perjantai 8. helmikuuta 2013

Dieettipäivä II – 117

Villa von Fersen Caprilla.
LÄSKIT JA UNI

Eilen jo mainitsin, että lehdistö toitottaa nykyisin moniäänisesti laihtumista ja painonhallintaa. Ja jotenkin jouduin toteamaan eilisenkin ohjeistuksen hivenen kieroksi ja väärin tehdyksi. Niin se vaan on, että laihtuminen on taiteenlaji ja sellaisenakin hyvin vaikea laji. Olen myös kirjoittanut univajeesta ja sen yhteydestä lihavuuteen ja sydämen sairauksiin. Joista molemmista kärsin todella suureellisella tavalla. Juuri toissayönä oli taas matkassa sellainen valvottu yö, jossa vain otin sellaisia minitorkkuja, enkä niitäkään lukuisasti.

Kuitenkin Helsingin yliopistossa on Hanna Ollilla tehnyt väitöskirjan, jossa hän on tutkinut kysymystä siitä, miten univaje voi altistaa sydän- ja verisuonisairauksille. Tämän tuoreen väitöstutkimuksen mukaan univaje käynnistää elimistön immuunipuolustuksen ja häiritsee rasva-aineenvaihduntaa. Tämä voi altistaa sydän- ja verisuonisairauksille.

Väittelijä Ollila toteaakin, että tämä yhteys voi ainakin osaksi selittyä sillä, että uneen ja rasva-aineenvaihduntaa liittyy yhteisiä perintötekijöitä.

Näin siis tehdyn väitöstutkimuksen mukaan univaje aktivoi geenin, joka vaikuttaa rasva-aineenvaihduntaan ja normaalin unen pituuteen. Vaikutus havaittiin terveillä koehenkilöillä, jotka nukkuivat viitenä yönä viikossa ainoastaan neljä tuntia. Ja kuitenkin tämä oli aiemmin minulle jo superpitkä uni. Yleensä nukuin noin 3 – 4 tuntia yössä.

Lisäksi kävi ilmi, että sekä lyhytunisilla että poikkeuksellisen pitkäunisilla, eli yli kymmenen tuntia nukkuvilla, on väestössä muita korkeammat kolesteroliarvot. Tämäkin on mielenkiintoinen toteamus että ei yli eikä ali vaan juuri kohtuullisesti.

Tutkimuksen mukaan uni kietoutuu perimässä myös kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.

Mutta ihmeellisintä asiassa kuitenkin Ollilan mukaan on se, että samat geenit saattavat parantaa myös suoriutumista oppimista mittaavissa testeissä eli samat geenimuodot, jotka altistivat sairaudelle, paransivat suorituskykyä älykkyystesteissä. Ilmankos olen aina rakastanut kaikenlaisia kokeita ja testejä ja pääsääntöisesti suoriutunut niistä melkoisen hyvin. Tämä on tämä blogikirjoituksen itsekehukeskeisin toteamus.

RIITTÄVÄ UNI

Samaan uniteemaan liittyen  neurologian dosentti Christer Hublin Työterveyslaitokselta toteaa, että liian vähäisen tai runsaan unen yhteys moniin terveysongelmiin on havaittu myös aiemmissa tutkimuksissa. Väestötutkimusten mukaan sairastumisriski on pienin 7-8 tuntia yössä nukkuvilla, kertoo. Kaikille ihmisille 7-8 tunnin unet eivät kuitenkaan ole ihanne. Kuitenkin on synnynnäisesti lyhytunisia ja pitkäunisia ihmisiä.

Tärkeintä sittenkin on, että ihmiset nukkuvat suurin piirtein sellaisen määrän, minkä he arvioivat olevan heidän yksilöllinen tarpeensa. Parasta on, kun nukkuu oman tarpeensa verran säännöllisesti joka päivä samoihin aikoihin.

SLANKA
Olen kuitenkin ratkaissut omia ongelmiani kahdella eri tavalla. Ensimmäinen ja todellakin ykkönen on Hoikistomon ja teamleaderi Annen sekä vertaistukiryhmän avulla tehty laihduttaminen. Tietenkin tässä on keskeisenä asiana myös slankaaminen Slanka-tuotteilla. Ne ovat merkittävä osa elämääni.

Toisena tulee sitten nukkuminen, jossa käytän apunani mm. Stella-merkkisiä tämä ottaminen toki toissayönä unohtui kun nukahdin niin äkisti. No, nykahtaminen ei siis ole uniongelmani ydin. Se yrin on siinä, että herään noin tunnin tai puolentoista kuluttua nukahtamisesta ja sitten olen pirteä kuin peipponen ja siinä meni sitten se yö taas valvoessa.

Usein kyllä otan vielä tämän jälkeen, jos olen pillerini unohtanut, nukahtamistähden (mikä hieno nimitys sillä stella on suomeksi tähti). Mutta toissayönä en viitsinyt, en näet ollut varma että olinko jo stellani ottanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti