torstai 20. syyskuuta 2012

331. dieettipäivä

Tammikuussa 2010 Hattelmalan harjulla oli lunta.

Tänään on saatu aikaiseksi jo jotain. Todennäköisesti sydämen ja pään vaivat ovat ainakin toistaiseksi jääneet taakseni. Koin jopa mielihyvaa liikunnasta ja jonkinasteisesta ahertamisesta. 

Sain aikaiseksi lähtemisen uimahallille. Siellä kuntopyörällä poljin ja lupuksi uiskentelin. Energiaa näyttää Suunnon MemoryBeltin mukaan kuluneen kaikkiaan 965 kilokaloria. Se on minusta melkoisesti kun aikaa kului tuon kulutukseen 1 tuntia ja 54 minuuttia. Tosin oli kokonaisharjoitus kuitenkin kehittävä eli 3,5/5 pistettä.

Muuten päivä on mennyt opiskelun parissa. Veljenpoikani, se perheen supernörtti, joskin vain tekemänsä ansiotyön suhteen, asensi pienemmälle kannettavalleni Linuxin Umbutun. Kyseessä on minulle aivan outo alusta eli käyttöjärjestelmä, mutta tänään olen siihen paneutunut. Olen onnistunut saamaan hiiren toiminaan bluetoothin avulla ja nettiyhteyden langattomassa järjestelmässäni ovat ihan ok. 

Mutta vielä opiskeltavaa riittää, joskin osaan ja sillä perustoiminnon. En tosin uskaltanut vielä kirjoittaa tätä bloggausta uudella teksturilla, jossa on myös kirjoitusvirheiden korjaus. Sillä tuleekin olemaan keskeinen osa kirjoittamisessani, sillä virheiden määrä on enemmän kuin valtava. Kaikki koneen ohjelmat ovat siis vapaita, ja se tarkoittaa, että niistä ei tarvitse maksaa. Olen aiemmin siis tässäkin nyt käytössä olevassa koneessa, käyttänyt Windows-alustalle tehtyjä ohjelmia eli lähes yksinomaan Microsoftin tuotteita. Lisäksi niistä on aina pitänyt maksaa ja vieläpä melkoisesti.

Nyt on käytössäni siis aivan hienoa ja uskomattoman tehokkaalta tuntuvat alusta, mutta opiskelua se vaatii. Kuten on kaiken elämään liittyvän kanssa. Slankaaminenkin vaati opiskelua, ei mikään tule ilman vaivannäköä. Vanha sanontahan toteaa, että jos työ olisi herkkua, niin herrat sen tekisi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti