sunnuntai 4. elokuuta 2013

Manhattanin pilvenpiirtäjän rakentajat 1930-luvulla.

DIEETTIPÄIVÄ II - 275

Vieraita

Nyt oli vuorossa setä Washigtonin vierailu, siis se ensimmäistä pidempi ja saatoimme jopa syventyä maailman parantamiseen todella tunteella ja järjellä. Oli ollut tosin ensiksi vieraansa kanssa lounaalla ja sitten tykittänyt sangollisen golfpalloja rangella. Mutta hienosti kuitenkin meille jäi aikaa.

Kerrattiin muuton moninaiset koettelemukset, joista varsinkin Atlantin-takaiset puhelinhommat aiheuttivat suurta ihmetystä minässäni. Mutta talouden ja poliittisen elämän tarkastelu niin kotona kuin vieraissakin, oli tietenkin keskeistä meille kahdella, joista toinen on asiantuntija ja toinen, eli siis ihan minä itse, on vain harrasteleva diletantti.

Ei tosin noista fundeerauksista maailma muuttunut yhtään sen paremmaksi, mutta minä kasvoin ehkä henkisesti ja eritoen sain vaihtaa ajatuksia ja näkemyksiä. Siihen on tosi harvoin ollut tilaisuutta täällä hämäläisessä maalaispitäjässä.

Tietenkin pitäisi nyt harrastaa kirjoittamista vaikkapa vain Uuden Suomen puheenvuoro-palstalla. Tuntuu siltä, että olisi vain niin paljon sanottavaa ja kuitenkaan ei sitä sanotuksi saa. Mutta tuo puheenvuoro-palsta on mielenkiintoinen, vaikka sen ovat raskaasti miehittäneen rääkyvä perusut. Siis ei ne asiallisesti asiansa esittävät ja ajattelevat, vaan sellaisen persurääkkyjät, jotka eivät edes sielä järjestönsä aravienkielistä nimeä Al-Quaida eli perusta...

Tautitilanne

Tänään on jo hivenen selkä helpottanut. Ehkä turvaudun akupunkitioon. Tosin sisäministeri Räsänen haluaa nyt kieltää uskomushoidot, joihin hän lukee akupunktionkin. Tosin itselläni on moisesta vain positiivisia kokemuksia.

Onkohan myös Slankaaminen Räsäskän listalla? Vaikka maan parhaat asiantuntijat noita pusseja ja niiden sisältöä suosittelevat ja sairaalatkin järjestävät vertaistukiryhmiä, niin Räsäskä varmaan on nyt joka asiassa niin ääri-ihminen, että häneltä voi odottaa ihan mitä vaan.

Toivottavasti ministeri Räsänen keskittyy vain kieltämään uskonsisarien ja uskonveljiensä terapiat, jotka pyrkivät tekemään homoista heteroita. Ne tosin on yleisesti todettu toimimattomiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti