Tapaaminen 33 ja dieettipäivä 277

Paul Gauguinin maalama muotokuva Vincent van Goghista.

Tämä tiistai oli päivänä lähes täydellinen, koin miellyttävän tunteen ja oli hetken ainakin onnellinen. Olihan tänään pitkästä aikaa tapaaminen läskiryhmän kanssa. Ja se oli jotain se. 

Saavuin paikalle Lopelle jo 20 minuuttia ennen tapaaminen alkua. Runsaat kummenen minuuttia saatoin ihan hiljaa, silmät kiinni kuunnella teamleader Annen jutustelua erään toisen henkilön kanssa toimistohuoneessaan. Se ääni teki minut niin tyytyväiseksi ja onnelliseksi, että kaikki kivut katosivat hetkellisesti. Voiko ihminen mitään enempää toivoa?

Ja toisekseen Anne oli virittänyt vaakansa loistavasti, sillä se näytti samaa painoa kuin viimeisellä tapaamiskerrallakin. Sovimmehan, että paino pidetään kesän ajan kurissa, ja siinä oli onnistunut. Mutta tuo Annen äänen kuunteleminen ihan hiljaisessa ympäristössä oli sellaista juhlaa, että sen kaltaista tosin harvoin kuolevainen saa kokea.

Punnituksen jälkeen suunnittelimme tulevaa ja alustavasti sovimme, että vuoden 2013 lokakuun kymmenes päivä, kun tulee täyteen kaksi vuotta slankaamista, niin toivon saavani hänen vaakansa normipainon kaltaiset lukemat. Tavoite ei ole ylimitoitettu tai epärealistinen. Kyseiseen tavoitteeseen pitäisi kuukaudessa pudottaa 2,5 kiloa ja viikossa 0,6 kiloa. Eli rauhallisesti etenemällä saavutetaan vaikkapa pieniä ihmeitä. Mutta jatkettava on ja en saa entää periksi pienille fyysisille kivuille ja tuskille. Miksi edes moista ajattelisin?  

Valitettavasti loma-ajat olivat verottaneet osallistujamäärää. Ja jokaista osallistumatta ollut osanottajaa ajattelen kaiholla. Täti eli rouva Ope oleilee Vietnamissa, josta hän muiden mukaan innokkaasti päivittää Naamakirjaansa. Täti Naapuria kadehdin aivan julkisesti ja hänen suurta, teräksistä päättäväisyyttään. Hän muuten taitaa vieläkin toimi kätilön tehtävissä – siis hevoskätilönä. Täti Köksä varmaankin vietti ansaittua lomaa ja toivottavasti nyt ei ole bensa perämoottorista loppunut. Ei tarvitse huutaa apua herra kansanedustajalta, joskin he aina avuliaina apuaan tarjoavat! No heitä enempää muistelematta toivotan hienoja lomailmoja itse kullekin ja jokaisen oman maun mukaan. Minusta vähän koleat säät ovat paahtavia hellesäitä armollisempia.  

Näin jatkan vierailua Hoikistamon illoissa ja käytän edelleenkin Slanka-tuotteita, joista ehdoton, aivan ylivoimainen suosikkini on vanilja -pirtelö. Se on vaan niin  hyvää, että ei sanotuksi saa. Totesihan muinaisessa historiallisessa mainokseen joku makeismerkkikin tuon saman totuuden.