Dieettipäivä 240

Henri Testelin kuva 10 vuotiaan kuninkaan voitelusta 1648.

Tänään ei mene kovin kummoisasti. Jo pitkälle kirjoittamani teksti katosi bittitaivaaseen, jonne on varmaankin kadonnut ja haudattu lukuisa määrä todella tärkeitä tekstejä, joiden olisi pitänyt kirjoittajan mielestä päästä julkisuuteen. uudella yrittämisellä teksti ei ole ollut aivan yhtä onnistunut kuin se bittitaivaaseen kadonnut. Mutta yritetään uudelleen ja vastustetaan epäonnistumisia. Muuten oli ensimmäinen kerta kun tekstini katosi moisella tavalla.

Yritin siis keroa kuinka pidän brittien tekemistä sarjoista, jotka pääsääntöisesti sijoittuvat 1900-luvun ensimmäiselle puoliskolle. En niitä yleensä katsele televisiosta vaan netistä tietokoneen avustuksella. Tänään katselin erästä tulkintaa Agatha Christien Neiti Marplesta. Sehän on kuvattu moninaisia kertoja eri tuottajien toimesta, vaan en lopeta ihailuani. Ja samat kirjat ovat todellisuudessa eri versioiden loppuun kuluttamat.

Kuitenkin jaksan katsoa niitä yhä uudelleen ja uudelleen. Samahan on tietenkin Hercule Poirot-sarjan kanssa. Miksi minä toimin juuri näin?  Tietenkin kuvakerronnan kokonaisuus täsmää hienosti ajankuvan kanssa, tai ainakin sen ajankuvan, joka minulle omassa historioitsijan mielessäni on muodostunut. Lisäksi lukuisat yksityiskohdat sopivat niin englantilaiseen yhteisöön olipa sitten kyse, ihmisistä, esineistä, ajatuksista, tavoista tai mistä muusta tahansa. Mielestäni juuri britit hallitsevat parhaiten porvariston ja alemman yläluokan kuvauksen, he onnistuvat siinä lähes täydellisesti.

Kuitenkin ylemmän aristokratian ja hallitsijoiden kuvauksissa ovat omaa luokkaansa ranskalaiset. Olipa sitten kyse elovasta, TV-sarjasta, rock-oopperasta tai mistä tahansa, niin pukuloisto, paikkojen upeus ja koko touhun on todelle ylenpalttista. Mainittakoon vaikkapa lähimenneisyydestä Ludvig XIV-elokuva Kuningas tanssii. Siinä on esitetty yksi maailmanhistorian merkittävimmistä totamuksista.

Kun Ludvig on täyttänyt 21 vuotta, niin hän päättä hallita yksin, ilman pääministeriä. Ja kaikkien asioiden tulee kulkea hänen kautta, jopa yksittäisen passin allekirjoituksekin, Kuningataräiti on hurjana päätöksestä ja toteaa pojallaan, että sinä et voi tehdä sitä. Ludvig vastaa tähän: Oui Madame, je suis votre roi [Kyllä Rouva, olen teidän kuninkaanne]. Tästä alkaa merkittävä itsevaltiuden aikakausi, josta osittain saamme nauttia tänäänkin, sillä tuolla lauseella on ollut pitkät perinteet.

Päivän kuva on Ludvig XIV pyhästä voitelusta, jota virheellisesti sanotaan kruunajaisiksi. Tilaisuudessa kuningas sai voitelun, joka antoi hänelle osittain jumalalliset voimat, ne ilmenivät esim. parantavana kosketuksena. Kuva on tehty 1648 kun Ludvig oli 10 vuoden ikäinen. Samana vuonna päättyi meitä suomalaisiakin koskettanut 30-vuotinen sota Euroopassa. Hakkapeliitat siellä rynnivät ja Kustaa II Aadolf kaatui. Ja tietenkin 300 vuotta myöhemmin syntyi tämän blogisticuksenne.

Euroopassa yleensä tuo 1600-luku tunnetaan yleensä ns. pikku jääkauden aikana. Ilmasto oli silloin paljon kylmempi kuin nykyisin ja nälkä oli vieraana niin nykyisen Suomen alueella kuin muuallakin Euroopassa. Ei tarvittu slankaamista, ei Hoikistamoa eikä vertaistukiryhmää. Eräs esi-isäni joka eli 1600-luvun puolivälistä aina 98 vuotiaaksi ennen kuin kuolema korjasi, kohtasi kuollessaan miehen kiukkuisuuteen, toilailuihin ja pitkään ikään kyllästyneen kirkkoherran, joka kirjoitti rippikirjaan, että vihdoinkin kuoli!