maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kirjat, Slanka ja Hoikistamo

Marc Bloc 1886 - 1944
DIEETTIPÄIVÄ II - 137

Kustantajaksiko?

Elämä on mielenkiintoista, vai onko se sitä ja jos on, niin miten se ilmenee? No, nuo ovat kysymyksiä, joihin en yritä edes etsiä vastausta tai vastauksia. Mutta olen kuitenkin Joensuun päivystävän setä Lisensiaatin kanssa vaihtanut mielipiteitä ja asiasta keskustellut. Hän totesi ajatuksen mielenkiintoiseksi ja kannattavaksi, no, ainakin kannusti jatkamaan asian kehittelyä.

Jokainen minut kohtalaisesti tunteva tietään minun ja kirjojen suuresta rakkaussuhteesta. Mikään inhimillienen meidän, siis kirjojen ja minun, välillä ei ole tuntematonta, yllätykselistä tai erikoista. Me olemme siis vain ME.

Olen jo pidempään pohtinut suhteemme saattamista uudelle tasolle. Juuri tästä tasosta olen keskustellut setä Lisensiaatin kanssa. Josko alkaisin kirjojen kustantajaksi. Voisin taittaa ne painokuntoon ja saattaa ne painatukseen, niin sekä tekstin että myös kannet. Aikomuksenani olisi tietenkin ulkoistaan varsinainen painaminen sekä myynti niihin  liittyvine riskeineen.

Olen jo pohtinut ensimmäistä kustantamaani kirjaanikin. Se tulisi suurella varmuudella olemaan historioitsija Marc Blochin teos L'étrange défaite, joka julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Saksalaiset ampuvat hänet vuonna 1944 partisaanina. Bloch on ehkäpä kaikkien aikojen arvostetuin historioitsija, olen jo yhden hänen työnsä kääntänyt. Siinä olisi ohjelmaa, kirja ei ole kovin suuri, juuri niukin naukin runsaat sata sivua, mutta työ on haastava ja runsaasti mietintää aikaansaapa.

Mutta ainahan meillä haaveita pitää olla ja joskus ne voivat realisoitua ihan oikean elämän oikeiksi tapahtumiksi.

Hoikistamo

Saapui tekstiviesti, odotettu ja kaivattu. Tällä viikolla ja huomenna saadaan kokoontua Hoikistamon vertaistukiryhmään eli Annen vetämään tehopiiriin. Tekstiviesti käännykässä kerto juuri tästä ja varmaan se tapahtuu tuttuun tapaan klo 18:30 tuolla Lopen Joentaan kylässä. Nyt ovatkin slankat saantoisessa, tosin voisi niitä Slanka-tuotteita tilata netistäkin ja nopsaan ne tulisivatkin, mutta minulle tärkeätä on juuri tuo ryhmään kuuluminen.

Odotan suurella innostuksella huomista, joka tuo tullessaan kontosalin ja uimahallin. Ehkä otan osaa uimakisaankin, mutta en niin totisesti kuten menneinä vuosina. Saavat muutin kokea urheilullisen menestyksen huumaa. Ja innollani ja onnellisena sen muille toki suonkin. En halua tässäkään asiassa olla itsekäs ja minäkeskeinen.

Kirjoista vielä...

Tänään posti kuli kun Kusti polki. Sain netistä ostamani pienen kirjasen, jonka kirjoittaja on ranskalainen filosofi Henri Bergson (1859-1941) ja pienen teoksen nimi on Nauru, tutkimus komiikan merkityksestä. Uskomatonta kyllä, niin olen ajatellut lukea tuon kirjan ensiksi suomeksi ja sitten ehkäpä ranskaksi. Saahan nyt nähdä. Muute se alkuperäinen nimi on Rire. Essais sur la signification du comique. Teos ilmestyi ensimmäisen kerran kokonaisuutena vuonna 1900. Näin vaan tämä vanha äijänretale on kiinostunut kaikesta vanhasta, kuten ikääntyneelle sopiikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti