Dieettipäivä 289

Kaupunki, jonne menoa kaipaan. Vaan en kesähelteellä!

Eilinen lauantai oli todella mielenkiintoinen ja hankala päivä ja tänään kotiin tuleminen oli suurten onnellisten sattumien summaa. Onneksi pääsin perille!

Eilen kävimme päiväsaikaan Keskisellä. Siellä oli tietenkin Sariolan tivoli ja mihinkäs lapset ellei juuri sinne ja niin maan perusteellisesti sen pidemmän kaavan kautta. Merkittävä tekijä oli kuitenkin päivän kova kuumuus, joka ainakin oli asfalttipihalla kuin aikoinaan Milanon Duomon katolle, eli paratiisillisessa helvetissä. Silloin oli asialla 40 vuotta nykyistä nuorempi kaveri, joka jaksoi, vaan oli matka Keskisellä pidempi.

Näet piti haettaman uudelleen unohtuneet paristot ja tabletti--tietokone pomolle eli rouva Äidilleni. Kulku tivolilta kauppaan vielä meni normaalisti, mutta paluumatka autolle sinne tivolin luokse otti koville. Tunsin jälleen, mutta voimakkaampana kuin koskaan aiemmin, että se proteesi on siellä sydämessä. Ja kun sen tuntee, niin silloin on melkein tiltissä. Toinen indikaattori olivat jalat, joka vahvoista tukisukista huolimatta turposivat todella paksuiksi.

Onneksi käytössä ollut auto oli uusi tila-auto, jossa oli todella tehokas ilmastointi. Säilytin siis henkeni. EN kuitenkaan jaksanut edes ajatella blogia, jossa piti käsittelemäni perjantain iltaa, joka meni juoppokuskin rooliin paneutumisessa. Olimme käymässä Seinäjoella.

Valittaen minun on todettavat että eivät pohjalaiset, eivät ainakaan Seinäjoen, nuoret kykenisi samaan mihin kykenivät heidän isoisänsä ja isoäitinsä Talvisodan ja vieläpä jatkosodankin aikana. Kyllä on polvi pojanpojasta rapistunut.  

Kun minulle ei viihde maita ja luen ennemmin hyvää kirjaa – Erkki Tuomiojan kirja isästään Sakari Tuomiojasta – niin jäin lukemaan kirjaa siihen kadunviereen pysäköityyn autoon. Mitä näin? Taisin nähdä painajaisunta. Nuoret, jopa alle 15 vuotiaan kakarat, molempaa sukupuolta, kanniskelivat käsissään kaljatölkkejä ja olivat jo tolkuttomasti humalassa. En siis puhu keski-ikäisistä äijistä vaan todella lapsen ikäisistä lapsista. Joiden paikka oli kotona äidin ja isän seurassa. Vaan missä mahtoivat olla noiden lasten vanhemmat?

Olen tuon perjantain jälkeen ollut todella masentunut ja pettynyt. Ehkä se vaikutti myös tapahtumiin Keskisellä. Oli varmaan stressaantunut ja kun siihen tuli vielä päälle helvetillinen kuumuus niin mitenkä muuten olisi voinut käydä?

Entäs tänään sitten? Koko päivä on oikeastaan mennyt autoilin merkeissä. Kun näet olin jotenkin tointunut perjantain henkisestä järkytyksestä ja lauantain fyysisistä ongelmista, niin lähdin veljeni, jolla oli merkittäviä työasioita, puolesta hakemaan hänen ykköskierroksensa nuorinta poikaa noin 55 kilometrin päästä. Itse toki moista hommaa ehdotin ja toki sen mielelläni teinkin.  Nyt ei ollut ilmastoitua autoa, vaan oma pieni kottura. Tuossa kovassa helteessä ajoin siis noin 110 kilometriä lähes pysähdyksittä. Kaveri kyytiin ja taas menoksi linjalla mentiin.

Sitten oltiin päästy Alajärvelle, niin melkein välittömästi kotimatkalle vähän roheen 300 kilometrin matkalle. Ja arvata saattaa olisi tuo kottura kuuma. Pomo kun ei voi sietää vetoa, siksi autokin on vain etuvetoinen, ei siis nelivetoinen. Ikkunat melkein kiinni ja tuuletin ilman lämmitys kyllä päällä. Vaan ei se kovasti viilentänyt. Tosin  siinä meni muutama tunti toipumiseen.

Ja päätin kuitenkin blogata kaikkien lukijoiden kauhuksi ja olla puhumatta mitään Slankasta, sillä olenhan luvannut slankata.