lauantai 2. helmikuuta 2013

Dieettipäivä II – 111


Aulangon metsää talvella. Teresa Lehikoinen.

KUNTO


Yritin tänään niin maan perusteellisesti fillaroida kotona tuolla kotipyörällä. Annoin todella kaikkeni ja enempään en vaan pystynyt. Toimi siis kykyjeni ylärajalla tai jopa ylitinkin ne. Ei siihen todelliselta ja normaalilta mieheltä paljoa tarvita kun minun ylitseni menee!


Ja nyt tuohon päivän saaliiseen. Tuo saalis on vaan kiva käsite käytettäväksi tuloksesta. Olen näet sen napannut Kustaa Paturista, josta olen jotain jopa kirjoittanutkin niin tässä blogissani kuin ihan julkisestikin. Eli fillaroin kaikkiaan 1 tunnin ja 17 minuuttia. Näin tein juuri ennen tuonne taloyhtiömme saunaan lähtemistä. Kaloreita kulutin fillarin mittarin mukaan reilusti yli 900 kilokaloria, mutta se on varmasta kovasti isoteltu ja liioiteltu tulos. Suunnon Ambit antoi tuosta tulokseksi tuosta yli tunnin puurtamisesta 752 kilokaloria, joka on se tulos johon luotan ja uskon.


Mutta miten muuten saalista saatiin? Tietysti sydänkin siinä sykki ja koko kulutus ja suoritus perustuu juuri sydämen toimintaan. Nopeimmillaan syke oli 131 sykettä, alimmillaan 57 sykettä ja keskiarvona 105 sykettä minuutissa. Kun vertailen muiden tekijöiden tuloksia Movescount.com –sivustolla ja sen Kuntokuuri-ryhmässä niin minun keskisykkeeni jaa jopa 50 sykkeen päähän muiden keskiarvosta. Siis korostan, keskiarvosta! Tästä johtuen en saavuttanut huippuharjoitusvaikutukseksi kuin 2,3/5, joka on ylläpitävä. Enempään eivät minulla paukut riitä. En siis vain pysty nostamaan sykettäni, se ei käy korkeimmillaankaan edes lähellä noiden parhaiden keskisyketasoa. Onko minulla edes mitään mahdollisuutta parantaa tulostani? Vai eikö minulla ole edes tarve moiseen parannukseen?


Kysymyksiä riittää, vaan löytyykö vastauksia. Jos kuitenkin ottaa huomioon yleisen terveydentilani, aiemman kuntoni ja nykyiset verikokeen antamat tulokset, niin voin kuitenkin olla aivan tyytyväinen minääni ja omaan suoritustasooni.


SLANKA


Olihan se slankaaminenkin mukana kuvioissa tuo suorituksen aikana. Sillä varauduin kisaan oman minäni kanssa ravistelemalla kokonaisen litran vettä ja Slanka vanilja pussillisen. Kun sen tuttipullosta, siis sellaisesta urheilujuomapullosta juo, niin se soluu hyvin ahtaan aukon lävitse ja riittää juuri ja juuri tuollaisen kisan ajaksi.


PAIKKA


Nyt vasta huomasi, että en ole asentanut täysin toimintakuntoon tätä Ambit –värkkiä. Se ei näet näytä paikkaa, jossa tuota suoritusta yritän haalia kasaan. Nyt pitää opiskelle laitteen toimintaa ja yrittää saada selville kaikki se, miten onnistustaan tekemisen paikantamisessa. Kun näet muilla Ambitin käyttäjillä on tuolla yhteenvedossa myös tarkka paikkatieto.


TIA


Eräs uskollinen lukijani on jo aiemminkin kirjoittanut kokemastaan TIA-kohtauksesta, jollainen  minullekin tapahtui lähes vuosi sitten uimahallissa. Minuun se ilmeisesti jätti kuitenkin lievät jälkensä. Nähdäkseni eräänlainen ärtyisyyteni lisääntyi ja saman teki myös määrätty kärttyisyyteni. Niitä molempia minulla on toki aiemminkin ollut, ja jopa melkoisen runsaasti, mutta oman näkemykseni mukaan ne molemmat ominaisuuteni enenivät.


Itse myös olen vakuuttunut siitä, että kehitykseni äidinkielen taidon takaisin saamiseksi, pysähtyi tai jopa taastui. Tämänkin termin olen lainannut Kustaa Paturin kirjoituksista, ja minusta tuo taastui on sanana vaan niin kaunis ja siksi hyvin käyttökelpoinen.


Mutta onneksi rakkaan lukijani kohdalla niin ei ole käynyt. Varmaankin se, että hänellä ei ole ollut infarktia aiemmin, on myös säästänyt hänet kaikilta samoilta oireilta kuin minulla on ollut. Olen onnellinen hänen puolestaan!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto