tiistai 18. syyskuuta 2012

329. dieettipäivä

Abdelah Taïa, markkolainen, Pariisissa vaikuttaja kirjailija,
jonka teoksiin olen suuresti mieltynyt.

Tänään on ollut jo huomattavasti helpompaa tuon sydämeni kanssa. Olemme onnistuneet jo melkoisen hyvin yhteiselossamme. Tosin ei ole ollut minulla vielä uskallusta lähteä liikkumaan, sillä en yleensä hillitse liikkumisen intensiteettiä ja siksi kannattaa jättää suosiolla väliin kovin lepsun aikeen liikkuminen. Toivottavasti huomenna on vielä päivä uus ja saan fillaroida, jos en luonnossa, niin sitten uimahallilla ja ehkä saatan mennä altaaseenkin. 

Tosin tänään oli minässäni jonkinmoinen etiäinen, eli tunsin vasemmalla puolen kehoani sellaisen lievän TIA-kohtauksen, hyvin lyhythetkisen ja laimean, kuin koin mennen kevään aikana. Eli meni puoliso hivenen tunnottomaksi ja tuntui kuin olisi jalasta pettänyt pito ja käteni ei olisi saanut otetta. Mutta kyseessä oli vain hyvin pienen, ehkäpä vain sekunnin murto-osia kestänyt kokemus. Mutta toisaalta kyseinen asia ei lupaa hyvää tai ainakaan mitään kaunista ja mukavaa.

Kuten olen jo aiemmin kertonut, niin minulle tulee jostain kumman syystä erilaista laihdutukseen liittyvää sähköpostia melkoisen ripeään tahtiin. Ei nyt kovin äsken tai edes eilen saapui Lauhduttajien sähköposti, jossa kovasti puhuttiin Removyylin puolesta. Se on kuulemma uuden sukupolven laihdutuskeino. Ainutlaatuinen yrttiyhdistelmä, joka on todella tehokas. Se sopii sinulle eli juuri minulle, joka haluan laihtua 5 – 30 kiloa.

Tämä yrttiyhdistelmä on auttanut jo tuhansia laihduttamaan ja eräs Hanna-Mari Espoosta toteaakin, että laihtui 18 kiloa kymmenen viikon aikana. Hienoa saavutus. Homma tapahtuu ilman vaivannäkö ja lääkkeitä, todistaa joku Patricia Anderson. Sekin on hienoa ja todella upeeta.

Esitteessä todellakin luvataan, että tilaaja saa kokeilla ilmaiseksi 30 päivän ajan, ja varmasti ihmeitä tapahtuu. Kun vielä voi tehdä tuon loistavan painonpudotustuloksen ilman vaivannäköä, ilman dieettiä ja ilman rasittavia harjoituksia, niin se on varmaan sopiva juuri minulle.'Kuitenkin kokemukseni painonpudotuksesta soittaa hälytyskelloja. Se on ollut aina vaikeaa, vaatinut uhrauksia, tekemistä puurtamista ja aikaa sekä jopa jonkun verran rahaakin. No, kyllä laskien hankkiminenkin tyyriiksi tulee ja varmaan esim. Slanka-tuotteiden käyttäminen ei ole yhtään sen kalliimpaa kuin läskien hankkiminenkaan. Kuinka siis joku aine voi olla niin vaan muita parempi keino läskien lähdettämiseen? Miksi kaikki maailman läskit ihmiset, joita on yhä enemmän ja enemmän maapallolla, eivät ole tajunneet tuota erinomaista tuotetta, joka vaikutus on ihmeen omainen?

Mina kuitenkin tyydyn entiseen ja hyväksi kokemaani temppuun, eli slankaan Hoikistamon ja Annen hienolla avulla ja tuella ja käytän Slanka-tuotteita keskeisenä osana laihduttamista. Yritän myös liikkua aiempaa enemmän, kaikkien käytettävissä olevien keinojen avulla ja terveyteni sallimissa rajoissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti