sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Dieettipäivä 136


Elämä kuitenkin jatkuu, vaikka laadullisesti viimeviikkoista kehnompana. Kun eilen myöhään illasta vasemman puolen puutumisen laantui niin tilalle tuli jostain syystä keuhkot.  Niihin kerääntyi nopeasti eritettä niin nopeasti, että hengitys muodostui vain pihinäksi. Ja lopulta nukkuminen oli taas jälleen vain yhtä tuskaa. Teki mieli ryhtyä jälleen nukkumaan työtuolissa, kuten niin vietin aiemmin monet yöni, silloin kun olin kokenut 
keuhkoveritulpan. Mutta yritin siis haukatta isompaa palaa elämästä kuin mihin rahkeeni riittivät. Epäonnistuin moisessa halussani.

Mielenkiintoiseksi elämä menee kuitenkin huomenna kun pitäisi mennä Hoikistamon läskikerhon tapaamiseen. Miten haluankaan ja myöskin tarvitsen tuota tapahtumaa! Se on ehdottomasti viikon kohokohtia. Lisäksi täti Ope on tuonut juopottelupulloni, tai saanut ne haltuunsa jaon luvannut tuoda ne minulle huomenna. Vihdoinkin pääsen ryyppäämään vaan en ryystämään. Ryystäminen ei ole terminä enää tämän päivän kieltä tai tapaa, mutta itse muistan lapsuudesta moisen performanssin.

Kyseessähän on kahvin juontiin oleellisesti liittyvä rituaali. Kahvikupista kaadetaan pieni määrä kahvia teevadille (miksi muuten moinen nimi ja kuitenkin olen kokenut ja nähnyt sitä käytettävän vain kahvia juotaessa?) ja sitten otetaan sokerinpala tyylikkäästi huulien väliin ja imetään kahvi teevadilta, joka on noin puolen sentin tai senti päässä huulista. Kahvi, joka on sokeroimatonta, kulkee kovalla imulla sokerin viriä pitkin suuhun ja siitä eteenpäin. Imettäessä kahvia teevadilta syntyy melkoinen ääni, jota ryystämisen ääneksi kutsutaan ja itse tapahtuma on ryystämistä.  En ole selvittänyt moisen performanssin alkuperää, mutta se lienee yhteydessä kahvin kuumuuteen. Ensinnäkin kahvi jäähtyy nopeammin teevadilla kuin kupissa. Toisekseen kun kahvi on sokeroimatonta, niin huulten välissä oleva sokeri, joka aiemmin on ollut kallista ja jopa harvinaista, saa makeutta.

Muistuu Marcel Proustin tavoin mieleeni paikallinen postinjakaja, joka kesällä tuli pyörällä ja talvella potkukelkalla, mutta aina ajoissa ja aamupäivällä sunnuntaita lukuun ottamatta. Kun hänelle talossa tarjottiin kahveeta, niitä tämä täti tarttui mielellään kahvikuppiin ja aloitti ryystämisen, kiire kun oli matkaa ja jakelua jatkamaan.
Muistin polut ovat todella mielenkiintoisia ja niistä voi hyvin lukea Marcel Proustin mahtavasta ja hienosta kirjassarjasta Kadonnutta aikaa etsimässä, joka on, painoksesta riippuen, noin 3000 – 4000 sivun mittainen järkäle muistin historiasta tai historiasta muistin mukaisesti kirjoitettuna. Kannattaa ryhtyä proustilaiseksi!

Hivenen meni pieleen laihduttamisesta, mutta olen nautiskellut tänäänkin. Vaniljaa olen käyttänyt eri muodoissa eli maustettuna niin puolukoilla kuin mustikoillakin. Sama on toteamukseni kuin mustaherukoidenkin kanssa, että ei siitä saa millään epäonnistunutta. Vielä on soseista kokeilematta omenasose, joka on tietenkin myös sokeroimatonta. Tosin uskon, että sekin on erinomaista ja aivan täydellistä kunhan sitä huomenna kokeilen, soseen sulettua pakasteesta. 

1 kommentti:

  1. Heippa!

    Valitettavasti emme näe huomenna, sillä olen aivoriihen aikaan toisessa aivoriihessä kunnantalolla valtuuston kokouksessa. :( Pyrin kuitenkin treffaamaan Annea huomenna aikaisemmin ja toimitan pullot Annelle! Saat ne sitten sieltä! :) Mulla alkaa huomenna puhdas. Ei tästä nyt muuten tuu mitään, vaikken niin kauheesti olekaan hölläillyt lomalla. Tsemppiä alkavaan viikkoon ja käy kurkkimassa blogiani! :) http://annulin.blogspot.com/

    VastaaPoista