perjantai 7. lokakuuta 2011

Ennen aloitusta


Pyrin tulevana maanantaina aloittamaan ns. Cambridgen ohjelman. Valitettavasti kyse ei ole väitösprojektista johonkin Cambridgen yliopistoon vaan ihan selkeästä painon pudotuksesta. Minullahan on ollut painoni kanssa ongelmia ja viime aikoina painonpudotuksessa on ollut niin runsaasti ongelmia, että olen joutunut keskeyttämään dieetin 10 kilon pudotuksen jälkeen.

Suosittelijana toimi Tervakosken terveysaseman terveydenhoitaja J.R. Hän myös varasi ajan lääkärin konsultaatiolle. Eli nyt nämä projektit on käyty ja vihreää valoa näytetty. Tietty minulle on asetettu lääkärin taholta reunaehdot, jotka minun pitää täyttä. Niin olen tietty lupautunut tekemään.

Ensinnäkin minun pitää ilmoittautua viikoittain em. terveysaseman ko. hoitajalle. Samalla pitää verikokeen avulla mittauttaa INR-arvoni, jota säädellään Marvan-lääkityksellä. Kyse on siis veren hyytymisarvosta, jonka pitää kohdallani sijoittua akselille 2,5 – 3,5. Eli suhteellisen korkealle. Eilen suoritetussa verikokeessa arvo oli 2,6 eli hyväksyttävän alarajalla. Näin pystytään seuraamaan kohdallani keskeisen lääkkeen vaikutusta koko elimistöni toiminnassa. Sillä tämä arvo vaikuttaa niin sydämen kuin aivojenkin toimintaan. Eritoten se vähentää suuresti riskiäni saada uusi aivoinfarkti.

Olen siis Aleksin Kiven syntymäpäivänä menossa ensimmäiseen tapaamiseen Lopelle, ihan siihen valtatie 54 ja Läyliäisten tien risteykseen. Ohjaajana toimii Anne, jolla on nättöjä laskien lähdettämisestä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti