tiistai 23. huhtikuuta 2013

Hoikistamo, Slanka ja minäkin

Fiat 500 Rooman Trasteveren kaupunginosassa.

TAPAAMINEN II - 11 JA DIEETTIPÄIVÄ II - 174

Hoikistamo

Pääsin tänään, siis pitkästä aikaa Hoikistamon vertaistukiryhmään ja Annen kanssa ajatuksia vaihtamaan. Se oli enemmän kuin tärkeätä, sillä moraali tässä taitaa vähitellen pettää. Sen pettäminen on pahempi juttu kuin mikään muu.

Mutta tapaaminen on kaikin puolin onnistunut ja saatoi antaa Annelle vinkin. Hän näet on etsinyt mm. sisarelleen käänykän kuoria. Itse oli juuri ennen Hoikistamon tapaamista ostanut itselleni Riihimäeltä nahkasta tehdyt kuoret, sellaisen tablettilaukun oloiset, eli sivusta avattava ja simme sopii pari korttiakin. Kaveri myy moisia Lumia 920 tarvikkeita Huuto.netissä ja ne loytyvät hakusanalla: Nokia Lumia 920 tyylikäs nahkainen lompakko ja myyjän tunnus on terry777. Suojukset ovat todella hyvän näköiset ja hyvin tehdyn oloiset. Suosittelen hankkimaan turvaa Lumialle.

Onneksi sain tankattua Slankan vaniljaa, sillä se on melkiein finaalissa, tosin puuroa on vielä jäljellä lähes pariksi viikoksi.

Oma tilanne...

Eilisen urheilu on siis tänään katsottuna urheilua oman terveyden kanssa. Oikean jalan kihti vain paheni ja tänään Hoikistamolle mentäessä tuntui myös vasemman jalan isovarvas hyvin oikuttelevalta ja kovasti tautia pukkaavalta. On se vaan niin suuresti siistiä, että perintöosuuteni koostuu vain kaikista mahdollisista sairauksista, vammoista tai muuten vaan kuntoa heikentävistä osasista. On se toki perintöosuus sekin!

Kuitenkin elämä jatkuu ja jo se ei jatku niin...

Lisäys

EIlisen fillarilenkin, joka jäi tosin kovin lyhyeksi, aikana tapasin kahdsti kirjailija Tuomas Kyrön, tuon mielensäpahoittajan kirjoittajan. Hän polki lenkkiä päinvastaiseen suuntaan kuin minä, mutta polki kuitenkin. Hänelle sopi paljon navakammin vastatuuli, josta reitin välintäni tähden en itse joutunut kärsimään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto