293. dieettipäivä

Tänään ennen lähtöä pidän lyhyen esityksen Kustaa Paturista, jonka aikakautta (1812 - 11868) väritti yleinen nälkä koko maassa. Ei useillakaan ollut ongelmaa liioista läskeistä, vaan jopa läskin puutteesta. Maassamme kuoli useita satojatuhansia kansalaisia nälkään ja tauteihin.  Suurin sato korjattiin vuonna 1968. Ei siis silloin ollut tarvis slankata, vaan nyt on toisin. Tässä sanomiseni:

Herra maa- ja metsätalousministerimme,

Arvoisat janakkalalaiset, eritoten hämäläiset,

hyvät naiset ja herrat,

Koska joka juhlaan kuuluu oleellisena osana runonlausunta, niin kyllä minäkin:

Talonpojan sääty, suurin Suomenmaassa,

Sitä minä pitän aina kunniassa.

Aurassamme arwo ja kirweesämme kiitos’,

Toimessa ja työssä on kunniamme liitos.

Talonpoika työtä se raataa ja vääntää,

Kannot ja kivet hän kaataa ja kääntää.

Työllänsä talonpoika ittensäkin ruokkii.

Korpia karhii, ja kyntää ja kuokkii.

Herroillle luetaanki kunnia suuri;

Talonpojan arwo on hyvä kyllä juuri.

Herra ja talonpoika arwonsa ne kantaa;

Toimi ja tarmo se ansion antaa.

Runo on peräisin 1812 – 1868 eläneen janakkalalaisen talonpojan Kustaa Paturin vuonna 1842 ilmestyneestä runokirjasta Huwi-lauluja Hämeestä. Kirja sain kansainvälistä mainetta jo vuonna 1843, kun siitä kirjoitti Ranskalainen maailmanmatkaaja Marmier, joka oli kääntänyt runon Kirwiselle ranskaksi. Tuo Suomessakin käynyt matkaaja ihmetteli, miten suomalainen talonpoika osaa ja kykenee tuollaisiin hienoihin taiteellisiin saavutuksiin.

Arvoisa ministeri, 1800-luvulla ei massamme ollut maa- ja metsätalousministeriä, ei ollut edes ministeriötä edistämään maamme keskeisimmän tuotantoalan asioita. Paturin syntymän aikoihin suuriruhtinaanmaamme vuotuiset tulot jakautuivat siten, että maaverosta kertyi 87 prosentti, henkilöverosta 3,9 prosenttia, tulleista 3,7 prosenttia ja muista mm. viinanpoltosta 5,6 prosenttia.

Maan oli juuri 1800-luvulla enemmän kuin koskaan, riippuvainen maataloudestaan. Suuret nälkävuodet 1860-luvulla pistivät kansan koville ja ruoan puute laskettiin huonosti hoidetun maatalouden syyksi, herrain syyttelyn lisäksi. Näin oli talonpoikien ja varsinkin heistä valistuneimpien tartuttavat itse niin auraan kuin asiaankin, muuten ei edistystä saataisi aikaiseksi, vaan kohtalona olisi ollut Paturin termiä käyttäen taastuminen.

Näin juuri teki Kustaa Paturi. Ei ollut montaakaan asia, josta hän ei olisi näkemystään esittänyt tai herroille ja kansalle oppia antanut. Kun Keisarillinen Suomen senaatti halusi näkemyksiä uudesta vaivaishoitoasetuksesta 1840-luvun alkupuolella, niin eikös Kustaa laatinut pyytämättä oman ja jopa pykäliin menneen ehdotuksen asetukseksi ja lähetti sen senaatilla. Oli ainoa suomenkielinen ja kansan keskuudesta tullut ehdotus. Käännettiin ruotsiksi ja sillä on täten ollut oma vaikutuksensa jopa Tanskan vaivaishoitoon.

Kansakoulu oli vaiheessa, Janakkala kulki etuviistossa ja sai alueen ensimmäisen kunnallisen kansakoulunsa jo vuonna 1861, kun asetuksia vasta valmisteltiin. Ei tässäkään kukaan Kustaalta asiaa tiedustanut, vaan hän vastasi. Senaatti oli näet pyytänyt tuomiokapituleilta vastauksia asetusehdotukseensa. Tuomiokapitulit vastasivat ja kohtuullisesti vastustivat uudistuksia ja maallista koulujärjestelmää.

No senaatti kääntyi nyt sivistyneistön ja herrain puoleen, jotka siis muodostivat tuolloin ns. kansa, ei siis yhteinen rahvas, ja pyysi näkemyksiä tuomiokapitulien lausunnoista. Tämä innosti Paturia, joka oli hämäläinen siinä kuin muutkin, jota itseään suomalaisiksi kutsuivat. Ei hän herroja kumartanut, oli liian itsenäinen, tai sitten itsepäinen ja oman tiensä kulkija. Paturi oli jälleen ainoa suomenkielinen ja ei-herra, joka asiasta mielipiteensä ilmoitti.

Paturi ei ollut oikeastaan identiteetiltään suomalainen. Keisarin uskollinen alamainen hän kuitenkin oli. Identiteetiltään hän oli selkeästi hämäläinen ja se vielä paikantui janakkalaisuudeksi. Vielä tärkeämpi identiteetti hänellä oli oma talonpoikainen säätynsä. Sitä hän oli koko elämänsä ja koko sydämestään. Toisaalta meillä voisi ehkä olla Kustaa Paturi seura, joka vastaisi Janakkala seuraa?

Oli hänellä kokemusta maataloudesta, sillä oman Turengin Paturin tilan lisäksi hän viljeli vaimonsa ensimmäisen avioliiton poikien omistamaa tilaa Hyvikkälän Jussilaa. Hän selviytyi tuosta rankasta ja kovaa työtä vaativasta elämänvaiheestaan kunnialla. Jussilan pojat tultuaan täysi-ikäisiksi, saivat haltuunsa hyvin hoidetun tilan ja esimerkin toimimiseen kuntalaisen hyväksi. Kuitenkin hän ehti ottaa kantaa mitä erilaisimpiin asioihin rautatulleista virsikirjan sanoitukseen asti.

Maatalous oli maalle tärkeätä, mutta niin se oli myös Kustaa Paturille. Oma kokemusperäinen osallistuminen kahden tilan toimintaan antoi pontta mielipiteille ja näkemyksillä. Ja niitä Paturilla riitti.

Koska Kustaa oli ns. koulutususkovainen, ajoihan hän todella keskeisesti kansakoulua Janakkalaan, niin hän vaati koulutusmahdollisuuksia myös talonpojille kansakoulun lisäksi. Maatalouden koulutuksen olisi muututtava. Mustialan opisto ei saisi valmistaa  vain isojen tilojen renkivouteja eli pehtoreita, vaan sen pitäisi palvelle omaa tilaansa viljelevää talonpoikaa, kursseilla, mallilaitteilla, mallimaanviljelyllä ja jopa kirjallisilla oppailla. Tuo kirjallisten oppaiden puute tulee hyvin esille Kustaa Paturin useissa lehtikirjoituksissa.

Hämeenlinnassa ilmestyvässä sanomalehdessä Hämäläinen Kustaa Paturi julkaisee vuonna 1859 kolmiosaisen artikkelinsa:  Keskustelemuksia Maanviljelyksen ja Luontokappaleiden hoito keinoista. Tämä on oikeastaan jatkoa edellisen vuoden lopulla samassa lehdessä ilmestyneeseen kaksiosaiseen artikkeliin Paremman Maanviljelys Oppi kirjan tarpeellisuudesta kuin nykyisin Suomen kielellä löytyy.

Lähes kokonaan molemmat artikkelit käsittelevät oppimateriaalin puutetta, ja Paturi kutsuukin kääntäjiä kääntämään soveltuvin osin ulkolaista materiaalia suomeksi tai asiasta osaavia kirjoittamaan suomalaisen kirjan ihan kokonaan. Tosin tällä kohtaa tulee mieleen että miksi Paturi ei tehnyt tuollaista opasta itse, sillä hänellä on siihen riittävä tietoisuus ja ennen kaikkea muuta käytännössä hankittu syvällinen tuntemus asiassa.

