tiistai 17. syyskuuta 2013

Se menee sittenkin!


DIEETTIPÄIVÄ II 318

Marevan

Aloitin menneen sunnuntain piikkiin Marevan-hoitoni alasajon. Syynä tähän alasajoon on tietenkin  perjantainen leikkaukseni, vaikka se pieni mitoiltaan onkin.

Asian tiimoilta otetiin eilen aamulla verikoe, jossa yhtenä oli juuri INR-arvo, jolla mitataan Marevanin vaikutusta. Lisäksi otettiin tietenkin sydänfilmi. INR-arvo oli vielä liian korkea, jotta olisi voinut aloittaa napapiikkien avulla toteutettava hoitoajanjakson. Tämän tähden olin uudeleen tänään verikokeessa ja nyt oli tulokset jo sen suuntaiset, että saatoin klo 20:00 pistää itselleni ensimmäisen napapiikkini.

Tätä lääkitystä jatkuu huomenna kahdesti ja sitten torstaina vain aamulla, jolloin sekin hoito keskeytetään. Olen kiltti potilas ja yritän välttää kaikkea, mikä vähänkään voin voisi provosoida elimistöni ja eritoten verenkiertoni toimimaan, siten, että esim. aivojen toiminta vaarantuisi infarktin tähden tai edes TIA-kohtauksen kautta.

Lisänä

Tietenkin yritän pitää muutenkin yllä tilannetta, jos en joutuisi peruuttamaan leikkausta. Tällainen peruumiseen johtuva syy olisi mm. flunssa. Siksi vitamiinit otan kiltisti ja syön runsaasti marjoja, joita muuten olen hankkinut ison kaappipakastimen aivan täyteen.

Tärkeä lisä on tietenkin Slanka-tuotteet, sillä niistä saan varmasti päivittäisen tarpeeni hivenaineita ja muita ihmiselle tärkeitä ravinteita. Valitettavasti en tänään päässyt Hoikistamon tukiryhmään, mutta vältän ajamista koko viikon, juuri tuon Marevan-ongelmani tähden. Haluan niin vaan perusteellisesti välttää kaiken sellaisen, joka voisi provosoida tukoksia aivojen toimintaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti