tiistai 29. toukokuuta 2012

Dieettipäivä 228

Teksti: Ranskalainen kevät. Erotettu. Siis Sarcko sai potkut.
Tämä päivä on kulunut toimittaessa eilen tuotuja tavaroita niiden saajille. Mapit ovat löytäneet kohteeseensa, samoin lautaset ja stereot. Kierretty on sukulaiset, tuttavat ja kaverit. Kilometrejä on tullut ja väsymystäkin on ollut. Kuitenkin olen jaksanut. Tosin meinasin unohtaa koko tämän blogin kaiken muun tohinan keskellä. Muistin kuitenkin, vaikka hivenen myöhässä asian suhteen olenkin.

En vielä ehtinyt kuntoilemaan, vaan olen pyörinyt ja hyörinyt. Taitaa olla samaa lajia tämä tauti kuin oli suunnitelmani levin valloittamisesta jalkaisin kulkien ja takaisin samalla keinoin tullen. Tänään muuten oli satanut lunta Levin korvessa, näin se vaan sää vaihtelee ja varmaan tekee uskottavammaksi selitykseni jäästä ja lumesta reittipoluilla. Ne olivat melko hankalasti voitettavia esteitä. En viitsinyt ihan niin paljon nähdä vaivaa yhden tunturin huipun tähden.
Ravinto on palanut takaisin tuttuun uomaansa. Salaattia ja minulle perinteistä salaattikastiketta. Rasvatonta jugurttia ja tietenkin Slanka-tuotteita eli slankaamista. Miten kukaan voi pudottaa painoaan ilman Slankaa? Sitä minä vaan kyselen ja utelen. Nyt olen siis todistanut itselleni, että myös Slanka Appelsiini on kohtuullisen hyvää pirtelö, vaan ei se muiden tasolla yllä. Parempaa sekin on kuin muiden valmistajien mössöt. Olen näissä asioissa todella ansioitunut ammattilainen ja tiedän mistä puhun. En tarvitse moiseen suuta suurempaa enkä ketään toista asiaa tuntevampaa. Ihan oma minäni riittää moiseen hommaan.
Vähitellen asiat palautuvat kuitenkin perinteisiin uomiinsa ja arki valtaa alaan niin toiminnoissani kuin mielessänikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti