Tautitila ja haaveet!

Arena di Verona ja Verdin Aidan esitys,
se on ollut eräs huimia oopperaelämyksiäni.

DIEETTIPÄIVÄ II - 202


Hiljaisuus 

Olen pitänyt melkoisen pitkän aikaa yllä blogihiljaisuuttaa. Mielestäni moiseen on toki syytäkin. Olisi koko tämä aika ollut varmaan yhtä ja samaa valitusta tuosta iskiashermosta, joka vaivaa vasenta takajalkaani. Vaivaan se toki vieläkin, niin että sauvojen avulla kävelen ja surkeasti äänen valitan. Mutta ei se voi enää jatkua - siis blogihailjaisuus - vaan saavat lukijat tuta äänekkäät marinani kovasta kohtalostani tai ainakin kohtalon epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, joka aina sattuu juuri minun kohdalleni.

Miten selvitään?

Tänään on yritettävä kaikin keinon päästä Hoikistamon vertaisukiryhmän tapaamiseen, sillä runsas ja jopa yletön särkylääkkeiden käyttö on edellyttänyt ylen runsasta veden juomista, mutta suureksi onnettomuudekseni myös ravinnon nauttimista. Tämä suojaa munuaisiani ja maksaani vaurioitumiselta, jota särkylääkkeiden käyttö aiheuttaa. Minä kun voin kyttää lähinnä vain Panacod-nimistä särky- ja tulehduskipulääkettä. Sydämeni tähden en voi käyttää mitään lihasrelaksanttia, sillä jostain kumman syystä sydän on myös lihas ja jos se liin lepsuksi menee niin siinä heki lähtee.

Lähes ainoa mahdollisuus on turvautua akupunktioon, ja siihen tulen turvautumaan taas huomenna. Taitaa olla nyt kyseessä ties monesko kerta tämän saman vaivan aikana. Yleensä, kuten mm. viime syksynä Levillä tapahtuneen niksautuksen jälkeen, apu on tullut jo yhden vierailukerran jälkeen. Vaan nyt kaikki on toisin tai ainakin siltä näyttää ja tuntuu.

Pääni on ollut enemmän kuin sekaisin, sillä menneen viikon aikana nukuin juuri silloin kuin olisi pitänyt mennä Hoikistamon vertaistukiryhmään ja yksinkertaisesti lisäksi myös perjantaina kun aamulla olisi pitänyt mennä terveydenhoitajalla. Miten voi olla mies noin sekaisin pienestä tuskasta, joka vaivaa öin ja päivin. Toisaalta, sisareni kanssa juteltiin torstain ja perjantain välisenä yötä ainakin pari tuntia - siis puhelimessa - ja silloin kun lopetimme niin kello taisi olla viisi aamulla. Ilmeisesti olen taas palanut takaisin aikaan, jolloin nukuin hyvin säännöttömästi ja yleensä en öisin. En muuten ole osannut koskaan nukkua ihanen aikuisen oikeasti ja arkisesti.

Muuta...

Liikkumisen mahdottomuus on todellakin syönyt miestä kuin koi villanuttua. Miten tekisikään mieli päästä fillaroimaan ja kokeilemaan kaikkia uusia laitteitani, joita olen hankkinut sitten viimeisimmän pyöräilykauden. Tänäänkin kun on kaunis, joskin vähän tuulinen ilma, olisi hienoa lähteä Hoikistamon retkelle polkupyörällä. Vaan eivät äijän rahkeet anna peräksi tuon toiveen toteuttamiselle. Ei edes kotikuntopyörää ole voinut rasittaa.

Kuitenkin toivossa on hyvä elää, kute totesi täi, joka Toivon päästä verta imeskeli. Ehkä suurin onni on set Washingtonin kotiutuminen, sillä ehkä voimme palata jälleen yhteisiin pitkiin pyörälenkkeihimme, joista me molemmat olemme olleet todella ylpeitä.

Lisäksi olen pysynyt uskollisena ja pyrkinyt lisääntyneestä kalorimäärästä huolimatta noudattamaan myös slankaamista niin puurolla kuin vanilja Slankalla. Ne ovat olleet lähes ainoat valopilkut melko synkeän sävyisessä keväässäni.