Tapaaminen II – 07 ja dieettipäivä 114

ONNEA!

Pablo Picassi, kuva Brassaï.

Täti leipuri onnistui, se on hieno saavutus. Hän pudotti kaikkiaan 10 kiloa ja jopa hiukan ylikin kolmessa viikossa. Kadehdin tuota saavutusta aivan avoimesti. Ja on syytäkin. Kun hän vielä arkityössään joutuu jatkuvasti käsittelemään mitä herkullisimpia leivonnaisia ja leipiä. Tuollainen painonpudotus vaatii valtavaa siviilirohkeutta ja päättäväisyyttä. HIENOA!

MINUA ITSEÄNI

Äitini yksi nuorempi sisar on vakavasti sairaana. Hänellä on todettu syöpä, jota ei enää voida lääkitä ja vain kipulääkitys on mahdollinen. Samalla hän sairastaa jo melkoisen vakavaa Alzheimerin tautia, jonka lisäksi hänellä on muutaman kerran käynyt aivoinfarkti, joka on tuhonnut muistia. Nuo infarktit ovat aiheuttaneen menneiden muistin katoamisen lähes kokonaan ja nyt Alzheimerin tauti tuhoaa nykyisenkin lyhyen muistin. Ongelmana on tietysti se, että kun hän on Pomon nuorempi sisar, niin Pomo vakuutteluistaan huolimatta ottaa asian melkoisen raskaasti. Tämä on tietenkin täysin luonnollista.

Nyt pitää vain meidän Pomon lasten ja lastenlasten huolehtia siitä, että Pomolla on muuta ajateltavaa ja ajatukset muuallakin kuin sisarensa sairauksissa ja hänen, todennäköisesti, läheisessä poismenossaan.

Tämä päivä onkin kulunut paikallisen sairaalan vuodeosastolla vierailemisessa, ensiksi vierailun valmistelussa ja sen jälkeen tietenkin vierailun pyykkiä pestäessä. Eli koko se päivähetki, jona olisin voinut olla kuntosalilla ilman sanottavia ruuhkiä, on kulut sairaalavierailun merkeissä.

TAPAAMINEN SINÄNSÄ

Oli hienoa nähdä Hoikistamossa sekä nuorineiti Minttu ja tietenkin täti Mintunäiti. Vaikka täti Mintunäiti on hoikan oloinen ja näköinen, niin kuitenkin ymmärrän miten hän on eräässä mielessä riippuvainen Hoikistamon ryhmätapaamisista. Kun hän vielä ymmärrettäväsi ja hyvin perustein pystyy hyvin kuvailemaan ja keromaan ongelmansa ja ne heikot pisteet, joita hänellä on, niin se toki auttaa meitä muitakin kun harrastamme suunnistusta painonpudotuksen ja painonhallinnan vaikeaa maastossa. On kaikkiaan ihana tavata sekä Minttu että täti Mintunäiti, se ovat molemmat ilo mielelle. Täytyy kuitenkin lisätä että eskarilainen Minttu on oikein kutsuttu osallistumaan paikallisen koulun vanhojentanssipäivää. Tämä on mitä parhain keino herättää lapsessa tavoitteita, eli jonain päivänä minäkin… Se jo mikä on ns. motivoivaa opettamista ja samalla myös kasvatusta.

Voisinkin hyvin neuvoa täti Mintunäitiä, joka itsekin on päiväkotialan ammattilainen, ehdottamaan, että tulevaisuudessa koko hänen asuinkuntansa eskarilaiset pääsisivät osallistumaan tavalla tai toisella juuri vanhojenpäivään, niin ja etenkin sen tanssiaisiin. Kuten sanoin jo aiemmin, niin se olisi mitä parhainta piilomotivointia lapsille ja tuleville koululaisille.