maanantai 6. helmikuuta 2012

Tapaaminen 17 ja dieettipäivä 118


Vain Turussako tapahtuva voittaa tämän päivän tapahtumat?
Hyvä luoja mitä sieltä tulee! No sieltä tulee vaan yhtä Slankaa, ja koko ajan. Mutta vanhuksen pitää palauttaa mieleensä myös vuosi 1995 eli ”det glider in” ja se toimii myös tässä Slanka-tuoteiden kanssa. Meillä on Hoikistamossa tänään maistiaiset ja voiko kukaan edes arvata, että olimme todella tyytyväisiä ja jopa melkoisen yllättyneitäkin. Sanoivat eräät todella nuoret ja kokeneet, että ovat paremman makuisia kuin aiemmin Ruotsissa valmistetut aiemmat tuotteet.

Nyt ei ole tarvetta puhua suulla suuremmalla, vaan ihan omaehtoisesti. Kyllä Hoikistamon Anne oli vaan niin perusteellisen oikeassa kehuessaan Slanka-tuotteiden maksua, väriä, aromeja, siis ihan kaikkea. Ensiksi halusimme maistiaiset Tutti Frutti -pirtelöstä. Ja mitä tapahtui? Siis me nuolimme lasejamme puhtaiksi kaikesta seinämille jääneestä. Minunkin iso kieleni yritti enemmän kuin epätoivoisesti tavoitella kaikkia mahdollisia tai jopa mahdottomiakin pisaroita. Se oli vaan yksinkertaisesti niin oivallisen makuista, siinä oli hienoa aromi ja kaiken lisäksi täti Naapuri oli valinnut college -puseron aivan sävy sävyyn.

Voiko laihduttamisesta enää enemmän nauttia kuin nauttimalla Tutti Frutti-pirtelön? Kysymys on tietenkin retorinen ja vastaus on itsestään selvä. Jos laihduttaminen ja painonhallinta on noin hyvälle maistuvaa, niin minä haluan nauttia siitä vaan niin perusteellisen paljon.

Nyt kotioloissa olen nauttinut vielä suklaa-toffee minttu -patukan. Se oli myöskin hyvän makuinen ja miellyttävältä suussa tuntuva, joskaan se ei ollut yhtä uskomaton kokemus kuin Tutti Frutti. Ja kyllä me kokeilimme muitakin makuja, vaan nyt olen niin töpinöissäni, että en pysty tarkemmin erottelemaan. Joten säästän jatkokertomukset täysien annosten nauttimisesta kertomiseen.

Muuten Anne on uusinut Hoikistamon nettisivut ja siellä on hienosti asiaa Slanka-tuotteista. Nilla kannattaa käydä ja ottaa kantaa, kysellä ja nautiskella, vaikkapa vain sellaisia mielikuvaharjoituksia! Tänään täti Ope, se alkuopetuksen asiantuntija, toinenkin Ope on saman moinen tietäjä, ilmoitti räväkästi tavoitteensa olevan -30 kilo pudotuksen heinämorsioksi ryhtymisen ajankohtaan mennessä olevan faktaa, sillä nyt tuli maku takaisin ja nyt kyllä lähtee läskit, ja kohta vain luut kolisevat. Tässä on päämäärä kirjattuna ja kansiin laitettuna, joten tätä kaikki kunnioittakoot ja täti Ope noudattakoot!

Hoikistamon kotisivut ovat siis osoitteessa: http://www.annenputiikki.fi/category/pirtelot/

Pienempi merkitys on tietenkin omalla päivän tekemisellä, sillä tuo makusinfonia on se ykkönen ja muut tulee vasta perästä.

Olin siis tänään kuntosalilla ja uimassa. Ja olen aivan tyytyväinen minääni, sillä en yrittänytkään mitään omaa ennätystäni, sillä nyt keskiviikon perusteella tiedän, että pystyn melkoisiin surituksiin kun vain viitsin, haluan ja olen riittävästi motivoitunut.

Fillaroin tänään 62 minuuttia, josta tehokasta sotkemista oli 40 minuuttia ja verkilöillä leikkimistä, venyttelyä ja palautumista tuo muu aika. Kaloreita kului 597 ja MET-arvoksi tuli 248. Polekeminen aiheutti mittariin ns. ”matkaa” 18,7 kilometriä ja sykkeet olivat 119/102/72, eli melko korkealla tasolla mentiin ja vähän piipitti sykemittarikin.

Altaassa polskuttelin 1,5 kilometriä ja aikaa meni 61 minuuttia. Kaloreita tuo urakka kulutti 614 ja MET-arvoksi tuli 288,eli lähes sama kuin fillaroinnissa. Koko aika oli varsinaista uintia, sillä riisuin sykevyön heti altaasta poistuessani. Sykevyö näytti sykkeiksi 115/77/33.

Kokonaissaalis oli siis tänäänkin aivan hieno, sillä olen päättänyt noudattaa kohtuutta päivittäisessä tekemisessä ja pyrkiä toistamaan tekemisen useammin eli mahdollisesti jopa kuutena päivänä viikossa. Siis jos siihen vain on tilaisuus. Kaloreitakului siis tänään1211 ja MET-arvoksi päivästä tuli 536.

Voiko elämän jakoajalla oleva ihminen enää mitään enempää toivoa kuin tällaisen päivän kun saa kokea hienoja makuelämyksiä ja onnistumisentunnetta liikunnassa. No ehkä väitöskirjan hyväksyminen kaikkine karkeloineen olisi enemmän!

6 kommenttia:

  1. Koskas me Oskarin naiset päästään todistamaan väitöstilaisuutta? Mä voin sitten pukeutua häämekkooni ja Sinullahan on Versace odottamassa kaapissa. Voi mikä näky meidän sakki olisikaan! Ja sitten voitais heitellä niitä vihreitä kuulia oikein olan takaa! Kirjaimellisesti! :)

    Tsemppiä viikkoosi!

    VastaaPoista
  2. Eihän tuolta Hoikistamon sivuilta saa ostettua kun kolmea eri tuotetta... en minä ainakaan sieltä löydä kohtaa, jossa olisi tilausmahdollisuus kaikille eri makuvaihtoehdoille.

    Cambridgeä olen käyttänyt tähän saakka. Kerran jo reilut 10kg sillä laihduinkin, mutta kilot tulivat pikku hiljaa takaisin. Omaa syytä...sorruin samaan syömiseen kuin aikaisemmin. Nyt olen neljättä päivää uudella kuurilla, kun oli jäänyt vanhoja pusseja kaappiin. Yritän säilyttää ketoosin ja jatkaa VHH:lla.

    Hanna

    VastaaPoista
  3. Okei, kiitos kun vastailit niin nopsaan. :)

    Googlettelin vähän ja täältä (http://www.hiuspaja.net/tuotteet.html?id=1/) slankaa saa jo tilattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna hyvä, valian innostustani, mutta Hoikistamon sivut ovat vasta luontivaiheessa. Uskon, että voit soittaa Annelle ja tilata haluamaasi. Tuo maanantain läskiakatemia ei voinut kuin ylistää makuja. Jos olet edes lähetä Loppia tai sitten pääkaupunkiseutua niin tule käymään. Meillä on ainakin Lopella todella hyvä ryhmä ja silloin se painonhallintakin onnistuu. Sehän on vain elämänpituinen projekti!

      Mutta kuitenkin menestystä hoikistumiseen toivottaa
      Oscari
      Poista

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista