Elämä
kuitenkin jatkuu, vaikka laadullisesti viimeviikkoista kehnompana. Kun eilen
myöhään illasta vasemman puolen puutumisen laantui niin tilalle tuli jostain
syystä keuhkot. Niihin kerääntyi
nopeasti eritettä niin nopeasti, että hengitys muodostui vain pihinäksi. Ja
lopulta nukkuminen oli taas jälleen vain yhtä tuskaa. Teki mieli ryhtyä jälleen
nukkumaan työtuolissa, kuten niin vietin aiemmin monet yöni, silloin kun olin
kokenut
keuhkoveritulpan. Mutta yritin siis haukatta isompaa palaa elämästä
kuin mihin rahkeeni riittivät. Epäonnistuin moisessa halussani.
Mielenkiintoiseksi
elämä menee kuitenkin huomenna kun pitäisi mennä Hoikistamon läskikerhon
tapaamiseen. Miten haluankaan ja myöskin tarvitsen tuota tapahtumaa! Se on
ehdottomasti viikon kohokohtia. Lisäksi täti Ope on tuonut juopottelupulloni,
tai saanut ne haltuunsa jaon luvannut tuoda ne minulle huomenna. Vihdoinkin pääsen
ryyppäämään vaan en ryystämään. Ryystäminen ei ole terminä enää tämän päivän
kieltä tai tapaa, mutta itse muistan lapsuudesta moisen performanssin.
Kyseessähän
on kahvin juontiin oleellisesti liittyvä rituaali. Kahvikupista kaadetaan pieni
määrä kahvia teevadille (miksi muuten moinen nimi ja kuitenkin olen kokenut ja
nähnyt sitä käytettävän vain kahvia juotaessa?) ja sitten otetaan sokerinpala
tyylikkäästi huulien väliin ja imetään kahvi teevadilta, joka on noin puolen
sentin tai senti päässä huulista. Kahvi, joka on sokeroimatonta, kulkee kovalla
imulla sokerin viriä pitkin suuhun ja siitä eteenpäin. Imettäessä kahvia
teevadilta syntyy melkoinen ääni, jota ryystämisen ääneksi kutsutaan ja itse
tapahtuma on ryystämistä. En ole
selvittänyt moisen performanssin alkuperää, mutta se lienee yhteydessä kahvin
kuumuuteen. Ensinnäkin kahvi jäähtyy nopeammin teevadilla kuin kupissa. Toisekseen
kun kahvi on sokeroimatonta, niin huulten välissä oleva sokeri, joka aiemmin on
ollut kallista ja jopa harvinaista, saa makeutta.
Muistuu
Marcel Proustin tavoin mieleeni paikallinen postinjakaja, joka kesällä tuli
pyörällä ja talvella potkukelkalla, mutta aina ajoissa ja aamupäivällä
sunnuntaita lukuun ottamatta. Kun hänelle talossa tarjottiin kahveeta, niitä
tämä täti tarttui mielellään kahvikuppiin ja aloitti ryystämisen, kiire kun oli
matkaa ja jakelua jatkamaan.
Muistin
polut ovat todella mielenkiintoisia ja niistä voi hyvin lukea Marcel Proustin mahtavasta
ja hienosta kirjassarjasta Kadonnutta aikaa etsimässä, joka on, painoksesta
riippuen, noin 3000 – 4000 sivun mittainen järkäle muistin historiasta tai
historiasta muistin mukaisesti kirjoitettuna. Kannattaa ryhtyä proustilaiseksi!
Hivenen
meni pieleen laihduttamisesta, mutta olen nautiskellut tänäänkin. Vaniljaa olen
käyttänyt eri muodoissa eli maustettuna niin puolukoilla kuin mustikoillakin.
Sama on toteamukseni kuin mustaherukoidenkin kanssa, että ei siitä saa millään
epäonnistunutta. Vielä on soseista kokeilematta omenasose, joka on tietenkin
myös sokeroimatonta. Tosin uskon, että sekin on erinomaista ja aivan
täydellistä kunhan sitä huomenna kokeilen, soseen sulettua pakasteesta.
Heippa!
VastaaPoistaValitettavasti emme näe huomenna, sillä olen aivoriihen aikaan toisessa aivoriihessä kunnantalolla valtuuston kokouksessa. :( Pyrin kuitenkin treffaamaan Annea huomenna aikaisemmin ja toimitan pullot Annelle! Saat ne sitten sieltä! :) Mulla alkaa huomenna puhdas. Ei tästä nyt muuten tuu mitään, vaikken niin kauheesti olekaan hölläillyt lomalla. Tsemppiä alkavaan viikkoon ja käy kurkkimassa blogiani! :) http://annulin.blogspot.com/