perjantai 13. heinäkuuta 2012

Dieettipäivä 273

Olen ollut varovainen - juuri tänään. Onhan päivä uskomuksilla täytetty! Se on kuin noiduttu. Jostain oudosta syystä. Miten minäkin moiseen lankaan menen? Perjantai. Vielä 13. päivä heinäkuuta. Voinko uskoa itseäni tieteellisen maailmankuvan omaajaksi? Vai olenko vain vanha höpsähtänyt äijä?

En siis uskaltautunut fillaroimaan. Sateistakin oli. Märkää sen myötä. Kuraa olisi lentänyt. Kyllähän minä aina monia syitä keksi. Ja tietenkin salainen pelkoni kaatumisesta. Kuten paria viikkoa sitten. Ja ihan omasyisesti. Oman autotallin edessä. Asfaltti-ihottumaa hankittiin. Ja kolotuksia kärsittiin. Nytkin vielä niskä-kaula-pää on kipeänä ja tuskaa täynnä. Ei kolarista suinkaan. Ihan vaan muuten. Syystä tai toisesta.

Taisin puhua tuossa muutama blogiteksti sitten hiilareiden hyödyistä? Kyseessä on lehdistöstä otettu teksti, joka sinänsä oli mielenkiintoinen. Väite siis vaatii lähempää tarkastelua.

Asiassa on kyse tietenkin eräänlaisesta vastaisku karppaukselle. Sekä karppaajat, että sen vastustajat yrittävät kaikin keinoin keksi lyömäaseita toistensa nujertamiseksi. Taistelu ei pääty kummankaan voittoon, se on jo ennalta varma, sillä niin syviksi ovat juoksuhaudat kaivettu.
Karppaajien ja heidän tukijoidensa mukaan hiilihydraattisten tuotteiden hyödyt unohtuvat usein tämän artikkelin mukaan. Tietenkin minkään ravintoaineen ei poisjättäminen ruokavaliosta ei estä ihmisen energiatarpeen tyydyttäminen. Näin se vaan menee olipa kyseessä hiilarit, rasva tai mikä muu ravintoaine tahansa. Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm, artikkelin asiantuntija, toteaakin, että oleellista on sen muita muita aineita kuin hiilihydraatteja tuotteessa on.

Näin esim. kuituoja saadaan vain viljavalmisteista ja muista kasvikunnan tuotteista, siis vihanneksista, hedelmistä ja marjoista. Näistä saa ihmisen terveydelle tärkeitä kuituja, vitamiineja, kivennäisaineita ja bioaktiivisia muita tuotteita. Esimerkiksi kuidut vaikuttavat suoliston terveyteen, veren sokeritasapainoon ja kolesteroliin. Näitä hyödyllisissä kuituja ei saa kuin kasvikunnan tuotteista. Joten näiden ravintoaiheiden poisjättäminen ruokavaliosta on pitkällä aikavälillä huono asia ihmisen terveydelle.
Tieteellisissä tutkimuksissa on todettu, että hedelmien, vihannesten ja täysjyvävalmisteiden vähäisellä käytöllä on selkeä yhteys sydän- ja verisuomisairauksiin, kakkostyypin diabetekseen. liikalihavuuteen ja suolistosyöpiin. Myös näiden aineiden sisällä on merkittäviä itsenäisen käytön tuloksia. Täysjyväviljan poisjättämistä ei voi korvata kokonaan esim. lisäämällä hedelmien käyttöä.
Hiilihydraatit ovat aivojen ensisijainen energialähde. Tosi aivot toimivat ilman hiilareitakin, mutta joutuvat reagoimaan niiden puutteeseen. Tuota reaktiota Mikael Fogelhom vertaa ihmisen paastoamiseen. 
Myös lihaksen saavat normaalisti energiansa hiilareista. Toki myöskin lihakset toimivat ilman hiilareita. mutta jos pitää tehdä raskasta fyysistä työtä, niin lihakset tarvitsevat hiilareita.
Ehkä paras vaihtoehto on kuitenkin slankaaminen. Sitä minäkin harrasta ja Slanka-tuotteiden avulla. Kyseessä on erittäin niukkaravinteinen dieetti, joskin se on minulla sovellettuna käytössä. Pitää saada myös muuta ravintoa noin 800-1000 kilokaloria päivässä.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti