torstai 1. marraskuuta 2012

Dieettipäivä II - 020

Mon chér Marcel.
Olen jo aiemmin kertonut kuinka olen koukussa kirjavisaan. Tänään oli visan suuri päivä, tunsin heti sitäätin rnsimmäisestä sanasta kohteen. Siis hyvä minä. Tässä kuitenkin kilpailuvastaukseni: 

Nyt taisi Visaukko tehdä asian liian helpoksi. Ei tarvinnut kuin lukea ensimmäiset sanat annetusta sitaattivinkistä, niin jo vanhan ja vammaisenkin päässä jotain välähti. Tosin en ole koskaan teosta suomeksi lukenut, mutta niin tuttu alku on sama myös alkuperäkielellä. Kysessä on sama ilmiö kuin jos tekstissä lukisi, Alussa oli suo, kuokka ja Jussi.


Kukaan ei uskonut, että tuo ns. kirjailija pystyy koskaan luomaan tai/ja kirjoittamaan mitään suurempaa ja isompaa kuin muutamia pastisseja lehtiin. Hänkin oli eräänlainen de Balzac, eli urastaan ja kaiken kesken luovuttanut lakimies. Eivät häneltä luonnistuneet opinnotkaan. Saati sitten varsinainen työn tekeminen. Eli oman aikansa todellinen luuseri.

Apuna hänellä on perheen varallisuus, varsinkin pojan intohimoisesti rakastaman äidin peritty omaisuus, Se mahdollisti omistautumisen totaalisesti omaan snobistisessa maailmassa elämisen. Kavereita tietenkin pyöri ympärillä kuin herhiläisiä ja uskollista palveluskuntaa myös.
Kuitenkin 1800 ja 1900 –lukujen vaihteessa kirjoittaja teki täydellisen elämänmuutoksen. Hän jätti mondaanin elämänsä, linnoittautui korkkilevyin eristettyyn makuuhuoneeseensa, ryhtyi kaivelemaan muistiaan ja kirjoitti maailmankirjallisuuden ykkösteoksen. Siis minun mielestäni.

Onneksi kirjoittajalla on perittyä omaisuutta, sillä ensimmäisen teoksensa hän julkaisi omakustanteena, juuri tuon teoksen, josta sitaatti peräisin. Melko nopeasti hänen maineensa kuitenkin levisi ja se on vain kasvanut, se on kuin koko maailma, tai oikeastaan enemmänkin.

Muistan hyvin yliopistossa kun piti laatia luettelo jotakuta kirjailijaa koskevista tutkimuksista. Minä tietysti valitsin kohteena olevan kirjoittajan, ja olisi siinä hommaa. Noin 30 vuotta sitten luettelosta tuli useiden kymmenien sivujen mittainen, huh! Elävästi muistan sellaisenkin väitöskirjan, joka käsitteli kasvien seksuaalisuutta ko. kirjailijan teoksissa! Ehkä parasta antia on ollut kirjailijan kotihengettären Celeste Albaret, kirjoittamat muistelmat suuresti rakastetusta isännästään. Ne ovat mielenkiintoinen ikkuna kirjailijan henkilöön.

Koko mahtava teos, jossa on kaikkiaan 7 osaa, jotka ovat jopa kaikki suomennettu, onneksi!

Tuo sitaatti aloittaa ranskalaisen kirjailijan Marcel Proustin hienon romaani À la recherche du temps perdu ja sen ensimmäisen osan Du côté de chez Swann alusta:

Longtemps, je me suis couché de bonne heure. Parfois, à peine ma bougie éteinte, mes yeux se fermaient si vite que je n'avais pas le temps de me dire : « Je m'endors. » Et, une demi-heure après, la pensée qu'il était temps de chercher le sommeil m'éveillait ; je voulais poser le volume que je croyais avoir dans les mains et souffler ma lumière ; je n'avais pas cessé en dormant de faire des réflexions sur ce que je venais de lire, mais ces réflexions avaient pris un tour un peu particulier ; il me semblait que j'étais moi-même ce dont parlait l'ouvrage : une église, un quatuor, la rivalité de François Ier et de Charles-Quint. Cette croyance survivait pendant quelques secondes à mon réveil ; elle ne choquait pas ma raison, mais pesait comme des écailles sur mes yeux et les empêchait de se rendre compte que le bougeoir n'était plus allumé. 

Jos intoa riittää niin romaaniin voi tutustua netissäkin: http://alarecherchedutempsperdu.org/ ja jos vielä käyttää Goglen Chromia, niin se kääntää tekstin, tosin paljon, paljon kehnommin kuin sitaatin kääntäjinä toimineet Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen. 

Ja nyt suon itselleni hyvin tehdystä työstä oikein kunnon Slanka vanilja pirtelön. Se näet auttaa joa kirjallistenkin ongelmien ratkomisessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti