tiistai 17. huhtikuuta 2012

Dieettipäivä 186

Meillä oli jo, Venäjälläkin pidettiin, Ranskan tulee vielä tänä keväänä ja Yhdysvalloista loppuvuodesta. Eli mikä se on ja oli? No tietenkin ne ovat presidentinvaalit. Meillä tapahtui mielenkiintoisia, Venäjällä meni odotetusti, vaan miten käy Ranskassa. Oheisessa kuvassa kaveri toteaa julisteen tekstiin Sarkozy pelastaa Ranskan, että ja taas! Toisessa kuvassa kartturina toimiva toteaa, että teiltä pitää ottaa pois ajokortti Ranskan ajamiseen. Mutta Sarkozyn näköinen kaveri kuljettajana toteaa, että ei suinkaan, kyllä minä teille näytän että se vielä toimii.
     Tuo viimeinen on kuin omasta elämästäni juuri tällä hetkellä. Olen kuin vankina täällä maaseudulla. Ei viitsi edes lähteä mihinkään kun pitäisi selvitellä bussien aikataulu ja ties mitä muuta. On se vaan niin helppoa lähteä omalla autolla aina kun haluaa ja haluttaa.
     Olin muute n tänään uimahallilla ja olen todennäköisesti säilyttänyt toisen sijani oman hallin uimisen matkan pituudessa. Uin siis, kaikkina niinä kisapäivinä, jolloin se oli minälleni mahdollista, noin hivenen yli 66 kilometriä. Tänään uiskentelin todella rauhallisesti, sillä ei ollut tarve olla parempi kuin oikeasti olen. Matkaa tuli 2 kilometriä ja ai siihen kului 1:20. Siis ihan normiaika juuri minulle. Kaikkineen harrastin liikuntaa 2:38, johon sisältyi juuri tuo uiminen. Lisäksi tuli kävely hallille ja takaisin kotiin. Muu oli löysäilyä ja sosiaalista seuranpitoa, sillä sitäkin ihminen tarvitsee, jotta hän olisi ihminen, joka on sosiaalinen ja poliittinen eläin. Kaloreita kului tuossa urakoinnissa 1251 kilokaloria ja tehokkuuspisteitä tuli 3,1 viidestä. MET-minuutteja tuli ansaittua 458, eli ei niin herveästi, mutta ihan riittävästi. Kuitenkin Suunnon Movescountin  Kuntokuuri-ryhmässä olen tällä hetkellä toisena käytetyn ajan suhteen. Aika nollaantuu aina kuukauden loputtua. Eli sama kuin uimisessa, ensimmäinen on niin kaukana edelläni, että en pysty edes haaveilemaan moisesta suorituksesta.
     Tietenkin olen slankaanut – tänäänkin. Onneksi on vielä Slanka-pusseja jäljellä. Taidan selvitä tulevaan maanantaihin saakka. Nyt olen kokeillut vaniljaa mustaherukoiden kanssa. Eli pakastettuja herukoita astiaan, sitten kylmää vettä ja lopuksi pussi vaniljaa. Vettä on noin 6 desiä ja marjoja joku 100 grammaa tai siis jotain noin suunnilleen. Sitten tehosekoittimella päräytin sekoituksen sekaisin. Mutta arvatkaa, oliko se todella hyvää? Siitä voisi tehdä jäätelöä. Ehkä pitäisi hankki jätskikone ja ryhtyä kokeilemaan. Kuten setä Brysseli totesi, ei voi olla laihduttamiseen tarkoitettu moinen herkku. Mutta niin se vaan on ja sitä saada ihan helposti itse sekoittamalla.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto