sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Painoindeksi ja Slanka

DIEETTIPÄIVÄ II - 156



Painoindeksin mukainen luokittelu.
Etenee...




siis toipuminen tästä kamalasta ja todella rankasta flunssasta. On muuten käynyt kovasti kunnon päälle. En vielä osaa edes arvailla aikaa tai hetkeä jona saatan hypätä ohjastamaan tuota uusvanhaa kuntopyörääni. Vielä kova yskä ja hengenahdistus (astma) vaivaavat. On muuten sitä rajua antibioottikuuriakin vielä jäljellä joksikin aikaa.

Toivossa on hyvää elää, kuten todetaan täin sanoneen, mutta toivottavasti tulevana tiistaina pääsen osallistumaan Hoikistamon yhteisrientoihin. Menneellä viikolla Slanka-tuoteet toimitti minulle täti Parturi sekä hänen aviomiehensä. Se oli todella kiltisti tehty ja kauniisti ajateltu. Minulle jaa vain huoli taloudellisista velvoituksista.

Painoindeksi


Olen jo muutaman kerran kirjoittanut uudesta tavasta laskea painoindeksi. Mutta koska kertaus on opintojen äiti, niin kerrataan asia vielä ainakin tämän kerran. Toisaalta tuo uusi tapa miellyttää minua itseäni ja varmaan siksikin olen altis sitä suosimaan. Mitä ei mies tekisi oman läskinlähdetyksensä tähden?


Alkuperäinen, nyt ns. vanha painoindeksi opittiin laskemaan uudessa kahden kielikulttuurin massa Belgiassa noin vuosien 1840-1850 välisenä aikana. Englanniksi painoindeksistä käytetään nimitystä Body Massa Index ja lyhenteenä BMI, joka lyhenne on kotiutunut meilläkin käyttökieleksi. Kehittäjänä toimi Adolphe Quétele, joka nimensä perusteella on ollut ranskankielinen. 


BMI:n avulla arvioidaan mittaamalla painon ja pituuden suhdetta ja se lasketaan siten, että  henkilön paino kiloina (massa) jaetaan pituuden neliöllä.

Perinteisellä tavalla voi painoindeksinsä laskea esim. tohtori.fi -sivustolla osoitteessa: http://www.tohtori.fi/?page=2381134

Uudempi tapa

Uuden tavan BMI:n laskemiseksi on kehitellyt  Oxfordin yliopiston numeerisen analyysin professori Nick Trefethen. Oli muuten jo lähes kahdensadan vuoden jälkeen löytää jotain uutta lihavuuden mittaamiseksi. Professoria oli näet vaivannut kysymys siitä, että kertooko vanha indeksi totuuden ihmisen painon ja pituuden suhteesta, eli onko ihminen läski vai ei, vai onko hän jotain siltä väliltä.

Muuten tänä lähes kahdensadan vuoden aikana on jopa kehitetty suhteellisuusteoria, särjetty atomi ja menty jopa kuuhun. Miksi siis vanha tapa laskea olisi totuudellinen. Jos nyt mikään kertoo oikeata totuutta ihmisen läskeistä, ei aina edes se edessämme oleva peili. Tuli vaan mieleeni, että Hoikistamon peili on varmasti manipuloitu, sillä se saa ihmisen näyttämään lihavammalta kuin kotipeilit. Niin ainakin minun kohdallani käy jatkuvasti.

Myös suomalainen ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm pitää vanhaa kaavaa liian yksinkertaistettuna.

Uuden kaavan mukaan lyhyet ihmiset muuttuvat lihavimmiksi ja pitkä laihemmiksi kun itse luulevat. Minusta se on vaan niin oikein, koska voin kunnialla edustaa noita kohtuullisella pituudella varustettuja ihmisiä. Ja sukupuolikin on vielä etu, sillä miehet ovat pääsääntöisesti naisia pitempikasvuisia. Poikkeuksia toki aina löytyy.

Kukin voi itse kokeilla miten hän menestyy kisassa, eli uutta ja vanhaa. Uuden tavan laskea painoindeksisi löydät esim. YLE:n sivuilta, eli täältä:
http://yle.fi/uutiset/laske_uusi_painoindeksisi_taalta/6476582.

Mittanauha tärkeämpi

Professori Fogelholm  ei kuitenkaan ole vielä valmis heittämään kaikki tavat laskea painoindeksi roskakoriin. Mutta hänen mukaansa se ei kuitenkaan yksistään riitä asian todentamiseksi.

Jos ja kun ihmiseltä mitataan vyötärönympärys, niin se kertoo hänen mukaansa vielä enemmän siitä, miten rasvaa on kertynyt ja juuri vyötärölle, kyse on tässä tietenkin ns. viskeraalisesta rasvasta, josta olen aiemminkin kirjoittanut.

Tietenkin on parasta yhdistellä eri mittauslajeja. Eli otetaan painoindeksi, joko uusi tai vanha, sitten mitataan vyötärömitta, sen jälkeen mennään seisomaan puntariin ja  kaiken lisäksi katsotaan peiliin. Kyllä se pitäisi itselle jo näkyä, mikä on kaiken tuon tulos. No, tietenkin suljen pois anorektiikot, joilla on todella vääristynyt minäkuva omasta painostaan.

Lasketaan, mitataan, punnitaan, peilataan ja kaiken lisäksi vielä slankataan Slankalla ja Hoikistamon vertaistukityhmässä. Siinä se kokonaisvaltainen ongelman ratkaisu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti