 |
| Mon chér Marcel. |
Olen jo aiemmin kertonut kuinka olen koukussa kirjavisaan. Tänään oli visan suuri päivä, tunsin heti sitäätin rnsimmäisestä sanasta kohteen. Siis hyvä minä. Tässä kuitenkin kilpailuvastaukseni:
Nyt taisi Visaukko tehdä asian liian helpoksi. Ei
tarvinnut kuin lukea ensimmäiset sanat annetusta sitaattivinkistä, niin jo vanhan
ja vammaisenkin päässä jotain välähti. Tosin en ole koskaan teosta suomeksi
lukenut, mutta niin tuttu alku on sama myös alkuperäkielellä. Kysessä on sama
ilmiö kuin jos tekstissä lukisi, Alussa oli suo, kuokka ja Jussi.
Kukaan ei uskonut, että tuo ns. kirjailija pystyy
koskaan luomaan tai/ja kirjoittamaan mitään suurempaa ja isompaa kuin muutamia
pastisseja lehtiin. Hänkin oli eräänlainen de Balzac, eli urastaan ja kaiken
kesken luovuttanut lakimies. Eivät häneltä luonnistuneet opinnotkaan. Saati
sitten varsinainen työn tekeminen. Eli oman aikansa todellinen luuseri.
Apuna hänellä on perheen varallisuus, varsinkin
pojan intohimoisesti rakastaman äidin peritty omaisuus, Se mahdollisti
omistautumisen totaalisesti omaan snobistisessa maailmassa elämisen. Kavereita
tietenkin pyöri ympärillä kuin herhiläisiä ja uskollista palveluskuntaa myös.
Kuitenkin 1800 ja 1900 –lukujen vaihteessa
kirjoittaja teki täydellisen elämänmuutoksen. Hän jätti mondaanin elämänsä,
linnoittautui korkkilevyin eristettyyn makuuhuoneeseensa, ryhtyi kaivelemaan
muistiaan ja kirjoitti maailmankirjallisuuden ykkösteoksen. Siis minun
mielestäni.
Onneksi kirjoittajalla on perittyä omaisuutta, sillä
ensimmäisen teoksensa hän julkaisi omakustanteena, juuri tuon teoksen, josta
sitaatti peräisin. Melko nopeasti hänen maineensa kuitenkin levisi ja se on
vain kasvanut, se on kuin koko maailma, tai oikeastaan enemmänkin.
Muistan hyvin yliopistossa kun piti laatia luettelo
jotakuta kirjailijaa koskevista tutkimuksista. Minä tietysti valitsin kohteena
olevan kirjoittajan, ja olisi siinä hommaa. Noin 30 vuotta sitten luettelosta
tuli useiden kymmenien sivujen mittainen, huh! Elävästi muistan sellaisenkin
väitöskirjan, joka käsitteli kasvien seksuaalisuutta ko. kirjailijan teoksissa!
Ehkä parasta antia on ollut kirjailijan kotihengettären Celeste Albaret,
kirjoittamat muistelmat suuresti rakastetusta isännästään. Ne ovat mielenkiintoinen
ikkuna kirjailijan henkilöön.
Koko mahtava teos, jossa on kaikkiaan 7 osaa, jotka
ovat jopa kaikki suomennettu, onneksi!
Tuo sitaatti aloittaa ranskalaisen kirjailijan
Marcel Proustin hienon romaani À la recherche du temps perdu ja sen ensimmäisen
osan Du
côté de chez Swann alusta:
Longtemps, je me suis
couché de bonne heure. Parfois, à peine ma bougie éteinte, mes yeux se
fermaient si vite que je n'avais pas le temps de me dire : « Je m'endors. » Et,
une demi-heure après, la pensée qu'il était temps de chercher le sommeil
m'éveillait ; je voulais poser le volume que je croyais avoir dans les mains et
souffler ma lumière ; je n'avais pas cessé en dormant de faire des réflexions
sur ce que je venais de lire, mais ces réflexions avaient pris un tour un peu
particulier ; il me semblait que j'étais moi-même ce dont parlait l'ouvrage :
une église, un quatuor, la rivalité de François Ier et de Charles-Quint. Cette
croyance survivait pendant quelques secondes à mon réveil ; elle ne choquait
pas ma raison, mais pesait comme des écailles sur mes yeux et les empêchait de
se rendre compte que le bougeoir n'était plus allumé.
Jos intoa riittää niin romaaniin voi tutustua
netissäkin: http://alarecherchedutempsperdu.org/
ja jos vielä käyttää Goglen Chromia, niin se kääntää tekstin, tosin paljon,
paljon kehnommin kuin sitaatin kääntäjinä toimineet Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti