perjantai 11. tammikuuta 2013

Dieettipäivä II – 090


Firenze talvella.
TERVEYS

Tänään vierailin joulutauon jälkeen ensimmäistä kertaa terveyteni hoitajan luona paikallisessa terveyden keskuksessa. Miellä on jo takanamme melko pitkä suhde, eli asioiden hoitaminen on helppoa ja mukavaa. Kyllä asiaan suuresti vaikutta myös hoitajan hienot henkilökohtaiset ominaisuudet. Muodostamme tätini aviomiehen kanssa JR-fanklubin, ja olemme siitä jopa ylpeitä.

Tietenkin keskustelimme eilen esiin tulleesta tilanteesta ja toimenpiteistä joiden kohteeksi olen vapaaehtoisesti nyt suostunut. Tulevana torstaina otetaan täydellinen verenkuva, johon sisältyy myös PSA-testaus. Homma tietää kahdentoista tunnin ravinnotta oloa ja etukäteen tehtyä aamupissanäytteen ottoa. Ja sitten tulosten valmistuttua katsotaan mitä on muuttunut keväästä ja mihin suuntaan.

Vaikka voisi luulla ja olettaa, että tämänkaltaiset käynnit olisivat kuvia tai ikäviä, niin on kuitenkin todettava, että minulle ne ovat kuin keitaita hiekkaerämaassa. Muistan hyvin mitä täti Tarhis kertoi kokemuksistaan omalla Lopen terveysasemallaan. Sellaisesta minulla ei tosin ole edes pienintäkään pelkoa.

LIIKUNTA

Miten päivät ovatkaan erilaisia, kuten me ihmisetkin. Mutta tässä samassa ja yhtenäisessä minässäni on kuitenkin suuria vaihteluja päivien suhteen ja varsinkin kun on kyse liikkumisesta.

Otin tänään iltapäiväfillaroinnin tutuksi tulleella sisäfillarillani. Tosin se melko pahaenteisesti äänteli tavalla, joka kerto ehkä siihen kohdistuneesta liian kovasta rääkistä. Mutta rautaa se vain on! Mutta jotenkin tänään ei vaan ollut sopiva keli fillarointiin, ja jaksoin polkua vain 20 minuuttia, vaikka kokonaisaika suihkuineen ja muine tasaantumisineen oli 40 minuuttia.

Kyllä ovat päivän saaliitkin moisen huonon kelin näköiset. Kaloreita pystyi kuluttamaan vain 406 kilokaloria ja harjoitusvaikutus oli ainoastaan  2,3%5 eli ylläpitävä. Onneksi ei sentään taantuva tai taastuva, kuten 1800-luvun puolivälin paikkeilla asia ilmaistiin.

Kyllä pitää huomenissa pyrkiä ajamaan melkoisesti enemmän ennen saunaan siirtymistä. Tosin pitää mennä aamusta isolle kirkolle, hankkimaan iso erä kananmunia suoraan tuottajalta, sekä lähettämään ne Levin korpeen käytettäväksi. Lisäksi pitää viedä velipojalle puolukoita ja mustikoita, joita sieltä Vaskikellon liepeiltä osteskelin viimeisimmän Levinmatkan kotiintulovaiheessa. Lisäksi menemme hoviparturimme firman 20-vuotissynttäreille ja katsomaan toista tätiäni keskussairaalaan. Siinä vaan on ohjelmaan, joten pitäisi löytää vielä aikaa fillarointiinkin.

SLANKA

Tänään tein uskomattoman löydön. Olenhan oikeastaan mestari piilottamaan tavaroita, joita itse tarvitsen vaan en useinkaan onnistu löytämään. Tänään eräästä kaapista löysin täyden laatikon eri Slankan pusseja. Niitä oli 21 kappaletta, joten siitä tulee laatikollinen. No, ne olivat menneet jo marraskuussa vanoiksi, mutta tosiasiassa ne ovat kokeilun jälkeen aivan täyttä tavaraa. Maku on hyvä tai kaikkien ko. laatikon eri pussilaatujen maut ovat hyvin kestäneet. Maistoin tänään jo kolmea eri lajia.

Eli on slankattavaa ja voi slankata Slankan kanssa ja avituksella.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti