keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Dieettipäivä 208


Keijo nykyisin.
Ei sille mitään voi! Taitaa siis tulla kesä. Mistäkö sen tietää? Lehdet ovat kohta puussa. Niissä siis lehdissä, puhutaan jatkuvasti laihduttamisesta ja sen tärkeydestä kesää vasten. Jos on jatkuvasti läski niin kyllä silloin voi laihduttaa muutenkin kuin kesäksi. Ainakin minun arvomaailmani mukaan moinen sopii erittäin hyvin.

Aina laihduttamiselle tarvitaan esikuvia. Sellainen minulla on ihan tutussa piirissämmekin. Kyseessä  on tietty täti Naapuri, jolta on vierähtänyt noin 45 kiloa poispäin. Ja ihminen on pieni ja hento, ja tietty pippurinen ja niin pirusti.
Lehdissäkin tuodaan esille monenkirjavien dieettien lisäksi onnistuneita laihduttajia. Mutta missä ovat ne epäonnistujat?  Niitäkin varmasti on, jopa moninkertaisesti onnistujiin verrattuna.
Yllä on kuva Keijosta, joka asustelee varkaudessa. Hän pudotti itsestään kokonaista kata kiloa. Alkupaino oli tuolla 48 vuotiaalla kaverilla 198 kiloa. Toisessa kuvassa on Keijo ennen kuin homma alkoi. Eron todella huomaa, se ei ole pieni, eikä edes kohtuullinen. Se on turboSupersSpecial –luokkaa.
Nettiuutinen ei kerro miten Keijo laihdutti. Mitä hän apunaan käytti. Viidessä kuukaudessa lähti 76 kiloa, se on aivan mahdoton määrä. Ehkä hän on käyttänyt jotakin VLCD-dieettiä? En osaa tarkemmin sanoa, kun en löytänyt kirjastosta tuon päivästä lehteä, jonka joku oli lukenut niin perusteellisesti että se oli lakannut olemasta kirjaston lehtihyllyssä.
Mutta myös Minttu on hoikistunut ja saanut lihaksia. Ehkä oikeampi terminologia olisi puhua lihasten saamisesta läskien sijaan ja lihasten sijoittumisesta oikeisiin paikkoihin. Meillä Hoikistamossa myös täti Mintun Äiti onnistui saavuttamaan tavoitteensa, joten hänelle hienot halit saavutuksestaan. No kyseessä ei ole laihtunut Minttu, vaan ihan pieni ja nuori Tyttö-Minttu.
Keijo Ennen ja kaikki 198 kiloa.
laihtunut ja läskit lihaksiksi -projektissa onnistunut Minttu tähtää nyt fitness-kisoihin. Eipä ole paha homma entiselle Tuhkimolle, joka tunsi olonsa tukalaksi muinoisessa palttoossaan.
Mintun homma oli selvä kuin pläkki. Tietenkin se sopii hyväkuntoisella nuorelle (27 v.) henkilölle, ei siis vanhalle ja vammaiselle kuten minä. Kunto-ohjaaja ja ruokaremontti olivat Mintun taikaohjelman ratkaisevat avaimet.  Minttu ei karppaa, mutta punttisalilla menee viisi päivää viikossa. Lisänä on aerobinen liikunta kuudesti viikossa. Siinä on varmasti ollut mimmi kovilla. Mutta kunnioitettavaa päättäväisyyttä on osoittanut. Esimerkkinä voisi olla kylpypaljusta nauttivalle täti Opelle. Ruokavalioon kuuluvat myös hiilihydraatit ja peruspilareina ovat vaharasvainen ruoka, suuri määrä proteiinia ja tasaiset ruokailuajat.
Tällaisia selviytymistarinoita saa lehdistä lukea päivittäin. Jopa Australian lihavin mies on päättänyt laihduttaa. Lähtöpaino ja 2 kertaa Oscari eli 300 kiloa. Tavoitteena on 200 kilon pudotus! Huimaa hommaa. Apuna on kolme kertaa päivässä suoritettava hypnoosisessio, Kuntosali, ja oikea ruokavalio. Kaverin urakkaa voi seurata Facebookissa: https://www.facebook.com/SavingJordan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti