torstai 9. elokuuta 2012

290. dieettipäivä

Ensimmäinen työpaikkani opettajan.

Heti aluksi tiedotus setä Washingtonille. Muutama päivä sitten blogin kuvassa ollut polkupyörä ei ole minun, vaan ihan kaupan tavaraa. Minulla on vielä käytössä se sama vanha keltainen Corratec, jonka vuosia sitten ostimme Helsingistä ja joka kerran muuttosi yhteydessä varastettiinkin. Sain sen toki ihmeellisesti takaisin. Eli haaveita tietty on ja ne kohdistuvat Corratecin hybridipyörään, jossa olisi vemputtimia ja ominaisuuksia hivenen nykyistä enemmän, vaan kyse on ihan normaalista varallisuuden vähäisestä määrästä.

Tänään tein siis pienen lenkin, sellaisen 11,32 kilometriä pitkän. Aikaa siihen tuhertui 37,22 minuuttia. Kaloreita paloi 571, jos Suunnon järjestelmiä on uskomista. Ja miksi ei olisi?

Huomen aamulla vien Pyörän vuosihuoltoon. Edellisen kerran se taisi olla huollossa noin neljä vuotta sitten. Eli ei ole kovin useasti tarvinnut huollattaa tuota fillaria. Laatu on laatua ja sekin varmasti maksaa. Huolto sopii hyvin aikataulutukseeni, sillä lähden sunnuntaina Inarin porotilalle viettämään noin viikon lomaa.

Siis tulevan viikon aikana blogin kirjoittaminen on enemmän kuin epävarmaa, sillä tuolla porotilalle ei ole varsinaista sähköä. Sitä tosin sinne tuotetaan aurinkopaneelein ja jopa aggregaatin avulla, mutta entäs sitten se mahdollinen nettiyhteys? Jos edes kännykällä onnistuu niin on loistavaa, mutta en tiedä miten läppärillä toimii. No on vielä tuo Pomon tabletti, joka lienee kahden edellä mainitun sekasikiö. No sitten sen näkee kun sen kokee.


                                          

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti