Dieettipäivä 170 ja sairaalapäivä 3

Kanta-Hämeen keskussairaala Hämeenlinnassa.

Kolmas päivä kallistuu kohden loppuaan täällä sairaalassa, jossa saan osakseni todella hienoa huolenpitoa ja hoitoa. Olen syvästi kiitollinen koko henkilökunnalle heidän toiminnastaan. He tekevät todella hienoa työtä. Nythän minun pitäisi istua kuuntelemassa täti Open kuoron esitystä, vaan en ole. Olen siis porukan petturi ja lusmuilija.

Olen kuitenkin saanut nauttia hienosta musiikista, sillä katselin ja kuuntelin Helsingin Barokkiorkesterin (Hbo) konsertin netin välityksellä. On muutenkin ollut vilkas sosiaalisten suhteiden päivä. Veljentytär perheineen kävi katsomassa ja sitten MB-mies PP vieraili myös. Puhelin on soinut ja itse on soitettu. Postiakin, sähköistä siis, on toki myös lähetelty.

Päivän ehdottomasti mielenkiintoisin lukeminen on ollut Mobiili-lehden toimittajan Jan Enqvistin pääkirjoitus lehtensä toisessa tämän vuoden numerossa. Kirjoitus on otsikoitu nimellä ”Suuri harppaus” ja kertoo meidän vähän vanhempien ihmisten ja nykyisen nuorison kehityseroista, jotka näkyvät eritoten suhtautumisessa uuteen teknologiaan ja verkottumiseen.

Ihmisen kehityksessä on ollut useita ns. suuria harppauksia. Ehkä oleellisin niistä oli kyky käyttää hyväkseen tulta. Se mahdollisti todella monia tämän keksinnön jälkeisiä harppauksia. Maanviljelys ja kirjoitustaito olivat myös suuria harppauksia ihmiskunnan historiassa. Sen kaiken jälkeen on suuria harppauksia tapahtunut toinen toisensa jälkeen.

Kirjapainon jälkeen ehkä siirtyminen nykyiseen sähköiseen teknologiaan on todella merkittävä muuta, ja toimittaja lainaa amerikkalaisia lähteitä, jotka toteavat, että 1980-luvulla ja sen jälkeen syntyneet sukupolvet, ns. Y-sukupolvi, ovat suurin kehitysaskel ihmisen historiassa sitten pyörän keksimisen. No, esimerkiksi inkat eivät tunteneet pyörää, sillä heillä ei ollut yksinkertaisesti tarvetta moiselle keksinnölle.

Kaikki lähtee liikkeelle amerikkalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan vain 40 prosenttia nykynuorista soittaa edes laimeta kiinnostusta autoihin. Heille autoja tärkeämpiä asioita ovat Facebookin, Googlet jne. Tämä on eritoten tyypillistä nuorille naisille, sillä heidän suhtautumisensa autoihin on saman kaltainen kuin suhtautuminen kömpelöihin miehiin – heidät vodaan pistää kierrätykseen heti kun mielenkiintoisempi vaihtoehto on tarjolla.

Tämä on tietenkin huolestuttava uutinen yhdelle maailman keskeisimmistä tuotannonaloista, eli autoteollisuudelle ja kaikelle siihen liittyvälle. Sektorin on pohdittava kaikkea, sitä miten nykyiset nuoret saataisiin innostumaan autoista, hankkimaan niitä ja käyttämään. Tämä asettaa koko teollisuussegmentille suuret haasteet. Ehkä tarvitaan aivan uudenlaisia ajatuksia, joista meillä ei ole vielä edes harmainta aavistusta. Miten älypuhelinta, läppäriä tai tablettia näpräävä nuori saadaan innostumaan niin vanhanaikaisesta ja yksikertaisesta ajatuksesta kuin auto? Mutta onko tuo kiinnostuksen puute hyvästä vai pahasta. Varsinkin vihreä aate löytää siitä useita hyviä piirteitä, mutta entä harvaan asutun maan, kuten Suomi, kansalaiset, jotka asuvat syystä tai toisesta kaukana palveluista ja kaikesta, kokevat auton tarpeettomuuden?

Myönnän avoimesti, että hyvin organisoidussa city-miljöössä on varmasti monenlaisia mahdollisuuksia autottomuuteen. Mutta kaikkea ei voida orvat tietoyhteyksillä, neteillä, kännyköillä tai verkoistumisilla. Ihminen tarvitsee myös sitä oikeata sosiaalista kontaktia ja usein sen toisen ihmisen tavoittaminen on hankalan matkan päässä ja siihen tarvitaan jotain auton tapaista.

En itse usko auton kuolemaan. Onhan historiankin kuolemaa povattu monasti ja mnen tekijän toimesta. Jostain syystä emme ole vielä sitä nähneet ja aina vaan menneisyys kiinnostaa yhä uusia ja uusia sukupolvia.