Dieettipäivä 232

Georges Bize

Mielenkiintoinen on ollut tämä päivä. Mielenkiinto ei ehkä ole kovin laajalle lukijapiirille merkittävä, sillä kohteena on ollut jälleen Proust, siis Marcel Proust. Tuo minun kotijumalani tai ainakin sen veroinen ilmiö.

Luin aamulla belgialaisen Keter Kravanjan kirjoittaman teoksen Visconti, lecteur de Proust eli Visconti Proustin lukija. Kirjan sain käsiini Osmo Pekosen tekemänä suomennoksena. Kyseessähän on Mordenan herttua Lucciono Visconti, joka paremmin on tunnettu eräänä maailman kuuluisimpana elokuvaohjaajana, joka tuhlasi luovaa kykyään myös oopperoiden ohjaamiseen.

Kirja on vaatimattoman kokoinen, mutta sitä enemmän se on mielenkiintoinen. Kertoohan se Viscontin suhteesta Proustiin ja elävästi kertookin. Hänhän suunnitteli ja valmistutti jopa käsikirjoituksen ohjatakseen Kadonnutta aikaa etsimässä –teoksesta elokuvan. Tämä aikomus ei koskaan kuitenkaan päässyt toteutumisen asteelle, vaikka rahoituskin elokuvan tekemiselle oli järjestetty.

Ehkäpä Viscontilla oli kyky tavallista kansalaista paremmin ymmärtää Proustia, sillä kuvaahan kirjailija juuri Viscontin ylhäisaatelin eräänlaista tarun loppua 1900-luvun alkupuolella. Siis yhteiskuntaluokan, joka oli hallinnut ja vallinnut koko Euroopassa, eräänlaista joutsenlaulua.

Materiaalinaan  Kravanja on käyttänyt sekä Viscontin omia elokuvia, kirjeitä ja muuta jäljelle jäänyttä materiaalia.

Hieno pieni kirja, joka on henkisesti suurempi kuin useat paksut volyymit. Kannattaa lukea, jos on vähänkään kiinnostunut joko Proustista tai Viscontista, tai jopa molemmista, kuten on oma laitani.

Tänään olen yrittänyt päästä tolpilleni, sillä olen huomannut, että paino on jämähtänyt paikoilleen ja jopa hieman kohonnut. Se ei ole hyvä asia, vaikka taloudellinen olisinkin. Siis toiminnoiltani, kuten kardiologian professori on todennut. Eli nyt pitää vain slankata ja valmistautua maanantaiseen tapaamiseen. Sitä odotan innolla.

Lopun iltaa aion viettää oopperassa, sillä löysin Ylen Areenasta Oopperaesityksen, joka pitää ehdottomasti katsoa, vaikka se onkin tavallaan pesupullaa. Kyseessähän on ensimmäinen Pariisissa vuonna 1968 näkemäni ooppera eli Georges Bizen säveltämä Carmen. Esitys on taltioitu New Yorkin Metropolitanista ja sen on ohjannut Richars Eyren. Carmenin osan esittää latvialainen Elina Garanca ja Don Josèn roolissa kärvenee Roberto Alagna.