perjantai 13. huhtikuuta 2012

Dieettipäivä 182

Paul Gauguin mmalaus taitelijatoveristaan Vincen van Goghista.

Melkoisen hiljainen ja virikkeetön päivä, siis tämä jota parhaillaan olemme lopettelemassa. No, tietenkin kävin aamulla terveydenhoitajan luona. Se oli ensimmäinen käyntini sitten vierailuni lääninlasaretissa. Onneksi hoitaja oli lukenut epikriisini jo tietokoneelta, eli kaiken sen oleellisen, jota noiden sairaalapäivien aikana tapahtui ja tehtiin. Homma oli huomattavasti helpompi kuin olisi ollut jos olisi koko homma pitänyt kertoa juurta jaksain.

Olin ottanut mukaani tulosteen verenpainemittauksistani ja niin hän sai naputeltavaa terveysaseman tietokoneille. ja muutenkin valmistelimme kuun lopulle sijoittuvaa lääkärintarkastusta joka palauttaa ajo-oikeuteni. Täällä syvällä maaseudulla tuntee olevansa hivenen vanki kun ei pääse kulkemaan ja liikkumaan kuten auton kanssa. Toisaalta on vain hyvä kokea tulevaisuus, eli kun en enää onnistu uusimaan ajokorttiani, niin silloinhan on aina kuljettava jalan, turvauduttava toisen apuun tai harvoin kulkeviin yleisiin yhteyksiin. Tämä on keino saada tietää miltä tulevaisuus vaikuttaa ja tuntuu.

Olin tietenkin uimassa. Tänäänkin vesi oli märkää kuten eilenkin, mutta ei se ollutkaan niin liukasta kuin eilen ja toissapäivänä. Karheaa ja takkuilevaa oli luisto. En saanut uitua kun 2,5 kilometriä. Koska en kuitenkaan huomenna pääse osallistumaan enää tuohon kisaan, niin päivänä kisailijana ovat luetut, sillä huomenna on meidän uimahallimme viimeinen kisapäivä. Mutta ehkä olen saanut sen tavoittelemani toisen sija, tosin en panisi yhtään pahakseni kolmattakaan sijaa. Kyse ei ole palkinnoista, niitä ei oikeastaan ole. Ehkä lämmintä kättä ja sympatiaa kehujen kera. Palkinnot eivät ole kuitenkaan minua mitenkään motivoineen, vaan oma suoritukseni. Kokonaismatkaksi tulee 66,45 kilometriä eli kun oli 29 kisapäivää, niin päivittäisen uinnin matkaksi tulee keskiarvona 2,3 kilometriä. Ne olen ihan tyytyväinen, sillä olenhan kokenut lasarettimatkan ja vaikean flunssan tuona aikana. Siis hyvä minä!

Muuten on tässä sadetta pidellyt ja sen mukaisesti elämä on hiljaisesti lipunut omissa uomissaan. Toisaalta olen täysi torvelo. Etsin pitkään Annelta saamastani pussilaatikosta tilinumeroa jolle voisin pussit makaa, kuten oli uhonut. En vaan löytänyt vaikka kuinka etsin. Uskoin jo laittaneeni sen johon parempaan talteen. Kunnes myöhään eilen illalla, taisi oli jo jälkeen puolenyön, huomasin tilinumeron olevan kirjoitettuna pussilaatikon kanteen. Pahoittelen Anne viivästystä. Mutta Slankasta kannattaa pitää kiinni ja olla joukolla slankaamassa!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto