keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Tautitilasto, vertaistukitapaaminen ja Slanka


Nykyinen Janne
DIEETTIPÄIVÄ II - 165

Ei mene hyvin

Vaan olin sitten pettynyt eilen. En saanut Slankan puuroa, vaikka sitä niin kovasti olen tässäkin blogissani hehkuttanut. Ei ole kusti riittävän tehokkaasti polkenut ja samalla posti kulkemut. Itella on pääsääntöisesti vaan niin toivottoman hidas tavaran kuljettaja.


On ollut kunto vahan pielessä, niin henkinen kuin fyysinenkin. Jostain kummällisestä syystä päänsärky on vaivannut joka päivä, vaan tänään en ole vielä moista kokenut. Eilen olisi pitänyt kirjoittaa blogia, mutta pää on niin hakalan oloinen, että otin vapaata koko illan.





Liikkuminen on jäänyt siis vähiin, onneksi eilen kuitenkin jaksoin lähteä Hoikistamon vertaistukitapaamiseen. Se oli juuri sitä mitä minä nyt eniten tarvitsen. Jotenkin kun on vaan niin peruslyödyn oloinen maailmankuva mielessäni. Kun on sydämessä proteesi, kerrän aivoinfarkti iskenyt kunnolla ja kahdesti sitä valmistellut ja nyt sitten ilmeisesti tuo viimeisin flunssa herätti aktiiviksi jo lapsuudessa ja nuoruudessani, sekä osittain vielä aikuisenakin kärsimäni astman. Se on ollut niin rasituksellinen kuin allerginenkin. Nyt sitten vain odotan allergisen ihottumani saamista entistä pahemmaksi.

Olen todella kuin maani myynyt. Onneksi ei migreeni enää varmaan palaa, sillä setä lääkäri kerto, että kun aivojen verisuonet kalkkeutuvat iän myötä niin samalla katoaa migreenikin. Tässä uskossa elä ja parasta toivon.

Hoikistamo

Itse lähetin erään torstaina  tärkeitä lääkkeitä Levin lääkäriasemallemme. Paketti oli kotiinkuljetettavaa luokkaa eli ihan parasta ykköskastia. Jostain syystä vasta seuraavana keskiviikkona saivat tavaran. Eli meni viikon päivä matkantekoon. Ja varsinkin siellä perillä oli tahmaista, sillä paketti saapui Leville maanantaina ja vasta parin päivän kuluttua se saatiin asiakkaalle.
Entinen Janne

Toisaalta hyvät kokemukset olen saanut linja-autolla tehdystä matkasta. Olen lähettänyt kylmälaukussa pakasteita ja myös tuoreita Laurellin lihapiirakoita samaan kohteeseen. Kun olen vienyt lähetyksen Hämeenlinnan linja-autoasemalle ennen puolta päivää, niin tavara on ollut perillä Leville seuraavana päivänä klo 12:30 eli nopeus on todella eri luokkaa kuin Itellalla.
Siis Hoikistamoon. Vaikka Anne ei saattanut suoda minulle puuron suuria iloja, niin hän lupasi toimittaa tavaraa käyttööni heti kun on itse sitä saanut. Tämä lohduttaa mieltäni melkoisesti, sillä aamut ovat todella olleet hankalia aloittaa kun ei ole ollut tuota joka aamuista puuroannosta. 

Viikon laihduttaja

Janne on oikea äijä, sillä hän on tehnyt kunnon tempun. Ollut päättäväinen ja onnistunut. Kuvista sen näkee. Ja milla teholla ja nipeudella kaveri onkaan päässyt liioista läskeistään eroo. Vuoden 2012 alussa painoa oli 50 kiloa enemmän kuin nyt.

Vaan ei ole vielä lopettanut, iloittaa siis jatkavansa. Kunpa minullakin olisi Jannen kaltainen moraali ja tahtotila? Mitäs tässä enempää saattaa toivoa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti