maanantai 10. helmikuuta 2014

Pariisilainen dieetti

593.
Ranskalaiset ja ruoka!


Mitä se on?


Tämä pariisilainen dieetti on talven uusi hitti – jopa pasta ja leipä sallitaan Dieetti on luonnollisesti, eli naturellement, ranskalaisten kehittämän ja sen tavoitteena on muuttaa ruokailutottumuksia lempeästi, todella lempeästi.

Kaikkihan tuntevat Ranska hyvien viinien, lukuisien juustojen ja yleensä herkullisen ruoan kotimaana. Silti ranskalaisista vain 16,9 prosenttia on hyvin lihavia. Tuo tulos on oikeastaan uskomatonta.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa vastaava liikalihavien lukumäärä on 33,9 prosenttia, toteaa ravintoasiantuntija Jean-Michel Cohen tuoreessa kirjassaan Pariisilainen dieetti.

Cohen kertoo kirjassaan kehittämästään dieetistä, jonka tavoitteena on muuttaa ruokailutottumuksia lempeästi, mutta niin, että laihduttajakin voi nauttia hyvästä ruoasta ja tietenkin laihtua samalla. Ranskalaisen asiantuntijan mukaan kyseessä on "uusi lähestymistapa syömiseen".

Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professorin Mikael Fogelholmin mukaan pariisilaisen dieetin lupaama painonpudotus on mahdollinen. Fogelholm suhtautuu dieettiin kuitenkin skeptisesti. ”Tämä dieetti on kuin tipaton tammikuu monilla: sinänsä joillekin se on ihan hyvä, mutta eikö olisi järkevämpää juoda kaikki 12 kuukautta kohtuullisesti?”

Myös erikoistutkija Merja Paturi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta suhtautuu dieettiin epäillen. ”Tosi harva niillä (dieeteillä) onnistuu, ne kilot tulevat usein takaisin.” Ja tämän varmaan moni laihduttaja voi todeta oman elämänsä varrella niin useasti tapahtuneen.
Mikä siinä on hyvää?

Fogelholmin mukaan pariisilaisessa dieetissä hyvää on, se ettei ensimmäistä vaihetta lukuun ottamatta tähdätä liian nopeaan painonpudotukseen. Dieetin viimeisessä vaiheessa ei myöskään määrätä välttämään tai kieltäytymään erityisistä tiettyistä ruoka-aineista, kuten pastasta, leivästä tai perunasta. Aina jos mennään omasta ruokakulttuurista pois, niin ihminen kohtaa huikeita vaikeuksia, toteaa Fogelholm
Ruokakulttuurilla Fogelholm tarkoittaa sitä, miten on tapana syödä: kuinka monta ateriaa päivässä ja millaista ruokaa. ”Jos dieetti muuttaa liian rajusti ruokailutottumuksia, riskinä on, että laihduttaja pian palaa vanhoihin tapoihin, koska ympäristö on niin paljon muutoksia vastaan.”

Jos olet ainoa laihduttaja perheessä, voi olla vaikeaa tehdä jokaiselle aterialle omat ruoat samalla kun tekee muille tavallista ruokaa.

Ihmeidentekijäksi ei pariisilaisesta dieetistäkään ole. Jos mielii laihtua pysyvästi, edessä on tietenkin elämäntapamuutos. Pelkkä dieetin orjallinen noudattaminen ei auta, jos ei ole valmis muuttamaan ruokailutottumuksiaan pysyvästi ja lisäämään liikunnan tai edes hyötyliikunnan määrää.

”Laihtuminen on kokonaisvaltainen projekti”, THL:n Paturi muistuttaa.
Vaihteet
Pariisilainen dieetti koostuu kolmesta eri vaiheesta, joista ensimmäinen on vapaaehtoinen, mutta kuitenkin suotava. Vaiheiden järjestys ei ole kiveen hakattu, vaan kolmannesta vaiheesta voi palata toiseen tai jopa ensimmäiseen, mikäli siihen on tarvetta. Usein tarvetta varmaankin ilmenee!
Kahvilavaihe
Vapaaehtoisessa, enintään kymmenen päivää kestävässä vaiheessa pudotetaan jopa puoli kiloa päivässä. Vaiheen aikana on syötävä monivitamiini- ja magnesiumtabletteja lisäravinteena. 

Kahvilavaihe on nopea alku ennen siirtymistä bistro- ja gourmetvaiheisiin ja sisältää paljon nesteitä: smoothieita, soseita, keittoja ja juomia, kuten vettä, teetä ja mustaa kahvia.

Esimerkki kahvilamenusta:

Aamiaiseksi banaani-päärynäpirtelö, lounaaksi kesäkurpitsa-raejuustopannu, kuusi saksanpähkinän puolikasta (noin 15 grammaa) ja 30 grammaa kovaa juustoa sekä päivälliseksi purjokeitto ja hedelmä, esimerkiksi yksi pieni omena viipaloituna (noin 140 grammaa) ja omenaviipaleiden päälle kanelia maun mukaan.


Bistrovaihe
Ranskan tunnus, vai onko se ruoka?
Tässä vaiheessa on mahdollista laihtua 3,5-5 kiloa kolmessa viikossa, sillä dieetti on niukka. Kolmen viikon jälkeen on siirryttävä seuraavaan vaiheeseen.

Bistrovaiheeseen voit siirtyä myös suoraan, jos kahvilavaihetta on liian hankala noudattaa. Tämä on osittain juuri sitä tämän dieetin inhimillisyyttä.

Esimerkki klassisesta bistromenusta:

Aamiaiseksi jogurttia, lounaaksi herne-artisokkasalaattia, paahtopaistia ja palsternakkaa raejuuston kera ja hedelmä, päivälliseksi retiisisalaatti kinkun ja parsakaalin kera, juusto ja hedelmä.

Esimerkki nopeasta bistromenusta:

Aamiaiseksi cheddarpaahtoleipä ja jogurtti, lounaaksi kinkku-munakoisopaahtoleipä ja hedelmä ja päivälliseksi omenajogurtti.
Esimerkki hiilihydraateista pitävän bistromenusta: aamiaiseksi paahtoleipää ja raejuustoa, jogurtti ja hedelmä, lounaaksi muna-kasvissalaatti ja hedelmä ja päivälliseksi spagettia tomaattikastikkeessa ja hedelmä.


Gourmet-vaihe
Hyvä leipäkin on sallitua!
Ensimmäisen kuukauden aikana paino putoaa keskimäärin 3,5-5 kiloa ja seuraavina kuukausina 2,5-4 kiloa. Ensimmäisen kuukauden jälkeen voit myös palata muutamaksi päiväksi bistrovaiheeseen tai jatkaa vaihdellen näitä kahta vaihetta. Jos paino kuitenkin pysyy paikallaan, voi palata muutamaksi päiväksi myös kahvilavaiheeseen.

Esimerkki klassisesta gourmetmenusta:

Aamiaiseksi ohukainen ja marjajogurtti, lounaaksi raikas kurkkusalaatti, jauhelihapihvi vihreän paprikan kera, hedelmä ja juusto sekä päivälliseksi raejuustodippi, pinaattikala riisin kera ja hedelmä.

Esimerkki gourmet-kasvismenusta:

Aamiaiseksi pähkinähilloleipä ja juusto, lounaaksi kasvispihvit ja höyrytetyt kasvikset sekä jogurtti ja hedelmä ja päivälliseksi mustapapu-sienitortillat, jogurtti ja hedelmä.

Laihdutuksen jälkeen
Painoa pidetään yllä syömällä viikon aikana viisi vähäkalorista ateriaa ja yhdeksän rajoittamatonta ateriaa. Mikäli jonain päivänä tulet syöneeksi enemmän kuin pitäisi, niin tasapainottavalla aterialla on tarkoitus päästä takaisin ruotuun. Tämä on myös eräänlainen sovellutus paastopäivistä, nyt vaan aterioihin siirrettynä. Voidaankin puhua 9:5 –dieetistä.

Tasapainottava ateria voi olla esimerkiksi kaksi kovaksi keitettyä kananmunaa, joista syödään vain valkuaiset tai yksi rasvaton, sokeroimaton jogurtti.

Huom! Tätä tasapainottavaa ateriaa ei suositella diabeetikoille.

Dieettiohjeiden lähde: Jean-Michel Cohen: Pariisilainen dieetti


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti