sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Dieettipäivä II - 118

LAPSENVAHTI
Tänään suuri osa on kulunut kuunnellessa vasemman takajalan iskiashermostoa, joka yhä vielä vaan kiukuttelee. Eikö se tahdo mitenkään laantua äksyilemästä. Toinen toiminto on tänään ollut toimiminen lapsien vahtina. Heidän isänsä toi pesueensa, kolme tytärtä ja nuori mies, lounaalle ja samalla sekä laittamaan tämän sekaisin saadun tietokoneenkin toimintakuntoon sekä kaikkea pinetä taludessa ilmennyttä tarvetta.

Tuollaisia tarpeita olivat aulan kattovalaisimen kiinnittäminen. Se ei vaan minulta onnistu, koska valaisin piti propata kattoon ja sellainen työasento on vammaiselle aivan mahdoton. Kun vielä puuttuvat välineetkin Samalla laitettiin painava antiikkipeili seinälle ja muutama taulun ripustuskoukku aulaan, niin siinähän oli työtä ja toimintaa.

Kuitenkin kun rehellisiä ollaan, niin aikani meni lasten kanssa toimiessa. Katseltiin parhaita paloja ranskalaisesta rock-oopperasta "Aurinkokuningas Ludvig XIV", jossa on loistoa ja kauniita vaatteita ja melkoisen hyvää musiikkiakin. Lisäksi katseltiin  hienoa elokuvaa samasta aiheesta, vaan ei kantilta katsottuna. Tuo elokuva oli "Kuningas tanssi" eli "Le Roi danse". Aurinkokuninkaasta, hänen tanssistaan ja säveltäjä Lullysta kertoi tarinan tuo loistelias filmi. Hienoin kohtaus on eittämättä minulle se kun Ludvig ilmoittaa hallitsevansa yksin, johon äiti esittää melkoisen vastalauseensa. Tähän kuningas toteaa lakonisesti, että Madame je suis Votre Roi", Äiti, olen teidän kuninkaanne". No, pikkuneidit katselivat tietenkin hienoa puvustusta, ja se sykähdytti heitä todella paljon.

LÄSKIKAPINA
Olen ajatellut tänään ja juuri tähän laittaa viisi keskeistä seikkaa, jotka oleellisesti liittyvät laihduttamiseen ja painonhallintaan yleensä.

1. Suomalaismiehistä noin kaksi kolmannesta ja naisista noin puolet on ylipainoisia. Ja tämä ylipainon määrä on pääsääntöisesti kerääntynyt ihmisille vasta sotiemme jälkeisenä aokana. Kuitenkin yksistään jo koululaisten ylipaino on peräti kolminkertaistunut sitten 70-luvun lopun. Tämä jos mikä on todella hälyyttävä tieto.

2. Lihavuudesta aiheutuu useita haittoja ja sairauksia, joista useat johtavat jopa ennenaikaiseen kuolemaan. Näin ollenlihavuudesta aiheutuvia terveyshaittoja ovat muun muassa tyypin 2 diabetes, sydän- ja verisuonisairaudet, kuten sepelvaltimotauti ja kohonnut verenpaine sekä tuki- ja liikuntaelinten ongelmat.

3. Ihminen on ihmeellinen olento ja hänen terveydentilansa paramenimenkin on usein pienestä kiinni, sillä jo 5-10 prosentin laihtuminen parantaa usein terveydentilaa. Terveydelle haitallisinta on vyötärölle kertyvä rasva, tämä ns. viskeraalinen rasva littyy oleellisesti sisäelimien toimintaongelmiin ja on pääsääntöisesti miesten ongelma. Kuiten myös naiset enenevässä määrin karsivät myös viskeraalisen rasvan aiheuttamista ongelmista. Naiselle sopiva vyötärönympärys on alle 80 senttiä ja miehelle alle 90 senttiä.

4. Laihduttaminen onnistuu helpoimmin, kun toimeen tarttuu mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Siis mitä aiemmin niin sen paremmin todennäköisesti onnistuu laihduttamisen ja painonhallinnan vaikeassa taiteessa.

5. Painonpudotuksessa tärkeimpiä keinoja ovat ruokavalion järkeistäminen ja liikunta. Pelkillä ruokavalionmuutoksilla voi laihtua, mutta laihtuminen ei automaattisesti tee kroppaa kiinteämmäksi. Liikunta on kiinteytymisen kannalta ensisijaisen tärkeää.

SLANKKAAMINEN
Oma valintani on tietenkin selvä. Olen epäonnistunut lähes aina aiemmin ja jopa lääkäritkin ovat puuttuneet epäterveellsiin ja minulle sopimattomiin lauhdutustapoihin. He yllyttivät minua Hoikistamon jäseneksi ja kun siellä slankataan, niin tietenkin minä muiden mukana käytän Slanka-pirtelöitä ja keittoja eli VLCD-tuotteita painonhallintaani.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto