sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Dieettipäivä II – 037



Tänään on kiukku jo hivenen laskenut eilisestä, sillä taisi menettää hyvin uskollinen ystäväni. Vaikka se olikin rannetietokone, niin se on palvellut hyvin ja uskollisesti. Mutta mitä minä nyt teen? Voinko jatkaa eloani ilman sitä? Huomaa. että en ole personalisointu laitetta, kuten turkulaiset tekevä elukoilleen. Riittääkö minulle Memory Belt, jota yleensä käytän uidessa, sillä nuo rannetietokoneet eivät saa sykettä rintaan kiinnitettävältä lähettimeltä. Tosin en saa samaa tietoa kuin rannetietokoneesta, en niin täydellistä ja yleispätevää. Toisaalta mitä teen kaikella sillä tiedolla, sillä enhän ymmärrä edes mitä se kaikki saaman tieto on tarkoittanut?

Tietenkin mieli on jo pidempään tehty Suunto Ambit –laitetta, joka on vielä moninaisempi laite kuin tuo t6d oli. Sehän tekisi vaikka kartan siitä missä olen liikkunut ja antaisi monin verroin sen tiedon, mitä tarvitsen tai oikeastaan edes mistä uneksin. Mutta se on hintava, jopa käytettynä. Samalla rahalla saa jo melkoisen tehokkaan läppärin. Mutta minullahan on jo kaksi läppäriä. Siis miksi ostaisin uuden, kun voisin ostaa jotain mielenkiintoisempaa itselleni.

Mutta muuten tämä pyhäpäivä on mennyt netissä, lukiessa ja filmejä katsellessa. Olen näet yrittänyt katsoa erilaisia lyhytfilmejä, jotka ovat melkoisen hieno elokuvan alalaji. Tietenkin olen katsellut päivän Poirot –annoksen, vaikka minulla taitaa olla jo itselläni melkein kaikki, mutta niitä katsoo uudestaan ja uudestaan. Eiväthän ne tarinoina ole kovin kummoisia, mutta niiden toteutus on aivan ylivoimaisen loistavaa.

Ensinnäkin kaikki miljööt ovat tehty todella suurella huolella ja tapahtuma-ajaksi ilmoitetun vaiheen omalla tyylillä. Se on historioitsijalle todella herkullista katseltavaa ja nautittavaa. Tietenkin sarjan esiintyjät ovat parasta mahdollista brittiläistä luokkaa. Miss Lemon on tietty ehkä yllättävä suosikkini. Pikkutarkka ja täsmällinen kuten on isäntäsäkin, ja kaikessa tässä todella onnistunut ja hurmaava karikatyyri. Tietenkin on syytä ylistää itse Poirota esittävän Daveid Suchet’n loistavaa ammattitaitoa esiintyä belgialaisena ja ranskankielisenä. Hänhän kuulostaa jopa aidolta belgiltä, vaikka sellaisia ei ole edes olemassa, paitsi ehkä juuri hän. Belgian asukkaat ovat joko flaameja tai valloneja. Tai, oikeastaan belgejä ovat kuningashuoneen jäsenet, niin ja sitten tuo H. Poirot!

Tuo saman sarjan epäonnistuja eli kapteeni Artuhr Hasting on myös mielenkiintoinen kaveri. Kiinnostunut urheilusta, hienoista autoista ja pörssisijoittamisesta. Ihan kuin perusäijä! Mutta upeinta on kuvauksien miljööt. Vaikka samoja rakennuksia käytetään milloin loistohotellina, milloin Venäjän suurlähetystönä tai jonain pankkina, niin interiöörit ovat erilaisia. Niihin ei ole uhrattu vain rahaa ja aikaa, vaan hyvää makua ja mielikuvitusta.

Kuitenkin on aina hyödyllistä muistaa, että jotain Hercule Poirot’lta puuttui. Onhan hän ihan kohtalaisesti tukeva, eikös väin. Eräässä osassa tai jaksossa, jopa hänen vaatturinsa huomauttaa kilojen kertyneen herrän vyötäisille. Varsinkin kun vaatteen pitää olla loistavasti istuva. Hänellä ei ollut käytössään Slankaa, ei Hoikistamoa ja sen upeaa teammanageria Annea. Voi Poirot raukka, varmaan hän kuoli ennenaikaisesti, ei suinkaan mihinkään muuhun kuin sydänkohtaukseen. Siitä taisi olla nekrologi eli muistokirjoitus  jopa New York Times –lehdessä 6. Elokuuta 1975. Lehti ei ole muista mielikuvitushahmoista moista julkaissut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti