perjantai 22. helmikuuta 2013

Sieltähän ne...

Varhainen värivalokuva, hinaaja Seine-joella Pariisissa.
DIEETTIPÄIVÄ II - 130

Ongelman ratkaisu

Minulla oli eilen ongelma, piti  löytää ratkaisu Kirjavisan sitaattiin, eli kuka kirjoitti ja mistä teoksesta se on peräisin. Tänään olen eilistä viisaampi. Olen siis selvittänyt tämänkin ongelman.

Löysin tuon runon kirjoittajan, joka oli Kaija Pakkanen. Mutta tänään oivalsin, että ei kaikkea tarvitse itse tietää ja että meillä Suomessa on varmaan parhaita kirjastolaitoksia. Meilläkin tässä kylässä on siis kolme kunnallista palvelua, jotka ovat aivan mahtavia. Ne ovat Kuntosali-uimahalli, terveyskeskus tai terveysasemahan se kait oikeammin on ja sitten kirjasto. Ne ovat ihmisen kolme tärkeintä palvelua, tietenkin koulujen ja päivähoidon lisäksi. Mutta noita kahta viimemainittua en vanhana eläkeäijänä enää tarvitse.

Menin siis tuonne tien toiselle puolelle, jossa kirjastomme sijaitsee. Palvelutiskillä oli kaksi nuorta, nuori neito ja nuori mies. Palauttamani kirjan vastaanotti tuon nuori mies, jolle siis esitin runon. Olisin voinut vaikka lyödä vetoa, vaan en koskaan hepoa, että nuorukainen olisi joskus moisen runon kuullut, kuului mielestäni sellaiseen vuosikertaan. Eivät tienneet, mutta harjoittelijoita olivat.

Paikalle tuli varmaankin kovaäänisen lausuntani vuoksi oikea kirjastoihminen ja hän tunsi kirjailija ja salaman nappasi lasenosaston hyllystä joukon teoksia tuolta mainitsemaltani kirjailijalta.

Runo on aiemmin julkaistu Kaija Pakkasen kirjassa Huilu hilpeä ja myöhemmin se on ilmestynyt ensimmäisenä runona kirjassa Leikkimökin runokirja. Tietenkin itse lainasin kirjan välittömästi ja olen siitä nauttinut. Olen ääneen lukenut ja jälleen nauttinut. Leikkimökin runokirjassa se on sijoitettu aivan ensimmäiseksi, siis eräänlaiseksi johdannoksi koko kirjaan. Muuten on johdanto mitä oivin, siitä on myös versio soivin.

Nyt vain kirjoittamaan e-kirja kirjavisan pitäjälle. Kiitos vielä kirjastolla, siellä on apu aina lähellä ja sieltä löytää niin tiedon lähteille kuin nautinnonkin luokse.

Slanka

Nyt odotan innolla vasemman takajalkani lopullista toipumista. Olinhan eilen akupunktiossa ja nyt jo jalka voi paremmin. Mutta toivottavasti huomenna jo saatan sitä rasittaa ja vaikka fillaroida kotifillarilla. Jos ei nyt sitten ihan kuntosalilla moista tehdä. Uiminen voisi olla ehkä siinä tarvittavien liikkeiden vuoksi hivenen riskaapelia, mutta ainahan sitä voi yrittää. Tai sitten koko homma jää vain tyhjäksi lupaukseksi.

Kuitenkin tulevalla viikolla on Hoikistamon ryhmätapaaminen, jota odotan enemmän kuin innolla. Sitä minä tarvitsenkin, sillä on koettu muutakin kuin verkkoja. Kuitenkin elämässä ei ole vain myötätuulta vaan on vastatuulet ja vasta-aallokotkin, ne voivat korkeinä lyödä ja ankarina puhaltaa. Ja sitten me taas slankataan vaan niin maan perusteellisesti. Tietty se tapahtuu minun kohdallani ennen kaikkea muuta Slanka vaniljalla -tietty.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti