torstai 17. lokakuuta 2013

Puskin-kahvila Moskovassa.

17. lokakuuta 2013


Itsekurista...

Tietenkin siitä puhe mistä puute. Näin toteaa vanhakansa ja se varmasti pätee tänäänkin ja juuri minuun itseeni.  Nyt siitäkin pitäisi puhua, jos vaikka puhumisesta saisi voimaa juuri sen harjoittamiseen.

On esitetty eräänlaiset kymmen askelta paremman itsekurin perustaksi. Kuitenkin itsekurinkin kanssakin maltti on valttia. Kun on näet paljon ylipainoa ja sitä on kerätty lähes koko elinaika, niin se ei katoa hetkessä, rasva ei pala tunnissa, ei edes kahdessa viikossa tai ehkä ei edes vuodessakaan. Varsinkin jos sitä on runsaasti.

Itsekuri joutuu koetukselle varsinkin silloin kun laihduttamisessa kohdataan ensimmäinen este tai taka-askel. Kuitenkin kova työ palkitaan aina, tosin se voi joskus olla lähes ylivoimaista. Varsinkin tuon ensimmäisen takapakin kohtaaminen johtaa usein koko painonhallinnan lopettamiseen.

Itse uskon, että meistä jokaisella, minua itseäni lukuunottamatta, on kyky hyvää itsekuriin, jos vain on valmis uskomaan ja tekemään kovasti töitä asian eteen. Nämä kymmenen askelta voisivat olla seuraavat:


1. Harjoitus tekee mestarin

Jollekin voi esimerkiksi olla vaikeaa syödä aina kolmen tunnin välein, joten sitä pitää opetella. Mutta mitä enemmän harjoittelee, sitä helpommaksi tavat muuttuvat. Eli opittujen tapojen muutos on tärkeää, jos tavat ovat ns. huonoja tapoja.

2. Tee pieniä muutoksia kerrallaan

Kannattaa asettaa itselleen tavoite, sillä kun kyseessä on elämäntapamuutos ja laihdutus, on muutosten oltava pysyviä. Ei kannata liikaa nojautua siihen, että jos vain yhden asian muuttaa, koko homma toimii. Liian isoa palaa kerrallaan ei kuitenkaan saa ottaa. Eli jos on syöppö, ei sitä saa päästää liian pitkälle: yksi herkkupäivä tai yksi herkkuateria pitää olla aina silloin tällöin.

3. Käsittele repsahdukset ja siirry eteenpäin

Jos on uusi ruokavalio ja tapahtuu repsahdus, masentumisen sijaan kannattaa käydä asia mieluummin läpi kuin luopua hankkeesta kokonaan. Ole kuin ajaisit moottoritiellä. Väliin tulee lepoalue, mutta sitten jatka matkaa kuten aiemminkin moottoritiellä

4. Ajattele pitkällä tähtäimellä

Jos haluaa pysyviä tuloksia, kannattaa miettiä, onko kaksi sekuntia suklaata suussa parempi kuin hyvässä kunnossa oleminen pidemmän päälle.

5. Harjoita muistiasi

Mielikuvaharjoitteita voi käyttää apuna laihdutuksessa. Se on toki vaikeata, mutta samalla myös palkitsevaa.

6. Syö proteiinia vähintään kolmen tunnin välein

Olennaista on, että syödään pieniä aterioita usein, kolmen tunnin välein, ettei verensokeri heittele. Hyviä proteiininlähteitä ovat maitorahka, raejuusto, kananmuna, liha, kala tai kana. Yleensä säännöllinen aterioinnin rytmitys on painonhallinnassa tärkeätä. 

7. Ota nokoset

Lepo on olennainen juttu, sillä väsyneenä on alttiimpi houkutuksille. Levänneenä on vähemmän stressiä, olo on keskittyneempi ja uutta elämäntyyliä on helpompi noudattaa.

8. Naura usein

Positiivinen asenne ja hyvä fiilis ratkaisevat. Jos ajattelet koko ajan sitä, mitä et saa syödä, repsahduksen riski on suurempi. Jos taas keskittyy muihin asioihin, homma toimii. Mielihyväkeskuksen sublimointi on enemmän kuin tärkeätä. Se parantaa yleensä elämän laatua.

9. Kannusta muita

On positiivista, kun näen muiden onnistumista painonhallinnassaan. Siitä saa itsekin voimia omaan onnistumiseen. Se lisää hyvänolon tunnetta sekä itsellä että myös lähiympäristössä.

10. Juo kahvia

Kofeiini toimii piristävästi, ja jos on tottunut juomaan kahvia, niin kyllä se vilkastuttaa kropan toimintaa. Oma kokemukseni tässä suhteessa on olematon, mutta jos asiantuntijat niin sanovat, sen täytyy olla totta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti