Lapin sota

Grand-Place Brysselissä ja sille kukista tehty mattokuvio.

DIETTIPÄIVÄ II -193

Lapin sota

Tuolla nimellä tunnettu konflikti käytiin vuoden 1944 syyskuun ja vuoden 1945  huhtikuun välisenä aikana. Sotijoina olivat entiset aseveljet Suomi ja Saksa. Syyskuun välirauhassa oli Suomelta edellytetty saksalaisten joukkojen välitöntä poistamista Suomen valtioalueelta, joka tosi oli amputoitu Karjan, Petsamon ja Sallan kunnan osalta ja Neuvostoliiton toimesta.

Parhaillaan yritän lukea Toivo T. Kailan vuonna 1950 julkaisemaa teosta Lapin sota. Mutta miksi tuo tapahtuma minua kiinnostaa ja miksi ryhdyn lukemaan jo melkoisen ikääntynyttä ja lähes 500 sivua sisältävää kirjaa, joka on eräänlainen amatöörihistorioitsijan kirjoitelma. Syyt ovat hyvin henkilökohtaisia, eivät suinkaan ammatillisia tai tieteellisiä.

Isäni täytti 18 vuotta 18.4.1943, eli hän kuului siihen viimeiseen erään nuoria suomalaisia miehiä, jotka saivat kutsun sotaan. Silloin sota riehui kaikkialla Euroopassa ja maailmassa, mutta Suomessa oli kyse eritoten Karjalan puolustamisesta. Saksalaiset hoitivat sodankäynnin, enemmän tai vähemmän onnistuneesti, tuolla pohjoisen rintamalla. Näin siis osallistui sotatoimiin keväästä 1943 lähtien ja aina syyskuulle 1944, jolloin Suomi solmi erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa.

Tämän sotimisen jälkeen isäni joutui osallistumaan Lapin sotaan, ja juuri tätä tapahtumaa pyrkii kuvaamaan nyt lukemistossani oleva kirja. Kun Lapin sota loppui huhtikuussa 1945, niin todettiin, että isäni ei ollut koskaan suorittanut asepalvelustaan, oli vaan ollut sodassa mukana kaksi vuotta. Mutta nyt hän joutui siis suorittamaan asepalvelustaan. Tuli keikasta kaikkiaan kolmen vuoden mittainen.

Minä tässä ja nyt

Kun luen tuota kirjaa Lapin sodasta ja pohdin oman isäni pientä roolia sodan valtavalla näyttämöllä, niin voin vain todeta, että valitan turhasta ja ilmeisesti omat kipuiluni ovat vähäisiä siihen verrattuna mitä isäni tuon kolmen vuoden aikana, ja sen jälkeen koki. Hänellä on nuo kokemukset aina mukanaan. Hyvänä esimerkkinä tästä oli se, että me lapset emme saaneet leikkiä minkäänlaisilla aseilla tai niitä vastaavilla leluilla. Isä kertoi, että hän oli käyttänyt perheensä ampumiskiintiön täyteen ja eikä halunnut olla missään tekemisissä sodan tai aseiden kanssa.

Muistan hyvin, miten hän ei suostunut edes vastaanottamaan sodan muistomitaleita, sillä hän sanoi ne tapahtumat muutenkin muistavansa. Me lapset kunnioitimme isämme tahtoa. Se oli oikeastaan itsestään selvää.

Äitienpäivä

Tänään olemme siis viettäneet kerran vuodessa toistuvaa ns. juhlapäivää, vaikka jokainen päivä pitäisi olla kohdistettu juhlistamaan äitejä. Siis 365 päivää vuodessa ja se on vähintä. 

Yleensä vietämme äitienpäivää vaatimattomasti ja rauhallisesti. Emme mene kaupallisille äitienpäivälounaille, jotka ovat yleensä ylihinnoiteltua höttöä, jossa saa vaan mättöä. Mutta perheenjäsenten tapaaminen ja yhteiset hetket ovat tärkeitä ja jos ei paikalle pääse niin puhelimella aina saadaan yhteys aikaiseksi.

Näin on siis tätäkin päivää vietetty.

Slankattu on

Ammulla oli tietenkin vuorossa Slanka puuro ja siihen mustikoita, joita on vielä pakastimessa. Valitettavasti puolukat ovat jo loppuneet ja Pohjanmaalta ei ole ennätetty saamaan uusia.  Eli setä puolukka pitää varastossa minulla vielä muutamaa litraa marjoja.

Slankan vaniljan lisäksi on tietenkin syöty salaattia ja kärsitty selkäkivuista ja pyritty kävelemään kahdella kyynärkepillä. Vaikeaa se sisätiloissa toki on mutta kun oikein yrittää niin jotenkin onnistuu.

Epäilen jo itsekin kykyäni selvityä tiistaina Hoikistamoon ja sen vertaistukiryhmään, jossa viimeksi saimme maistella erään jäsenen tuomaa koivunmahlaa. Se oli todella hienoa, miellyttävän pehmeän makuista ja todella nautittavaa juotavaa.