Julkaisihan hän vielä Suomettaren etusivulla pitkän ja seitsemään osaan jaotellut maataloutta käsittelevän kirjotuksensa vuonna 1865. Siinä olisi ollut riittävästi aineistoa oppikirjankin pohjaksi. Kokiko Paturi muodollisen koulutuksen puutteen rasituksena ja siksi pelkäsi ryhtyä itse moiseen suureen urakkaan?

                            

Eräs Paturin toiminnan painopiste olivat talonpoikien järjestöt. Tosin vain harva säädyltään talonpoikainen niin osallistui ja enemmistönä olivat ns. sivistyneistön miehet.

Myös näissä kokouksissa ja tapahtumissa Paturi tuo esille koulutuksen tarpeellisuuden muiden käsiteltyjen näkemysten rinnalla. Vuonna 1864 hän tekee Uudenmaan ja Hämeen läänin maanviljelysseurassa julkisen kysymyksen ”Minkätähden maanviljelyskoulut maassamme eivät ole maanviljelylle tuottaneet sitä hyötyä, jota niiltä on voinut odottaa, ja millä tavalla tämä seikka on parannettava?”

Hän myös vastaa sanomalehti Hämäläisen palstoilla asettamaansa kysymykseen 30. Syyskuuta 1864. Vielä edellistä perusteellisemman vastauksen hän antaa Sanomalehti Päivättären palstoilla saman vuoden Lokakuussa julkaistussa laajassa kaksiosaisessa artikkelissaan. Tämä vastaus on hyvin perusteltu ja sen toisessa osassa esitetään kahdeksan kohtainen ohjelma olemassa olevan tilanteen parantamiseksi.

Niin kaiken tämän ja paljon muunkin maatalouteen liittyvän kirjoittelun lisäksi Paturi hoiti mallikelpoisesti ja uudistusmyönteisesti kahta muille malliksi kelpaavaa tilaa. Ja otti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.

Kuten olen todennut, niin ei Paturi herroja pelännyt. Olihan hän itsenäinen ja omillaan toimeen tuleva talonpoika, ylpeä säädystään ja osaamisestaan. Hän asettui jyrkästi vastustamaan Yrjö Koskisen eli Yrjö Forsmanin, professorin ja myöhemmin senaattorin, näkemyksiä köyhäinhoidosta. Asiasta syntyi melkoinen väittely ajan lehdistössä. Koskinen kun kannatti hyväntekeväisyyteen ja almuihin perustuvaa köyhäinhoitoa, kun taas Paturi puolestaan oli kunnallisen vastuun kannalla. Kunnan oli vastattava alueensa todellisista vaivaisista ja heidät tuli erottaa työtä vieroksuvista.

Aleksi Kiven syöjänä tunnetun A. Oksasen Paturi torui perustellisesti harha-oppiseksi kun tämä oli eisttänyt Paturin mielestä väätiä näkemyksiä noituudesta.

Myös pankit olivat lähellä Paturia, sillä hän oli toinen niistä suomenkielisistä, jotka olivat maan talouselämän herrojen kanssa perustamassa Suomen Yhdyspankkia 1861, paikallisten herrojen kanssa hän perusti Turengin Säästöpankin.

Siinä oli mies monessa mukana, ja ehti paljon lyhyen elämänsä aikana.  Kun hän ruokki nälkäisiä ja kulkevaisia vuoden 1868 keväällä oman tilansa viljasta valmistetulla puurolla, niin hän sai tarttuvan taudin, joka koitui hänelle turmioksi. Hyvä matkakumppani ja monessa muka ollut Juhan Idänpää-Heikkilä, yhdessä he pitivät huomiota herättäneen puheen Keisarille Parolassa, kirjoitti hänestä kauniisti mm. seuraavaa:

”Työnsä ja toimensa, sekä taitomiehenä että etevämpänä maan ja talouden hoitajana, ovat yleisölle hyvin tutut: sillä ei hän kynttiläänsä vakan alla polttanut, että siitä on tarpeeton tehdä kertomusta.”

Esitän kiitoksen Janakkala seuralle, että sain esitellä pieni murusen Kustaa Paturista ja hänen laajasta elämäntyöstään. Olihan hän varmasti oman aikansa tunnetuin janakkalalainen, juuri porilaisenkin sanomalehden itsestään selvästi mainitsen ”SE PATURI”.