maanantai 5. marraskuuta 2012

Tapaaminen II – 02 ja dieettipäivä II 24


Villa Adriana, Tivoli, Italia.

Mikä päivä ja mikä hieno Hoikistamon tapaaminen! Olen vaan niin onnellinen ja itseenikin tyytyväinen, että en sitä kait osaa edes sanoiksi pukea. Oikestaan kaikki alkoi lauantaisesta setä Brysselin ja hänen tyttäriensä kanssa touhuamisesta ja erityisesti vierailusta uimahallista.
Edellisessä blogissa käsittelin tuota lauantaita ja sen mukanaan tuomia iloja ja mielettömän myönteistä asennettani juuri sen hetkiseen elämääni ja olemiseeni. Se on nyt vain jatkunut ja saanut vahvistusta.

Ensiksi tänään täti Kirjailija sai näytekirjansa lopullisen version. Oli erinomaisen tyytyväinen ja onnellinen. Nyt vain laitetaan kirjapainon painolaatat viuhaamaan ja kirjaa tulemaan!

Olin kuntosalilla, joskaan en uimassa, sillä unohdin uimahousut kotiin ja en viitsinyt käyttää hallin vuokrahousuja. Siispä päätin kokeilla muutama blomerkitä sitten kirjoittamaani energiankulutuskeinoa eli kuntopyörällä ajamista täydelle teholla ½ minuutin ajan muutaman kerran. Välillä poljin ihan tavallista lievää teholuokkaan olevaa poljentaa.

Mitä siis tapahtui? Eli kun 2.11.2012 blogissani II – 021 kirjoitin tuosta amerikkalaisten tutkimuksesta, jolla voi helposti kuluttaa 200 kilokaloria. Niin tänään kokeilin moista ja ehkä se pitää paikkansa. Huomatkaa, olen vielä varauksellinen ja epäröiden suhtautuva, kuten aidon doctorantin tuleekin olla.

Käytin kuntosalilla aikaa tänään 1 tunti ja 13 minuuttia, siitä kun aloin polkemaan ja kun riisuin kotona sykemittarin. Tuona aikana kulutus Suunto Movescountin mukaan 1006 kilokaloria. Maksimisykkeeni oli 137, keskisykkeeni 108 ja minimisykkeeni 69 sykettä minuutissa. Käyrällä on näkyvissä neljä melko tasakorkuista huippua, eli ne kuvaava juuri neljää puolen minuun mittaista superpolkemistani. Noissa tilanteissa tehon taso oli laitteen sallima maksi eli 25 joka näytti noin jonkin verran yli 400 watin teholla polkemista.

Kaikkein tärkeintä lienevät kuitenkin sen väliajat, sillä silloin poljin tehoilla 4 – 5. Mutta kaikesta huolimatta sykkeeni säily koko ajan keskisykkeen paremmalla puolella. Ensimmäinen 20 minuutin urakan jälkeen pidin oikein kunnon tauon, jona aikana syke laski minimiinsä.  Harjoitusvaikutus oli kehittävä eli arvona 3,6/5. Olen itseeni tosi tyytyväinen.

Olen yleensä näissä blogeissani hyvin minäkeskeinen ja vähän on niin kuin. Että koko maailma pyörisi oman napani ympärillä. Tätä pahoittelen, mutta olen nyt vaan itsekeskeinen kaveri, että mitään muuta ei minulta voi edes odottaa.

Tänään kuitenkin Hoikistamon tapaamisen tuli täti Tarhis, ja mitä kerrottavaa hänellä olikaan? Paikallinen terveysaseman III-luokan tasoa oleva ns. hoitaja oli toiminut aivan typerän törkeästi häntä kohtaan. Vielä neuvonut pysymään poissa Hoikistamosta, joskin lääkäri oli sitä suositellut. Fiksu lääkäri ja tosi tyhmä ns. hoitaja. Oli kuitenkin ihanaa nähdä täti Tarhis ja yllyttää häntä näyttämään närhen muna moiselle hoitajalla. Joskin ei voi välttyä sellaiselta ajatukselta, että viime päivinä kokoomuksen porukat ovat suhtautuneet kylmästi meihin erilaisiin ja vähemmän ns. oikeisiin ihmisiin, kuten myös läskeihin. Pitää vain lukea lehdistä nuorten toilailut sosiaalitukien suhteen ja nyt tämä ns. hoitaja, joka kohtelee ihmistä kuin rikkaruohoa. Onneksi kaikki kokoomuslaiset eivät ole samanmoisia!

Mutta itseltä oli lähtenyt painoa. Josko vihdoinkin alkaisi pitkä tasapainokauden jälkeen putoaminen. Nyt oli esimerkiksi painoindeksi pudonnut ja se oli 34,6. Eli olen siirtynyt luokkaa alemmaksi ja nyt olen ryhmässä ”merkittävä ylipaino”, ja taakse on jäänyt luokka ”vaikea ylipaino”. Edistystä se on väheneminen. Viskeraalinen rasva oli luvussa 17 eli jos en väärin muista niin se on aiemmin ollut siellä 30 tietämissä. Eikä tässä ole jo syytä iloon ja riemuun? Muute tuo BMI elimpainoindeksi annetaan yleensä niin että se koskee alle 60 vuotiasita. Josko en tiedä, että sallitaanko tuon rajan ylittäneille enemmän vaiko vähemmän, siis tuota indeksiä!

Mutta tästä on hyvä jatkaa sillä lähes 3 kilon pudotus viikossa on hyvä lähtökohta ja vaikka tulevan viikon saalis olisikin  huomattavasti vähäisempi, niin olisin siitä onnellinen on Slankalle kiitollinen. Tosin pitää kiittää teamleader Annea ja Hoikistamon tukiryhmää niistä jokaisesta grammasta, jonka saan minästäni pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto