keskiviikko 11. syyskuuta 2013

DIEETTIPÄIVÄ II - 312

Syystä tai toisesta tämä blogi ei ilmestynyt tiistaina, joten se tulee nyt ja myöhässä.

Aamukuntoilu



Setä rekkakuski pyysi jo illalla kanssaan kuntoilemaan uimahallin kuntosalille. Tietenkin lupauduin, vaikka kuntoni on kuin vanhalla koniraakilla. Siis, ei mitenkään edes mainittava saati jollain edes paremmalla tasolla.

Eihän sitä muuta vammainen vanhus jaksanut kuin vähän fillaroida, samalla kun setä Rekkakuski kokeili erilaisia laitteita, joita minä en voi useimpia edes aatella kokeilenani. Mutta tuloksiakin tuli. Tosin sykkeen mitaamiseen käytin MemoryBelt sykevyötä ja Ambit rannemittaria. Ja sykevyö oli tietysti päällä niin paketin viemisessä postiin kuin autokorjaamolla käymäni neuvottelunkin aikana.

MemoryBelt

Sykevyönä toiminut MemoryBelt rekisteroi kaiken syketiedon heti kun vyö saa kontaktin sykkeeseen. Mittaaminen loppuu kun vyö irroitetaan ja samalla tuo kontakti päättyy. Tätä vyötä voi käyttää myös uimisen aikana ja se mittaa silloinkin sykkeeni. Nyt en kuitenkaan uskaltautunut uimisen iloihin, vaan tyydyin ihan tavalliseen kuntopyörään.

 MemoryBelt siis antoi tulostuksen lähes koko aamupäivän tekemisistäni. Aikaa kului kaikkineen siis 2 tuntia 15 minuuttia ja 37 sekuntia. Kaloreita tuona aikana Movescount ilmoittaa kulutetun 1254 kilokaloria. Harjoituksen tehokkuus oli 2,7/5 eli juuri ja juuri sanoiksi puettuna ylläpitävä. No, olisi mielenkiintoista tietää mitä se oikein ylläpitää ja mitä kuntoa, jos kunnosta on kyse.

Sykehdinnän keskiarvoksi tuli 90 sykettä per minuutti.  Alimmillaan syke oli 54 sykettä per minuutti, eli ihan kohtuullinen minulle, jolla on ollut vaikeuksia sykkeen kanssa. Nyt se olisi lähes kohdallaan.

Maksimissaan sydämeni pompotti 130 kertaa minuutissa, joskin se oli kovin yksinäinen piikki, mutta kuitenkin.

Suunto Ambit

Suunto Ambit kekisteröi toimintojani 1 tunti, 31 minuutti ja 49 sekuntia. Eli melkoise ajan sekin hommaansa hoiti. Kaloreita tuona aikana meni mittärin mukaisesti 696 kilokaloria, eli ei sekään hääppäiseltä vaikuta.

Maksimi syke oli sama kuin edelle eli 130 ja minimi oli hivenen korkeampi eli 58  iskua minuuttia kohden. Keskiarvoksi mitattiin myös hivenen korkeampi syketaso eli 99 sykettä minuutissa. Kuitenkin harjoitusvaikutus oli 2,3/5 eli hivenen alempi kuin MemoryBeltin mittaama, mutta nippa nappa pääsin silläkin siis ylläpitävän puolelle. Olisi muuten  melko ristiriitaista jos harjoitus olisi kuntoa alentava. silloinhan siinä ei olisi enää kyse harjoituksesta, vaan ihan jostakin muusta.

Hoikistamo

Toivottavasti Hoikistamon tehonainen ja teamleaderi Anne on toipumaan päin ja saamme nähdä hänet hurjassa joukossamme. Mitään muuta en tällä hetkellä toivo enempää tai hartaammin.

Tietysti ajatukset pikaisesta kuntoutumisesta ovat aina läsnä ja ne tulee hänelle itselleenkin ilmaista.

Omahoito

Sain tänään ohjeet tulevan viikon perjantain leikkaukseen. Tärkeintä on oikeastaan osaava valmistautuminen ko. tapahtumaan. Tapahtuma itsessään on ns. päiväkirusginen toimenpide, ja kotiudun vielä saman päivän puitteissa.

Olennainen osa, siis kaikkien verikokeiden ohella on tietenkin sydänfilmi, joka otetaan maanantaina. Kuitenkin valmistautuminen alkaa jo sunnuntaina, jolloin en enää nauti Marevan-lääkitystäni. INR-seuranta kuitenkin jatkuu ja.... Tähän päättyi teksti! 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti