkeen tarkkaa annostelua, minkä vuoksi INR-kokeita tulee ottaa säännöllisesti. Tavallisimmin INR:n tavoitetasoksi on asetettu 2–3: merkittävästi suurempi luku merkitsee verenvuotokomplikaatioiden riskin ja pienempi luku hyytymäriskin
suurenemista.

Omani

Minulle ovat kardiologit määritelleet arvoksi 2,5  –3,5 eli korkeamman kuin tavanomaisesti. Lisäksi minulla on ollut vaikeuksia tason pysymisessä vakaana. Ylimmillään se on joskus heilahtanut jopa lukemaan 5, jolloin verenvuodot ja mustelmat ovat suuri ja ehdottomasti vältettävä risti.

Toisaalta joskus on tullut arvoksi vähän yli yksi ja silloin on ollut turvauduttava ns. napapiikkeihin, jotka osaan itsenäisesti lykätä paksuun vatsani läskikerrokseen. Kun vielä olen joutunut vierailemaan verikokeessa jopa joka toinen päivä, niin on siinä ollut terveysaseman tädeillä kestämistä. Onneksi tuo asema on tuossa kadun toisella puolella. Parhaimmillaan olen saanut kahden viikon välin uuden kokeen ottamiseen.

Tänään oli arvoni 3,1 eli lähes annettujen suositusarvojen keskipisteessä. Sain kahden viikon tauon tulevalle verikokeelle. Siitä olen tosi tyytyväinen.

Joitakin aikoja sitten laskeskelin, että minä vierailen terveysasemallamme noin 100 kertaa vuodessa. Se on paljon ja olenkin terveydenhoidon superasiakas. Mutta olen hoitoon tyytyväinen ja menen sinne joka herta yhtä suurella mielihyvälle.

Toivotankin  terveysaseman henkiläkunnalle Rauhallista Joulua ja antoisaa uutta vuotta 2014, jolloin taas saan teitä vierailuillani ilahduttaa,

Ennenkin kerrotun toistoa

Luentaa.

575.

HIIT-treeni

Olen jo muutamaan otteeseen aiemmin kertonut brittien ja jenkkien tekemien tutkimusten pohjalta tehdystä uudesta tavasta treenata. Nyt sille on jo keksitty suomenkielinen nimitys, eli se on HIIT-pikatreeni ja se polttaa rasvaa nopeasti – usein aloittelijoille riittää jo kokonaisuudessaan neljän minuuttin rupeama. 

Tämä HIIT - supertreeni polttaa rasvaa ja kohottaa kuntoa yhtä tehokkaasti kuin aerobinen liikunta – mutta aikaa kuluu vain puolet. Aloittelijalle riittää siis yleensä jo neljän minuutin harjoittelu.

Eivätkö junnaavat juoksulenkit syyssateessa houkuttele? Jäikö salitreeni taas väliin?

HIIT on pikatreeni, joka on kuin luotu laiskalle lähtijälle ja kiireiselle kuntoilijalle. Se kuluttaa kaloreita ja kohottaa kuntoa yhtä tehokkaasti kuin perinteinen liikunta. Aikaa kuitenkin kuluu vain puolet.

Myös tekemisen kynnys on matalalla, sillä huonokuntoinen pääsee alkuun jo hyvin pienellä ja vähäisellä suorituksella.

HIIT on intervalliharjoitus eli kuntoilua, jossa tempo vaihtelee. HIIT-treenissä tehojakso kestää 15–30 sekuntia kerrallaan, ja jakso todella puserretaan täysillä.

HIIT tulee sanoista High Intensity Interval Training, vapaasti suomennettuna supertehokas intervallitreeni.

Urheilijoilla on jo pitkät perinteet käyttää intervalliharjoittelua tuloksien parantamiseksi. Nyt kuitenkin on saatu näyttöä ihan tavallisen ihmisen saamista hyödyistä.

Terveyden hyväksi

Aiemmin ei kuitenkaan ole tiedetty, että intervalliharjoittellu on hyväksi myös terveydelle ja tavalliselle kuntoilijalle. Tuoreen tutkimuksen mukaan intervalliharjoittelu näyttäisi laskevan veren kolesterolia jopa tehokkaammin kuin aerobinen liikunta, kertoo akatemiatutkija Kari Kalliokoski Turun yliopistosta.

Kalliokosken ja hänen tutkijakollegansa Jarna Hannukaisen vetämässä tutkimuksessa havaittiin, että intervalliharjoitus myös kohottaa kuntoa, kuluttaa kaloreita ja parantaa insuliiniherkkyyttä yhtä hyvin kuin pituudeltaan kaksinkertainen aerobinen ja ns. tavanomainen harjoitus.

Norjassa treenin terveysvaikutuksia on tutkittu peräti 5 000 sydäninfarktipotilaalla.

"Intervalliharjoittelulla on saatu selkeästi parempia tuloksia kuin aerobisella treenillä. Harjoittelu on parantanut sekä kuntoa että sydämen toimintaa. Se on ollut myös yhtä turvallista kuin aerobinen harjoittelu", Kalliokoski kertoo.

Norjalaiset sydänpotilaat tekivät verrattain pitkiä, neljän minuutin intervalleja.

Tulokset ovat kuitenkin romuttaneet aiemmat käsitykset siitä, että tehotreeni on hyödyllistä vain hyväkuntoiselle urheilijalle.

Rasvanpolttoon suositeltiin aiemmin kevyehköä rasitusta, jossa syke on vain 60 prosenttia maksimista. Laihduttajaa patisteltiin mieluummin pitkälle hölkälle kuin juoksulenkille kovalla sykkeellä.

Aineenvaihduntakammioissa tehdyissä tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että kovatehoinen liikunta polttaa energiaa pitkään treenin jälkeenkin, kun taas aerobisen liikunnan jälkeen energiankulutus laskee nopeasti entiselleen, Kalliokoski kertoo.

Siksi HIIT-treeni polttaa rasvaa yhtä tehokkaasti kuin tuplasti aikaa vievä aerobinen liikunta.

Rasvaa ei siis pala itse treenin aikana, kuten aerobisessa treenissä, sillä kehon rasva on aivan liian hidas polttoaine räjähtävään liikuntaan. Rasvaa kuluu sen sijaan treenin jälkeen, kun lihakset täydentävät loppuun kulutettuja glukoosivarastojaan.

Aamu onkin nyt iltaa viisaampi

Laihduttajalle erityisen tehokas on aamulla vedetty treeni tyhjällä vatsalla, vihjaa Elixia Flamingon personal trainer Nico Ilkanheimo.

Juoksemista harrastava Kalliokoski myötäilee.

"Jos vain pystyy kovaan treeniin heti aamulla. Kun on yön yli paastonnut, veressä on enemmän rasvoja, ja todennäköisesti elimistö käyttää niitä energiaksi ensin", Kalliokoski selittää.

"Itsekin olen joskus käynyt aamulenkillä ennen syömistä. Silloin tosin juoksen rauhallisemmin enkä tee intervalleja."

 Huonokuntoinen voi aloittaa lyhyellä neljän minuutin treenillä. Pikatreeni sopii melkeinpä mihin lajiin hyvänsä, esimerkiksi juoksuun, uintiin, kahvakuulatreeniin, luisteluun tai hiihtoon.

 "Ylipainoisen kannattaa aloittaa esimerkiksi kuntopyörällä. Huonokuntoiselle juoksu tai lihaskuntotreeni voivat olla liian rankkoja."

Mitä sitten tehdään?

HIIT-ohjelman voi helposti rakentaa itse. Alkulämmittelyn jälkeen 15–30 sekunnin vetoja, sen jälkeen 30 sekuntia palauttelua, ja perään uusi veto. Intervalleja tehdään noin 20 minuutin ajan. Lopussa jäähdytellään.

Kunnon kohotessa voi tuplata tehokkaiden vetojen pituuden, ja energiankulutuskin tietysti kasvaa vielä enemmän suhteessa aerobiseen treeniin.

Kunnon ylläpitämiseen ei periaatteessa tarvita muuta liikuntaa, jos HIIT-kuume iskee, mutta monipuoliseen kuntoiluohjelmaan kuuluu myös pidempiä treenejä rauhallisemmassa tahdissa.

HIIT-treeniä ei kannata vetää joka päivä, vaan päivän tauko on suotava.

Pikatreeni lihaskuntoliikkein on jo itsessään vaihteleva. Juoksutreeniin saa vaihtelua – ja parempia tuloksia – yhdistelemällä samaan treeniin pidempiä ja lyhyempiä, vaikka vain 5—10 sekunnin spurtteja.

Kovatehoisessa liikunnassa lihaksiin kertyy maitohappoa. Se poistuu nopeimmin, kun vetojen välillä tekee kevyttä aerobista liikuntaa. Samoin toimii jäähdyttely treenin jälkeen. Siksi vetojen välissä ei saisi seisoskella tumput suorina eikä treeniä lopettaa kuin seinään.

Kenelle?

Rapakuntokaan siis ei ole este, mutta ihan kenelle hyvänsä Kalliokoski ei suosittele kovatempoista treeniä.

"Olisin varovainen, jos olisin keski-ikäinen, joka ei ole liikkunut ja jolla on sukurasitusta sydän- ja verisuonisairauksiin. Keski-ikäisen ja liikkumattoman pitäisi muutenkin tarkastuttaa terveytensä ennen kuin aloittaa liikunnan."

Kakkostyypin diabeteksen hoitamiseen suositellaan liikuntaa, mutta sopiiko siihen supertehokas treeni?

"Kyllä se näyttäisi hyvin soveltuvan myös näille potilaille. Tutkimme parhaillaan, millaisia vaikutuksia intervallitreenillä on tyypin 2 diabeetikoille ja riskiryhmässä oleville."

On ollut taukoa!

574.

Minä olin tänään kuin...

Levillä

Olen ehtinyt tekemään melkoisen epäonnisen matkan Levin korpeen ja sieltä monen mutkan kautta jopa takaisinkin. Kyllä myös menomatka oli raskaampi kuin olisin ikinä uskonut. Tosin paluu ylitti senkin raskaudessaan. PäätIn jo perillä, että tämä oli viimeinen talvella ja pimeällä tekemäni automatka Levin korpeen ja takaisin. Ainakin siis jos joudun yksin ajamaan.

Vaikka on jo aikaa paluusta kulunut, niin en ole vaan pystynyt oikeastaan mihinkään. Niin, paitsi tietysti nukkumaan. Olen jopa nukkunut lähes puolille päivin, ja niin on tapahtunut uskomattoman useasti. Moinen on aivan ainutlaatuista elämässäni. Olenhan nukkumisvammainekin kaiken muun lisäksi.

Kunto

Sitä kun juuri ei oikeastaan ole. Kevään, kesän ja syksyn jatkunut sairasteleminen on saanut kunnon todella rapaiseksi. Niin tai vieläkin kehnommaksi. Nyt tänään pystyin vähän ja rauhallisesti aloittamaan kunnon kehittämistä. Homma paranee kun täkäläinen uimahalli saa takaisin entisen vedenlämpönsä. Kunta näet suuressa viisaudessaan päätti säästää ja siksi alensi veden lämpötilaa kahdella asteella. Tästä seurasi uimareiden ja muiden kuntoilijoiden äänestäminen jaloillaan. Pääsymaksutulot laskivat niin jyrkästi, että säästö muuttui negatiiviseksi.

Nyt kunta on päättänyt palauttaa lämpötilan ennalleen, mutta kuinka kauan kestää, että uimarit palaavat jälleen uimisen iloihin.

Tuloksia

Tänään siis poljin ihan kotikuntopyörää ja aloitin sellaisella 10 minuutin setillä. Se ei tietysti ole paljon ja kun vielä suurin osa polkemisesta tehtiin kaikkein helpoimmalla tasolla, niin se ei ollut paljon se. Kuitenkin puuskutin kuin vanha höyryveturi suuressakin ylämäessä.

Varmistin suuren tekoni ja käytin kahta eri laitetta. Kyseessä olivat Suunto Ambit ja Suunto MemoryBelt. Kaikkein hienointa tietysti on, että Movescount.com -nettisivusto laskee suoritukset yhteen vaikka kyseessä on aivan sama suoritus.

MemoryBelt tuotti paremman tuloksen, jos asiasta moista termiä voi edes käyttää. Eli kulutus olisi ollut 415 kilokaloria. Keskisyke oli 104, maksimi 130 ja minimi 68 iskua minuutissa. Niin jakaa se mittasi teolle 29 minuuttia 13 sekuntia.

Ambit oli huomattavasti ankarampi. Ensinnäkin se antoi ajaksi 18 minuuttia 51 sekuntia. Jostain kumman syystä se ei ollut rekisteröinyt koko suoritusta, vaan piti merkittävän tauon. Itse en moista edes huomannut. Nain Amibit siis ilmoittaa, että kulutin vain 244 kilokaloria tuossa suorituksessa, mikä taitaa kyllä olla lähellä totuutta. Keskisyke kuitenkin on korkeampi, eli 106, maksimissaan oli myös 130, ja minimissään 68 iskua. Mutta noin kymmenen minuuttia ennen tuota huippua ei ole Ambitin rekisteröimää.

Yhteenvetona kuitenkin voi todeta, että homma joka tapauksessa kannatti. Vaikka puskutin ja ähisin, niin siinä on kunnon kohoamisen alku!

Mitä liitoskuntien syrjäkylille on tapahtunut?

573.

Tänään puhutaan taas suulla suuremmalla. Turun yliopiston, eli toisen Alma Materini, tiedotus on julkaissut mielenkiintoiseen arteikkelin liitoskuntien syrjäkylien näkemyksistä kuntaliitoksesta.

Liitoskuntien syrjäkylissä ollaan tyytyväisiä muutokseen 

 

Kuntalaisten kotipaikka vaikuttaa merkittävästi kuntaliitostyytyväisyyteen. Väitöstutkimustaan Turun yliopistoon väitötutkimusta tekevän Niina Koskihaaran tutkimus paljastaa, että vanhan kunnan syrjäkylissä asuneet ovat usein tyytyväisiä muutokseen.

Koskihaara esitteli vielä julkaisemattomia tutkimustuloksiaan Turun yliopiston 15.11.2013 kansatieteen oppiaineen järjestämässä kuntaliitosta kulttuurisena ilmiönä tutkineessa seminaarissa. Oppiaineessa on meneillään Etnologinen tutkimus kuntarakenteen muutoksista ja kuntalaisten näkökulmasta –tutkimushanke.

Koskihaara on tutkinut asukkaiden näkemyksiä Mynämäki-Mietoinen, Salo-Kisko-Suomusjärvi, Pälkäne-Luopioinen sekä Hämeenlinna-Kalvola -liitoksista. Kritiikin rinnalla kerrottiin liitoksen tuomista parannuksista.

– Esimerkiksi syrjäkylän asemassa aiemmin ollut kylä onkin kuntaliitoksen myötä saanut alueelleen kirjastoauton pysähdyspaikan, kun uudessa kuntakontekstissa on järjestetty uudelleen kirjastoauton palvelut kattamaan koko uutta kuntaa. Tai syrjäkylänä ollut alue sijoittuukin uudessa kunnassa selvästi lähemmäs uuden kunnan keskustaa. Aiempi "sijaintihaitta" on muuttunut positiivisempaan suuntaan, Koskihaara sanoo.

Koskihaaran havainnon mukaan liitoksista jää kitkerä sivumaku, jos uusi kunta lakkauttaa perinteiset kokoontumistilat, nostaa yhdistyksiltä perittyjä vuokria, vähentää yhdistysavustuksia tai kunnan omistamien kiinteistöjen ja alueiden hoitoa.

– Pikkuhiljaa näyttää myös siltä, että kuntien hallinnon taholta ollaan myös ottamassa entistä enemmän kontaktia kylien suuntaan, ja pyritään muun muassa luomaan mahdollisuuksia viime aikoina paljon keskustellulle paikallisdemokratian toteutumiselle, Koskihaara toteaa.

Juuret ratkaisevat

 Samaan tutkimushankkeeseen pro graduaan tekevän Lauri Katiskosken havaintojen mukaan tyytyväisyys on suoraan suhteessa siihen, onko henkilö syntynyt seudulla vai sinne muuttanut. Hän tutkii Suomen pienimmän suomenkielisen kunnan, Velkuan, liitosta Naantaliin.  Kunnan syntyperäiset asukkaat näkivät liitoksessa paljon uhkia, kuntaan muuttaneet mahdollisuuksia.

 

– Koulun opetustarjonta on monipuolistunut ja alueen asukkaille on pystytty järjestämään myös esimerkiksi erilaisia ryhmäliikuntavuoroja ja terveydenhuoltopalvelut ovat monipuolistuneet, Katiskoski kertoo tutkimuksensa tuloksista.

 

Katiskosken tutkimus paljastaa, että pienillä ratkaisuilla on suuri merkitys siihen, miten asukkaat suhtautuvat kuntaliitokseen. Kuntatiedotteen jakamisessa tapahtunut muutos heijastui suhtautumiseen koko kuntaliitokseen.

 

Itsenäisen kunnan aikaan Velkualla ilmestyi joka viikko kuntatiedote, jossa kerrottiin virallisten kuulutusten lisäksi esimerkiksi kadonneista kissasta, lahjoitettavista lastenrattaista tai hävinneistä kotiavaimista. Liitoksen myötä Naantali halusi kaikille alueille yhtenäisen kuntatiedotekäytännön, jossa viesti lähetetään kerran kuukaudessa. Se muutti myös tiedotteen sisällön virallisemmaksi.

 

Tiedoteen on kirjoittanut Erja Hyytiäinen

sivulla: http://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/Uutiset/Sivut/liitoskuntien-syrjakylissa-ollaan-tyytyvaisia-muutokseen.aspx

Eräs laihdustustarina

Ari ennen projektiaan!

Ari Elomaa oli ennen 220-kiloinen, mutta hänen elämänsä mullistuin kun hän päätti laihtua ja onnistui siinä. 

Ari Elomaa painoi ei enempää eikä vähempää kuin 220 kiloa, kun hän kiipesi Jurvan teatterin lavalle vuonna 2004. 32-vuotias harrastajanäyttelijä esitti Matin roolin  näytelmässä Populäärimusiikkia Vittulajänkältä. Hirmuinen ylipaino teki roolihahmosta väkisinkin koomisen.

Elomaalle jo pelkkä lavalle nouseminen oli suuri ponnistus. Hikikarpalot helmeilivät otsalla ja paita kastui. Mikään ei oikein toiminut.

Jopa yksi esitys oli minulle kuin olisi maratonin juossut. Niihin aikoihin en jaksanut kävellä edes kahtasataa metriä, totesi Elomaa.

Olen silti aina ollut tyytyväinen itseeni sellaisena kuin olen, myös ylipainoisena. Enemmän tilanne huolestutti ympäristöäni kuin minua itseäni. Itse en nähnyt mitään syytä laihduttamiseen. Sairauksiakaan ei ollut. Nyt tiedän, etten olisi nähnyt 40:tä ikävuotta, jos olisin antanut lihomisen jatkua.

Miehen paino nousi koko ajan, eikä ihme, sillä sellaiset olivat hänen olintapansa. Päivittäiseen ruokavalioon kuului muun muassa noin kolmekymmentä käristemakkaraa, tuubi sinappia ja kori olutta. Ruokahalu oli pohjaton.

"Syöminen oli addiktio"

Vielä murrosiässä Elomaa oli harrastanut aktiivisesti urheilua ja kisaillut pöytätenniksessä lähes Suomen huipulla. kuitenkin painoa alkoi tulla pikkuhiljaa. Parikymppisenä hän oli jo 150-kiloinen ja sain vapautuksen armeijasta. Hänelle syöminen oli jonkinlainen addiktio. Ruoka maistui koko ajan paremmalta ja paremmalta. Mutta ei se häntä silti huolestuttanut.

Nykyisin tuosta vuoden 2004 Elomaasta on jäljellä alle puolet. 130 kiloa on lähtenyt. Mitä oikein tapahtui?

Elomaa selittää muutosta seuraavasti. Hänellä on aina ollut kova kilpailuvietti, ja kun Suurin pudottaja -ohjelmaan haettiin kilpailijoita, laittoi hän piruuttaan paperit menemään. Ei hämellä ollut minkäänlaista motivaatiota laihduttamiseen, mutta halusi kuitenkin mukaan kisaan.

Elomaa päätti voittaa, vaikka tajusi, että ohjelmassa tehdään viihdettä ylipainoisten ihmisten kustannuksella. Kesällä 2005 alkaneet kuvaukset kestivät kaksi kuukautta. Niitä seurasi puolen vuoden tauko ja lopuksi finaalilähetys.

Laihtuminen alkoi heti kuvauksissa. Elomaa innostui suunnattomasti, kun oli pudottanut noin 20 kiloa ja pystyi sitomaan itse omat kengännauhansa. Niin silloin vasta hän heräsi. Tuli sellainen näyttämisen halu, ja  hän päätti laihtua niin paljon kuin se ikinä on mahdollista. Paino putosi kahdeksassa kuukaudessa 89 kiloa. Siinä vaiheessa, 130-kiloisena, hän totesi, että vielä hän juoksee maratonin.

Elomaa ei lopulta voittanut kyseistä kisaa, vaikka pudotti kiloja eniten. Hän kuitenkin koki olevansa kisan henkinen voittaja.

Täysipäiväistä työtä

Tuon kisan finaalilähetyksen jälkeen laihtuminen kuitenkin jatkui. Paino putosi vielä 40 kiloa. Laihduttaminen oli hänelle täysipäiväistä työtä, vaikkei siitä mitään maksettukaan. Hän kävi joka aamu uimassa, sen jälkeen söi aamupalan, lepäsi hetken, söi lounaan, teki kävelylenkin, söi päivällisen ja vielä iltapalan. Hän laski kaloreita ja omaksuin säännöllisen ruokarytmin. Jos hän ei  olisi ollut ilman työtä, niin homma ei olisi onnistunut, ainakaan niin nopeasti.

Laihtuminen toi mukanaan vaatepulmia. Kun kymmenen XL:n mies kutistui yhdeksi L:ksi, erilaisia vaatekokoja tarvittiin puolentoista vuoden aikana useita. Löysäksi jääneen nahan kursimiseen on kuitenkin tarvittu kirurgin veistä.

Kesällä 2008 tuli aika lunastaa lupaus: Elomaa juoksi Tukholman maratonin. Siinä vaiheessa hän vielä kantoi ympärillään roikkunutta 7 kilon nahkalastia, mutta juoksi silti. Elomaasta oli tullut himoliikkuja, eikä himo ole hellittänyt vielä tänäkään päivänä.

”Tunne maalilinjan ylittämisen jälkeen oli sanoinkuvaamaton.”

Nyt, vuonna 2013, takana on kaksi maratonia ja noin kymmenen puolikasta sekä monta maratonhiihtoa.

Liikuntaa Elomaa harrastaa viikoittain 3-4 kertaa, ja kerran viikossa hän tekee yhden pitkäkestoisen, noin kahden tunnin harjoituksen.

”Talvella hiihdän ja kesällä pyöräilen. Koripalloa pelaan kerran viikossa ja juoksemassa käyn aina silloin, kun kelien puolesta ei pääse pyöräilemään tai hiihtämään, Elomaa listaa.”

Sosiaalinen elämä

Ari projektinsa lopulla!

Laihduttamisella on usein myös erilaisia sivuvaikutuksia. Eräät liittyvät jopa sosiaaliseen elämään. Näin myös Elomaan sosiaalinen elämä mullistui laihtumisen ansiosta. Läskien alta kuoriutui komea poikamies, joka alkoi myös kiinnostaa vastakkaista sukupuolta. Nykyään Elomaa on perheellinen mies, 3-vuotiaan tyttären yksinhuoltaja, joka on eronnut lapsen äidistä.

Läskit ovat ikuista?

571.

Euroopanin unioni läskit

Lihavuus on melko yleinen oire hyvinvoinnista. Mitä parempi elintaso on niin sitä tukevampia ihmiset ovat. Miten Suomi sijoittuu tässä läskikisassa esimerkiksi Euroopan Unionin muiden jäsenmaiden joukossa.

Euroopan Unionissa on 27 jäsenmaat, eli yhteisö kattaa lähes koko läntisen Euroopan. Unionin maiden yhteenlaskettu väkiluku vuonna 2012 oli 508 miljoonaa asukasta. Euroopan unionin bruttokansantuote, jolla yleensä mitataan ns. elintasoa ja hyvinvointia oli 15.590 miljardia dollaria vuonna 2009. Se on suurin valtioliittymän kansantulo maailmassa ja jokaiselle unionin kansalaiselle sitä kertyi 36.788 dollaria. Tässä siis lähtökohdat läskiydelle.

Lihavat ja laihat

Keskimäärin 16,6 prosenttia EU-kansalaisista on reilusti ylipainoisia, kertoo nyt siteerattu selvitys. Kaikkein lihavimmat eurooppalaiset löytyvät Unkarista ja Iso-Britanniasta. Selvästi hoikimpia ovat romanialaiset.

Deutsche Welle on käyttänyt tilastossaan Maailman terveysjärjestö WHO:n määritelmää, jossa liikalihavuus katsotaan alkavaksi painoindeksistä 30. Näin mitattuna eurooppalaisista siis on lihavia 16,6 prosenttia.

Yllättävää tässä tilastossa on kuitenkin Suomen sijoittuminen. Noin kadulla liikkujia katsellessa voi luulla, että olemme läskien kärkipäässä, mutta Suomi sijoittuu tilastossa hienoisesti EUn keskiarvon 16,6 prosentin paremmalle puolelle ollen 27 maasta järjestyksessä 13. hoikin. Suomalaisista lihavia on 15,6 prosenttia.

Mutta rakkaat kanssakilpailijamme ruotsalaiset pärjäävät meitä paremmin tässäkin lajissa, sillä Ruotsissa lihavia on 12,9 prosenttiaosin voitamme toisen kilpailijamme, sillä Virossa lihavia on yli EUn keskiarvon eli 16,9 prosenttia.

Lihavuus EU:ssa:

Euroopan läskit

Hoikimmat:

Romania 7,9 prosenttia

Italia 10,3

Alankomaat 11,4

Bulgaria 11,5

Itävalta 12,8

Lihavimmat:

Unkari 28,5 prosenttia

Iso-Britannia 26,1

Irlanti 23,0

Malta 22,9

Luxemburg 22,5

Saksa

Koska selvityksen on tehnyt Saksalainen TV-kanava Deutsche Welle, niin lienee syytä tarkastelle Saksan sijoittumista ja tilannetta massa.

Saksanna ollaan EUn 10. hoikimpia, ja se tarkoittaa että 14,7 prosenttia saksalaisista on ylipainoisia. Lisäksi on tilastoitu miten eri ikäkausina tuo lihavuusprosentti jakautuu.

18 – 24      4,1 %

25 – 34      10,9 %

35 – 44      17,7 %

45 – 54      17,7 %

55 – 65      22,3 %

65 – 74      20,1 %

75 – 84      19,1 %

En tähän häntää ole löytänyt  vastaavaa tietoa suomalaisten ikäjakauman ja läskien jakautumisesta. Enkä se kuitenkin seurailee pääsääntöisesti tuota saksalaisen läskijakaumaa.

Lähde:  Deutsche Welle

Artikkeli kokonaisuudessaan: http://www.dw.de/die-eu-kämpft-gegen-übergewicht/a-16817542