Olen tänään todella tyytyväinen omaan minääni. Tai olen oikeastaan ylpeä itsestäni ja se on paljon se. Tänään vietimme Valtterin syntymäpäiviä. Hän on veljeni tyttären poika ja saavutti kahdeksan vuoden iän. Meitä kokoontui suuri joukko kummankin vanhemman sukulaisia juhlimaan nuorta lätkä- ja futissankaria.
Mutta miksi minä olen minästäni ylpeä? No, Valtterin äiti on taitava kakuntekijä ja on näyttänyt kyntensä niin moninaiset kerrat. Ja niin oli nytkin. Oli todella herkullista suklaakakkua, ossa on aina runsaasti kermaa kuin siinä perinteisessä täytekakussakin. Lisäksi oli mahtavaa kinkkupiirasta, jossa ei ollut myöskään kermaa säästelty kuin ei ollut majoneesintäyteisissä voileipäkakuissakaan. Siis tarjoilun puolesta pidot olivat mitä parhaat.
Vaan mitä tein minä? Join kaksi kupillista teetä ilman minkäänmoista sortumista herkkupöydän iloihin. Siitä luonteenlujuudesta, jota tilanteessa osoitin, olen todella onnellinen ja minäylpeä!
Pääsääntöisesti päivä on mennyt aiemman kaavan mukaisesti, mutta uskallan ounastella, että painoni ei ala enää luvulla 15... kuten se teki vielä 11.11.2001, vaan luvulla 13.. Ja se jos mikä on saavutus sinänsä. Siis retkahtamattomuuden ohella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti