lauantai 27. lokakuuta 2012

Dieettipäivä II -016

Alma Materini kirjasto, perustaja oli esi-isäni 160-luvulla. 

Tavanomainen lauantai, ei erikoista, ei ihmeellistä ei mitään sykähdyttävää. Paitsi selän kunto heikkeni. Leikin näet herrasmiestä ja sellainen ei sopinu selkäni suunnitelmiin. Onneksi oli jo ennakolta soittanut täti Doctoressalle, joka muuten oli aamupäivän päivystämässä Forssassa,että tulisin noutamaan häneltä lääkemääräystä. Soiton aikana en toki tiennyt vielä selkäni suunnitelmista.

Aivan ensiksi menimme avittamaan täti Kirjailijaa, jolla olikin tarpeita enemmän kuin vähemmän kaupassa käyntiin. Ei hän olisi moisesta tavaramäärästä selvinnyt ilman autoa ja henkilökohtaista panostani. Eli tavaroiden,täti Kirjailijan ja omieni, raahaaminen sai selkäni jälleen oireilemaan - valitettavasti.

Pääsin ensimmäistä kertaa myös näkemään työni tuloksen, sillä toimitin Kirjailijan uusimman teoksen niin sivuntaiton kuin kannenkin puolesta. Oli muuten onnistuneen kaunis kokonaisuus, vaikka itse sen sanonkin. Täti Kirjailija piti sitä jopa vuoden kauneimpana teoksena. Ja se on paljon sanottu!

Kaupassa käynnin ja selkäni kiukuttelun jälkeen oli vuorossa veljeni tyttären pojan yhdeksänvuotissynttärit.Perheen äiti on koko suvun ja muidenkin hyvin tuntema kakkumestari. Nytkin oli leivottu niin perusteellisen monenlaista pakelssia ja isompaa ja pienempää purtavaa. Olisi siinä pöydässä viihtynyt kovasti antimista nautiskellen. Vaan enhän minä, uskollisena ja kuuliaisena slakkaajana moiseen sortunut.

Nyt vasta oli vuorossa täti Doctoressa, jolta hain apua nukkumiseni ongelmaan sekä tietenkin selkäni uusiutuneisiin kiputiloihin. Lääkkeitten käyttöni on hyvin voimakkaasti säädelty, sillä Marevan-vammaisena ei voi läheskään kaikkia lääkkeitä hyväkseen käyttää. Mutta sain määräykset ja sitten vain kotiin ja katsomaan Hercule Poirot -sarjan TYV esitystä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti