Dieettipäivä 270

Ei ole pahemmin salamoinut - vielä!

Nyt se on siis menoa eikä vaan meinaamista. Tästä lienee osoituksena fillarointi, jonka nyt illansuussa suoritin. Ei se nyt niin hienosti mennyt, tosin en kuitenkaan kaatunut matkan loppuvaiheessa. Lieko syynä ollut kaatumisen pelko, tavallisen urheilujalkineet – Pomo intti fillarointikenkiä vastaa – vaiko yksinkertaisesti vain edellisistä kerroista vähentynyt kuntoisuus? Kyseessä lienee ainakin noiden edellä mainittujen seikkojen yhteisvaikutus. Jo ensimmäisen aivoinfarktin jälkeen olen ollut tasapainossa melko heikoilla, tai ainakin se on aiemmasta heikentynyt. Ja nyt tämä TIA- eli aivojen verenkiertohäiriö ei suinkaan parantanut kykyäni tasapainoilla. Tietenkin myös kunto huononee melko nopeasti, ja kun pelkää, niin ei uskalla painaa kaikella voimalla ja sisulla.

Eli nyt dataa, ei kovin ihmeellistä, mutta kuitenkin. Aikaa meni tunti ja 14 minuuttia, joskin sosiaaliseen seuranpitoon käytin varmaan lähes varttitunnin. Matkaa kertyi kuitenkin aivan kunnioitettavat 15 kilometriä, joten keskinopeudekseni tuli vaivaiset 14 kilometriä tunnissa, kun se edellisellä, kaatumiseen päättyneellä fillarointikerrallani oli yli 20 kilometriä per tunti. 

Kaloreitakin toki kulutin. Suunto antaa kokonaismääräksi sykkeen perusteella 707 kilokaloria ja Lumian SportTrakker puolestaan matkan ja ajan perusteella pystyy laskemaan hieman isomman kulutuksen eli 799 kilokaloria. Pidän tuota Suunnon tulosta uskottavampana. Pulssi sitten, sitähän erityisesti tarkkailen. Maksimiarvo oli 140 sykettä, minimiarvo 56 sykettä ja keskiarvo 99 sykettä minuutissa. Eli myös tuossa sykkeen keskiarvossa näkyy arasteluni ja vauhdittomuuteni. Tässä lienee turha enempää ruotia suoritustani, olen kuitenkin itse siihen tyytyväinen, vaikka kaikki kaatumisen ruhjeet eivät ole vieläkään parantuneet.

Tänään oli printatussa lehdessä artikkeli, jossa käsiteltiin hiilareita ja niiden tarpeellisuutta. Ja taisi olla päivä tai pari sitten kun kohistiin henkilöstä, joka oli noudattanut hiilaritonta dieettiä ja oli kuolla moiseen ruokavalioon. Itselläni oli moinen vaihe menossa noin vuosi sitten, mutta jatkuva veriarvojen seuranta pelasti minut enemmältä. Eli en tiedä miten oli äijän käynyt ilman seurantaa.

Sitten terveyskeskuksemme henkilökunnan ystävällisellä avituksella ja lehdistöä seuraamalla hakeuduin Annen juttusille. Ja se viehe sai saaliin. Nyt vaan odotan innolla tulevan viikon tapaamistamme. Sitä ennen pitää vielä vahvistaa peppua, sillä olisi todella hieno pystyä ajamaan mennen tullen tuo yhdensuuntainen 17 kilometrin matka. Se pitää tulla myös takaisin, sillä ei kukaan suostu raijaamaan vanhaa äijää ja fillaria Lopelta tännne sivistyksen pariin. Eli ratkaisuni oli Slanka ja aloin slankaamaan. Terveys on kohentunet hurjin hyppäuksin ja lääkeiden käyttä vähentynyt, se on enemmän kuin hieno asia,