tiistai 3. huhtikuuta 2012

Dieettipäivä 172

Kevat siitä tulee, vaikka ei sitä ikkunasta ulos katsoen uskoisi!
Tänään on ensimmäinen kotipäivä ja ilman autolla liikkumista. Ei kuitenkaan ole haitannut moinen yleensä omaa liikkumistani. Olen käynyt kävellen uimahallissa, jossa tuli tulokseksi enemmän matkaa kuin perjantaina, jolloin sairauskohtaus keskeytti matkanteon. Vaan ei se voittamaton ollut, eli pääsin ainakin tasapeliin kohtauksen kanssa.

Eli menin ja tulin uimaan kävellen. En tosin nähnyt täti Metallia, sillä hän oli varmaan aikaisemmin kuin minä, joka kävin hallilla puolen päivän aikoihin. Eli kuluttelin kävelyihin aikaa yhteensä 1 tunti ja 31 minuuttia. Tosin uimiseen meni 1 tunti ja 32 minuuttia. Eli tasan puolen ajasta käytin kumpaankin tekemiseen. Entäs ne kalorit ja niiden kuluttaminen? Kävelyt mennen tullen oheistoimintoineen kuluttivat 951 kilokaloria ja uimiseen juomisineen ja tarpeineen meni 806 kilokaloria. Yhteensä kunnioitettava 1757 kilokaloria. Tätä en olisi uskonut todeksi, mutta pakkohan se on kun  mittari moiset kulutukset todistaa.
Entäs ne MET-minuutit? Niitäkin kertyi, mutta kun kyseessä oli kaksi vähemmän raskasta tekemistä niin uinnista tuli 368 MET-minuuttia ja kävelyistä 209 MET-minuttia. Tämä tekee yhteensä 577 MET-minuuttia. Eli taidan olla enemmän kuin tyytyväinen omaan minääni ja sen suoriutumiseen ensimmäisestä autottomasta päivästä sitten vuosikymmenten. Ja vieläpä urheilua harrastaen. En ole muuten koskaan aiemmin käynyt kävellen uimahallilla!
Iltalehti on ns. herkutellut roskalla, josta jostain kumman syystä lehti kutsuu ruoaksi. Kyse on näet Suomen suurimmasta hampurilaisesta. Katso uutinen: http://www.iltalehti.fi/ruoka/2012040215404426_ru.shtml.
Noin yleisellä tasolla 3,5 kiloa paina kokonaisuus, jossa  3 pihviä à 700 grammaa, puoli kiloa vaaleata leipää, 16 siivua cheddarjuustoa sekä ns. vihreätä ja paria kastiketta. En yritä edes arvailla moisen annoksen kalorimäärää, mutta se tuntuu kokonaisuutena luotaantyöntävältä. Oululainen yritys, joka tuotetta markkinoi ja valmistaa, haastaa syömään tämä roskakasan tunnin aikana. Ilmeisesti silloin henkilön ei tarvitse maksaa annostaa. Tätä ei tosin artikkelissa mainita, mutta se on siinä kuitenkin implisiittisesti sanottu.
Miten kukaan ihminen, en edes minä suurimman ahmimisen aikoihin, voi edes syödä tuollaisen annoksen, jossa on jo rasvaista lihaakin yli kaksi kiloa? Pitääkö syömärin tehdä selvää kaikista ”rehuistakin” vai saako ne poimia erilleen ja jättää lautaselle?
Tosin kukaan ei ole vielä onnistunut syömään tuota uskomatonta a nnosta. Lähimmäksi päässyt on jäänyt vielä kokonaisen kilon tavoitteesta. Ajatelkaa hyvät kanssakansalaiset, mitä tuo tekee tavallinen ihmisen kropalle? Miten se venyttää vatsalaukun, sillä tunnin aikana ahdettu moinen ruokamäärä ei kovin helposti ehdi prosessoitua vatsalaukussa.
Toisaalta herään myös kysymys moraalisesta vastuusta? Kuka yleensä keksii tehdä moisen? Mitä tapahtuu ja kuka vastaa tapahtumista, jos jonkun yrittäjän kohdalla tapahtuma johtaakin komplikaatioihin aineenvaihdunnassa ja ihmisen elimistössä. Onhan ihminen kovin herkkä järjestelmä ja suuret vaihtelut vaikuttavat tai ainakin voivat vaikutta hyvin vakavasti toimintoja häiritsevästi?
Olen siirtynyt varmasti tämän tekstin myötä tiukkapipoisten moralistien joukkoon, mutta ei se mitään, ei se mitään, länteen, itään matka jos käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto