 |
| Nyt voisin kiivetä vaikka kuuhun. |
Ensinnäkin pitää tuottaa suuri ja karvas pettymys
rakkaalle terveydenhoitajalleni JR:lle. Tänään olis se kardiologipäivä. Ja miten siinä kävi. Ensinnäkään hän ei salli
minun ottaa käyttöön. Syy oli moiseen hyvin yksinkertainen. Aorttaongelmaisen
pitää noudattaa erittäin suurta varovaisuutta tuon Xarelton käytössä. Koska
lääke on tarkoitettu lähes yksinomaan kammiovärinästä kärsivien käytettäväksi.
Kyseessä on siis verta ohentava lääkitys, joka korvaisi nyt käyttämäni
Marevanin. Ja kun minulla on aorttaläpän proteesi, niin se on täysin sopimaton
tällaisen henkilön käyttöön.
Siis lääkitys jatkuu entisellään, ja minun pitää
kiusata terveyskeskuksen laboratorion tyttöjä edelleenkin jatkuvilla ja
tiheästi toistuvilla käynneilläni. Kuitenkin René totesi että on tulossa
minunkin kaltaisille vammaisille tarkoitettuja uusia lääkkeitä, vaan kukaan ei
tiedä milloin ne saadaan markkinoille.
Muutoin sydämeni toimii hyvin ja sen harvakäyntisyys
ei ole ongelma, jos voin sietää joskus pienoista huimausta kun se kovin
hitaasti nakuttaa. Silloin pitää tehdä jotain, vaikka käsien heiluttamista, jotta
syke nousisi. Toinen vaihtoehto olisi tahdistin, mutta sitä ei kuitenkaan
suositellut. Oli muuten fiksu lääkäri, sillä en moista laitetta kovin helposti
itseeni halua asennettavan.
Mitä tässä Hoikistamon tapaamiseen tulee, niin oli
hienoa nähdä täti Metallia tänään yhteisessä tapaamisessamme. Oli hän toki hiven
pyöristynyt siitä kun hänet viimeksi näin, mutta tapaamisen ilo oli minulle
ainakin suuri ja ihan. Onhan aina ihana tavata suuria ihmisiä!
Täti Metalli oli ottanut mukaansa yhden kaverinsa,
jonka hän haluaa kokemaan kevennyksen onnea ja slankaamisen autuutta. Tämä
mukana tullut kaveri oli täti Huoltaja, jonka toivotan tervetulleeksi
joukkoomme hurjaan ja toivon sammalla hänen pienenevän kuin pyy maailmanlopun
edellä.
Muuten päivä on sujunut valmistautumisessa
perjantaina tapahtuvaan Leville tai oikeastaan Levin korpeen lähtöön. Pitäisi
muistaa ottaa mukaan kaikki oleellinen ja tarpeellinen. Se muuten on jostain
kumman suusta minulle kovin vaikeata – tuo muistaminen siis. Tietenkin oman
virrenveisuunsa arvoinen on myös kysymys kaiken oleellisen saamisesta takaisin
tänne Hämeeseen. Olen näet jostain oudosta syystä hyvin unohtelevainen. Se on
ollut tapani jo koko ikäni, eikä vasta nyt vanhuuden myötä saapunut ominaisuus.
Olen muuten onnistunut hukkaamaan niin omat kenkäni, jalassa olleet, kuin autonikin,
jolla olin matkassa. Tosin onnistunut pääsääntöisesti löytämään omani takaisin.
En ole aivan varma siitä saanko liikuttua Levillä
vaiko en. Mieli tekisi kokeilla nousua fillarilla Levin huipulle, siis sinne
korkeimmalle kohdalle, jonne ei autolla saa mennä. Mutta on omaani viitsi viedä
mukana ja onko edes enää ilmat ja kelit sellaiset, että voisin toteuttaa tuon ajatukseni
ja toiveeni?
Olen ihmetellyt suuresti ja syvästi tuumaillen, että
miksi paino ei vaan putoa, vaikka teen melkein mitä tahansa se toteutumiseksi.
Nyt Annen kanssa se vaan yksinkertaisesti selvisi. Kun Anne, eli meidän rakas Team
leaderimme, kertoiili ihmisen elimistön toiminnasta ketoosin kynsissä. En minä
nyt siitä ketoosista sinänsä, mutta kun oli kyse hedelmistä ja ketoosista, niin
silloin minulle kerrankin tuli suuri ja mahtava näkemys. Olen näet syönyt
runsaasti omenia persikoita, nektariineja ja muista vastaavia hedelmiä. Ja
niissä kun on paljon sokeria, jota elimistö käyttää polttoaineenaan. Ja paljon
tarvita aivokapasiteettiä kun tajuaa että juuri hedelmät, niin terveellisiä
kuin ne ovakin, ovat eräs syy tuon painonpudotuksen pysähtymiseen.
Nyt pitää tehdä mieleen muutospäätös ja kieltäytyä
hedelmistä ja eritoten niin ostosta, tästä hetkestä lähtien. Ei se slankaaminen
yksistään riitä, pitää olla myös muu ravinto kunnossa. Siis pure, pure
porkkanaa, hampaita se vahvistaa. Eli siirryn veljenpojan lasten
karkkilinjalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti