tiistai 8. toukokuuta 2012

Dieettipäivä 207

Inarinjärven pohjoisrannan porotilan verkkoja kuivumassa.
Tavanomainen on päivä ollut. Suurempia ei tapahtumia. Eilinen fillarikaatuminen esti polkemisen ja uimisen. Laastarit haittasivat. Ehkä huomenna saatan jatkaa, samaa matkaa. En ole kuitenkaan varma. Menen parturiin. Samalla käyn kierrätyskeskuksessa. Sieltä olen varannut erään seinävaatteen. Siinä on punavalkoinen joutsen. Aiemmin ostin mustavalkoisen. Siinä kaksi joutsenta on. Tänään Riihimäessä olin. Kirpparilta löysin. Se on vihreävaloinen parin joutsenen seinävaate. Riihimäki maksoi 10 euroa. Hämeenlinna maksaa 30 euroa. Selvästi ylihintainen se on.
Miksi kaikki nämä? Joutsenet siis ostan? Tarkoitus on Inarille, sinne porotilalle ne laittaa. Koristavat seiniä. Pohjoisen joutsenet oivat ovat, paikallansa seinillä. Yksinkertainen ja helppo selitys. Siellä kun on kolme taloa. Seiniä piisaa. Saunaa ei niitä voi sijoittaa. Sisareni on varannut sanaan keramiikkaveistoksia. Hänellä pitää taidetta olla. Siinä ympärillä ja kaikkialla. Ei taida elää edes ilman moista. No, itsekin innostun. Onhan meillä ollut galleriakin. Vaan ei ole onneksi enää. Naantali on taaksejäänyttä. Tosin veljeni toimii vielä taiteen välittäjänä. Siis traditioita on.
Mutta eilinen tapaaminen oli ylen innostava. Puhtia antoi moinen. Kohta on vuorossa toinen. Sitten taas tauko, valitettavasti. Pitää lähteä Levin korpeen, niin seiniä viemään. Varmaan viikon vain olen. Tahdon olla joukossa mukana. Messissä matkalla. Siis kohden hoikempaa minää. Slankata Slankalla.
Osuin tänään nettikeskusteluun. Joku tiedusti siellä. Miten laihtua? Onko rasvanpolttajat hyviä – laihtumiseen. Yleisesti sanoivat, että ei. Itse kerroin. Ota selville, tiedä ja kokeile. www.slanka.fi –sivusto kertoo keneltä saata hankkia. Voi valita ryhmänkin. Itsellesi ollut tärkeä. Ilman ryhmää on vaan tyhmää. Eikä se minulta edes onnistu. Onneton olen ja olematonkin, toivottavasti. Olematon siis joskus.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti